27.7.2019 00:00

Kotivoitto

Kotivoitto

Kotijoukkue Joensuun Maila sai kokea, ettei kolmenpisteen voittojen ottaminen ole helppoa tasaisessa sarjassa. Joma johti ensimmäistä jaksoa jo 4-0, mutta vierasjoukkue Kankaanpään Mailajuniorit hivuttautui takka mukaan peliin ja jakso tasattiin lopulta 5-5.

Toisella jaksolla Joma sai, pienen alkuhapuilun jälkeen, pelinsä taas kulkemaan ja voitti jakson selkeästi 6-2.

Joman ensimmäisen jakson ”työnsankari” oli Ida Virenius. Ida eteni kaikki pesävälit syöksymällä ja kun pallo ei heti tarttunut ulkopelaajan räpylään niin Ida ei jäänyt pesälle vetämään happea, vaan karkasi kotipesän turviin. Vaikka tällä Idan tuomalla viidennellä juoksulla ei jaksopistettä tullutkaan, niin se takasi lopulta sen, ettei kuumassa säässä tarvinnut pelata supervuoroparia, eikä mahdollista kotiutuskilpailua ja pelienergiaa säästyi jonkin verran huomiseen peliin.

Kovaa työtä Ida sai tehdä myös ulkokentällä koppariparinsa Reetta Juntusen kanssa. Lämpimässä kelissä pallo kulki ja kopparit saivat juosta niitä urakalla kiinni. Ida palkittiin Karkki Kujan ulkopelipalkinnolla. Kakkospalkinnon sai Jomalta neljä juoksua lyönyt kakkosvahti Laura Rajahalme ja ykköspalkinto meni jokeri Niina Härköselle. Niina pelasi tärkeissä paikoissa hyvää vaihtolyöntipeliä ja rakenteli takatilanteita. Saldosarakkeeseen tuli myös yksi lyöty juoksu. Joma oli joutunut tekemään hieman muutoksia kokoonpanoonsa. Ulkokentällä pelasi kolmosvahtina Sini Suihko ja jokeriosastolle oli nostettu B-tytöistä Petra Hyvärinen. Molemmat selviytyivät pelirooleistaan hyvin. Petra meni ennakkoluulottomasti kentälle ja toi ensimmäisessä Ykkössarjapelissään kolme juoksua. Sini pelasi hyvän pesävahtipelin ja toi yhden juoksun.

Kummankin joukkueen pelit jatkuvat sunnuntaina. Kankaanpää jatkaa matkaansa Siilinjärvelle ja Joman vieraaksi saapuu Jalasjärvi.

Kankaanpään pelinjohtaja Aki Rajahalme;

- ”Ottelussa näkyi hyvin, ettei Joma ole turhaan sarjakärjessä. Jomalla on varmaa suorittamista mailanvarressa ja ulkona. Vaikka pari juoksua saatiinkin helpolla, niin kyllä suoritusvarmuus ratkaisi tämän päivän pelin.

- Tämä sarja on hyvin tasainen. Kuka vain voi voittaa kenet vain. Pelit menevät helposti ristiin. Tämän viikonlopun pelit antavat aikapaljon suuntaa siitä, ketkä lohkoista menevät neljän parhaan joukkoon jatkopeleihin. Joma näyttää menevän varmasti ja meilläkin on sinne vielä mahdollisuus.”

Joma - Kankaanpää 1-0(5-5, 6-2)

I jakso

Peli alkoi molempien joukkueiden osalta vauhdikkaasti, Kankaanpää oli ensin sisällä ja rakenteli neljästi ajolähdön. Yksi purkautui koppilyöntiin ja kolmesta tuli sitten palot kotitaipaleelle.

Joman vastaus oli vahva ja sen sarakkeeseen merkittiin neljä juoksua. Ensin tuli kaksi juoksua Hanna Toivanen/Senna Surakka ja Laura Rajahalme/Reetta Juntunen 2-0, sitten kaksi paloa ja sitten taas kaksi juoksua Henna Hakulinen/Sini Suihko ja Iida Nupponen/ Petra Hyvärinen 4-0.

Toinen sisävuoro meni Kankaanpäältä nopeasti ohi. Ensin Sini Suihko otti kovan saumalyönnin kiinni ja ehti kolmospesälle ennen etenijää ja sitten tuli kaksi takapaloa lyöjän laittomiin.

Joman vastaus oli pari lyöjää lyhempi ja yhtä tehoton. Kaksi kertaa Joma kuitenkin pääsi yrittämään kotiutusta.

Kolmannessa vuorossa pelin suunta muuttui. Kankaanpää sai kaksi juoksua aidan ali menneellä läpiheitolla ja siitä sitten lisää puhtia lyönteihinsä ja pelasi pitkän sisävuoron.

Joma lisäsi johtoaan 5-2, kun Ida Virenius karkasi kolmoselta kotipesään. Yksi lisäjuoksupaikka vielä tarjoutui, mutta se ei onnistunut.

Neljännessä vuorossa Kankaanpää hivuttautui rinnalle. Hyvillä lyönneillä takapesiä täyteen ja sitten kaksi pinnaa välilyönneillä ja tasoitusjuoksu 5-5 maissa linjasta.

Joma pääsi tasoittavallaan yrittämään voittojuoksua, mutta pelikirjasta ei löytynyt sopivaa kikkaa ja jakso tasattiin.

II jakso

Tauon jälkeen odotettiin kotijoukkueen vahvaa tulemista, mutta ensimmäisessä sisävuorossa sitä ei nähty. Pelaajat kai vielä miettivät uusia kuvioita ja sisävuoro oli ohi jo viidennen lyöjän kohdalla ilman kakkospesällä käyntiä. Kankaanpää pyöritti lyöjäkierroksensa läpi, mutta tuloksena oli vain yksi kakkostilanne, kun viimeinen lyöjä löi viimeistä lyöntiään.

Vielä toisen sisävuoron alku oli Jomalle hankalaa. Useampi lyöjä ehti käydä mailanvarressa, ennen kuin Petra Hyvärinen pääsi sitten kolmoselle. Sieltä Petra toi joukkueensa avausjuoksun, kun lämpimässä säässä lukkarin ote hieman herpaantui ja kaksi väärää pääsi lipsahtamaan. 2-0 juoksu tuli Laura Rajahalmeen takakenttälyönnillä, eikä Reetta Juntusella ollut kiire kotiin.

Tähän sitten toinen jakso oikeastaan ratkesi. Joma alkoi pelaamaan taas tuttua tiivistä ulkopeliään ja Kankaanpäällä oli vaikeuksia edetä pesävälejä. Vierasjoukkue sai sisäpeliään kulkemaan vasta neljännessä sisävuorossaan, jossa se sai jakson neljästä kolmostilanteestaan kolme. Näistä tilanteista se sai kaksi juoksua, mutta ne eivät auttaneet, sillä kotijoukkue oli karannut jo sitä ennen 6-0 johtoon.

Kolmannessa vuorossa Niina Härkönen ja Laura Rajahalme löivät Iida Nupposen ja Senna Surakan kotiin ja neljännessä vuorossa asialla olivat Hanna Toivanen/Petra Hyvärinen ja Rajahalme/Reetta Juntunen.

Ottelutulos 1-0 vastasi aikalailla joukkueiden peliesityksiä. Ensimmäinen jakso oli tasainen, toisella kotijoukkueen pelivarmuus oli parempi. Kolmostilanteet menivät ensimmäisellä jaksolla vierasjoukkueelle 12-9 ja toisella jaksolla kotijoukkue voitti sen tilastosarakkeen 9-4.

27.8.2020

Joensuun Mailan naisten joukkueen runko kasassa

Joensuun Mailan naisten joukkueella on tällä hetkellä koossa 11 pelaajasopimusta tulevalle kaudelle.

Lue lisää >

23.8.2020

Joma – Virkiä 0-2 (1-2, 3-12)

Kesän viimeinen peli

Lue lisää >

21.8.2020

Naisten runkosarjan päätöspeli sunnuntaina

Joensuun Mailan naisten runkosarjan viimeisessä vastaan Virkiä.

Lue lisää >

19.8.2020

Joma – Siipe 2-1s (3-2, 8-9, 2-1)

Kahden pisteen peli

Lue lisää >

18.8.2020

Naisten Superpesis JoMa vastaan SiiPe neljäs näytös

Kesän neljäs keskinäinen on kotimatsi Kerubi Stadionilla.

Lue lisää >

16.8.2020

Joma – SMJ 1-2k (7-3, 2-10, 1-1, 1-1, 0-1)

Ratkaisu venyi toiseen kotitutuslyöntikilpaan

Lue lisää >

15.8.2020

Maila-Jussit vastaan sunnuntain matsissa

JoMa naiset kohtaa Seinäjoen Maila-Jussit kotistadionilla.

Lue lisää >

14.8.2020

Kirittäret – Joma 2-0 (19-1, 17-0)

Murskatappio viimeisessä vieraspelissä

Lue lisää >

12.8.2020

Kempele – Joma 1-2k (3-1, 0-1, 1-1, 1-1, 1-2)

Taisteluvoitto

Lue lisää >

11.8.2020

Arkipelit vieraskentillä

Joensuun Mailan naiset vieraskentillä keskiviikkona ja perjantaina.

Lue lisää >

9.8.2020

Joma – Kempele 1-2s (5-4, 3-7, 0-1)

Joma tarjoili kotiyleisölle ajoittain hyvää pesäpalloviihdettä

Lue lisää >

8.8.2020

Veikkauksen 2in1 ottelussa vastassa KeKi

Sunnuntaina Kerubi Stadionilla vierailija pohjoisesta.

Lue lisää >

5.8.2020

Pesä Ysit – Joma 2-0 (3-2, 2-0)

Pisteistä ei syntynyt kunnon taistelua

Lue lisää >

4.8.2020

JoMa naiset kohtaa Pesä Ysit Vanhiksella

Joensuun Mailan naiset keskiviikkona vieraskentällä Lappeenrannassa.

Lue lisää >

1.8.2020

Virkiä – Joma 2-0 (4-1, 5-1)

Lapuan lukkari jähmetti Joman sisäpelin

Lue lisää >

31.7.2020

SMJ – Joma 2-0 (3-2, 4-1)

Pohjanmaa-viikonlopun ensimmäinen peli

Lue lisää >

30.7.2020

Naisilla pelireissu Pohjanmaalle

Joensuun Mailan naiset vieraskentillä perjantaina ja lauantaina.

Lue lisää >

26.7.2020

Joma – Kirittäret 0-2 (2-12, 3-9)

Sisäpeli toimi, ulkopelissä parantamisen varaa

Lue lisää >

25.7.2020

Kirittäret toistamiseen vieraaksi

Huipputason vieras JoMa naisten pelitason mittarina sunnuntaina.

Lue lisää >

19.7.2020

Joma - Tahko 1-2s (3-2, 0-5, 0-1)

Jaksovoitto toi pisteen

Lue lisää >

18.7.2020

Tahko Leidit vieraaksi JoMa naisille

Kerubi Stadionilla sunnuntaina vieraana Hyvinkään Tahkon naiset.

Lue lisää >

15.7.2020

Siipe – Joma 0-2 (2-4, 1-5)

Kolme pistettä

Lue lisää >

14.7.2020

Toinen matka Mantulle

Kesän kolmas keskinäinen kohtaaminen naisilla, toinen Siilinjärvellä.

Lue lisää >

11.7.2020

Joma – Manse PP 0-2 (0-4, 1-4)

Vesisadeottelussa Joman sisäpeli näytti jo paremmalta

Lue lisää >

10.7.2020

Superviikon päätteeksi Manse PP

JoMa superviikon Kerubi Stadionilla päättää lauantaina vieraat Tampereelta.

Lue lisää >

8.7.2020

Joma – Pesä Ysit 1-0 (0-0, 1-0)

Superpesiksen eka voitto

Lue lisää >

7.7.2020

Superviikon keskiviikkona Pesä Ysit

JoMa naiset kohtaa keskiviikkona Pesä Ysit Kerubi Stadionilla.

Lue lisää >

4.7.2020

Tahko – Joma 2-0 (4-1, 5-1)

Tehoja ei löytynyt Hyvinkään sadesäässä

Lue lisää >

3.7.2020

Manse PP – Joma 2-0 (5-0, 7-0)

Peliote kesti vain ensimmäiset kolme vuoroparia.

Lue lisää >

2.7.2020

Viikonloppuna naisilla Manse PP ja Tahko

JoMa naiset matkapeleissä Tampereella ja Hyvinkäällä.

Lue lisää >

28.6.2020

Joma – Kirittäret 0-1 (4-5, 2-2)

Tiukka peli ei aivan riittänyt pisteille

Lue lisää >

27.6.2020

Kirittäret Kerubi Stadionille

JoMa naisille sunnuntaina vieraita Jyväskylästä.

Lue lisää >

26.6.2020

Sunnuntai 28.6. lippuja ennakkovarauksella

Sunnuntain kotipeliin saa varattua ennakkoon pääsylipun portille.

Lue lisää >

24.6.2020

Siipe – Joma 2-1s (1-4, 3-2,1-0)

Jaksopiste vieraspelistä

Lue lisää >

23.6.2020

JoMa naiset vieraaksi Siilinjärvelle

Runkosarjan toinen keskinäinen kohtaaminen Siilinjärvellä.

Lue lisää >

14.6.2020

Joma – Siipe 1-2s (4-2, 2-3, 1-4)

Kotiottelusta yksi sarjapiste

Lue lisää >

12.6.2020

Kirittäret – Joensuun Maila 2-0 (3-2, 9-2)

Superpesiskausi avattu

Lue lisää >

10.6.2020

Naisten Superpesisotteluiden erityisjärjestelyt

KAUSIKORTTI- JA LIPUNMYYNTIJÄRJESTELYT KOTIOTTELUISSA 14.6. – 31.7.2020

Lue lisää >

7.6.2020

JoMa naiset kauden alun lähetyksissä

Joensuun Mailan naiset Ruudun ja Yle Puheen lähetyksissä

Lue lisää >

1.6.2020

Joensuun Mailan naisten matka Superpesikseen dokumenttilähetyksenä 5.6.2020!

Joensuun Mailan naisten matkasta Superpesikseen on koostettu dokumenttilähetys, joka julkaistaan perjantaina 5.6.2020!

Lue lisää >

22.5.2020

Kausikortilla stadionille

Varmista paikkasi Kerubi stadionin kotipeleihin, kausikortteja myynnissä rajoitettu määrä!

Lue lisää >

17.5.2020

Pelinjohtajan ajatuksia kauden alla

Iivo Parviainen kertoo superpesikseen valmistautumisesta

Lue lisää >

14.5.2020

Naisten superpesiskausi käyntiin 12. kesäkuuta!

Pesäpallokausi 2020 on pääsemässä vahvasti vauhtiin kesäkuun toisella viikolla. Naisten Superpesiksessä otteluohjelmaan on merkitty ensimmäiset ottelut perjantaille 12. kesäkuuta.

Lue lisää >

30.4.2020

Veikkauksen arvonnasta kausari

Veikkaus arpoo kausikortteja kahdelle

Lue lisää >

21.3.2020

Superpesiksen uusi otteluohjelma julkaistu

Joensuun Mailan naiset avaa superpesiksen vieraskentällä Kempeleessä

Lue lisää >

13.3.2020

Superpesiksen sarjaohjelmaan muutoksia

Sarjakausi alkaa kesäkuussa ellei tilannekuva muutu

Lue lisää >

9.3.2020

Edessä historiallinen pesiskesä 2020

Kaksi kuukautta Joensuun Mailan naisten kotiavaukseen 9. toukokuuta

Lue lisää >

23.2.2020

SM halli alkulohko 22.2.2020

Kirittäret 5p.

Joma 3p.

Siipe 1p.

Lue lisää >

21.2.2020

Naisten kausikortit myynnissä Areenan peleissä

Koko kausi vain 90 €.

Lue lisää >

17.2.2020

Viikonlopun toinen harkkapeli

Kirittäret – Joma 2-0(7-1,8-2)

Lue lisää >

15.2.2020

Voitto harkkapelissä

Pesä Ysit – Joma 0-2(0-3,3-4)

Lue lisää >

13.2.2020

Harkkapeliviikonloppu 15. – 16.2.2020

Lauantaina Pesä Ysit ja Sunnuntaina Kirittäret

Lue lisää >

14.1.2020

Noora Pasi on Lämpökarelian kummipelaaja kaudella 2020

Noora kävi tutustumassa kummiyritykseen

Lue lisää >

12.1.2020

Talven hallikausi alkoi harjoituspelillä Joensuun Areenassa

Joma – Siipe 1-2s (3-0, 2-4, 0-1)

Lue lisää >

5.1.2020

Naiset JoMa-SiiPe 12.1.

Harjoitusottelu JoMa-SiiPe 12.1. Joensuu Areena

Lue lisää >

1.1.2020

Suuntana pesiskesä 2020

Uusi vuosi, uusi kausi ja uusi sarjataso.

Lue lisää >

22.12.2019

Joulutunnelmiin

Upea pesiskesä 2019, tulossa superpesis 2020

Lue lisää >

18.12.2019

Naisten kausikortit toimistolla

Naisten superpesiksen kausikortit ovat saapuneet Joensuun Mailan toimistolle

Lue lisää >

15.12.2019

Viikonloppuleiri 13. - 14.12.2019

Viimeinen yhteisleiri ennen joulutaukoa

Lue lisää >

12.12.2019

Otteluohjelma runkosarja 2020

Superpesiksen 2020 otteluohjelma ja sarjajärjestelmä julkaistu

Lue lisää >

1.12.2019

Kausikortit myynnissä nyt!

Naisten kausikortit kaudelle 2020 myynnissä

Lue lisää >

27.10.2019

Viikonloppuleirin maastokisa

Kuntoa, taitoa, ystävyyttä

Lue lisää >

24.10.2019

Kauden päätöstilaisuus

Viimeiset askeleet pelikaduilla 2019

Lue lisää >

6.10.2019

Laura Rajahalme Ykköspesiksen paras pelaaja.

Kovat tehot läpi koko kauden

Lue lisää >

26.9.2019

Pulkkisen sisarukset Joensuun Mailaan

Joensuun Maila valmiina harjoituskauteen

Lue lisää >

20.9.2019

Noora Pasi vaihtaa ympyräkaupunki Haminan oranssipaidan Joensuun Mailan punamustaan peliasuun.

Pesäpalloilija Noora Pasi

Lue lisää >

10.9.2019

Marianne Roiha pelaa Jomassa 2020

Mariannen haastatelu

Lue lisää >

4.9.2019

Joensuun kaupunki huomioi uutta Superpesisjoukkuetta

Teatteriravintola 4.9.2019

Lue lisää >

29.8.2019

Voitto kolmannessa trillerissä

Joma - Siipe 2-1s(5-2, 5-7, 2-1)

Lue lisää >

28.8.2019

TULE MUKAAN

Joma naiset pelaa tänään

Lue lisää >

27.8.2019

Kolmas peli

Kerubilla keskiviikkona kello 17:00

Lue lisää >

25.8.2019

Joma siirsi ratkaisuottelun kotikentälleen

Siipe - Joma 0-1(4-5, 2-2)

Lue lisää >

24.8.2019

Niukka tappio kotarissa

Joma – Siipe 1-2k(2-1, 1-2, 0-0, 1-2)

Lue lisää >

23.8.2019

Joma ja Siipe kohtaavat Ykköspesiksen loppuottelussa

Kerubilla lauantaina klo 15:00

Lue lisää >

18.8.2019

Supervuoron kautta loppuotteluun

Roihu kaatui kotikentällään 1-2s(1-2, 5-2, 2-3)

Lue lisää >

17.8.2019

Voitto ensimmäisessä välieräpelissä

Joma – Roihu 2-0(5-1, 8-2)

Lue lisää >

16.8.2019

Välierät alkavat kotiottelulla

Joma - Roihu

Lue lisää >

14.8.2019

Välieriin

Joma – Kajaani 2-0(4-2, 8-4)

Lue lisää >

13.8.2019

Kolmas puolivälierä

Keskiviikkona klo 17:30 Joma - Kajaani

Lue lisää >

12.8.2019

Voitto vei Joman kolmanteen peliin

Toinen välieräottelu

Kajaani - Joma 0-2(0-5, 2-11)

Lue lisää >

10.8.2019

Hyvä ensimmäinen jakso ei riittänyt

Joma - Kajaani 1-2s(6-2, 0-4, 1-2)

Lue lisää >

9.8.2019

Pudotuspelit alkavat

1. puolivälierä Joma – Kajaani lauantaina 10.8. klo 15

Lue lisää >

8.8.2019

Pelitulos ratkaisi Jomalle runkosarjan voiton

Kajaani - Joma 0-2(3-8, 2-6)

Lue lisää >

3.8.2019

Kotivoitto iloisella ilmeellä

Joma - Nurmo 2-0(3-0, 11-1)

Lue lisää >

3.8.2019

*

*

Lue lisää >

2.8.2019

Molemmat jaksot ratkesivat yhdellä juoksulla

Oulunsalo – Joma 0-2(4-5, 1-2)

Lue lisää >

28.7.2019

Hieno peli, kolme pistettä

Joma - Jalasjärvi 2-0(7-2, 11-3)

Lue lisää >

26.7.2019

Kotipelien viikonloppu 27. - 28.7.2019

Lauantaina: Joma - Kankaanpää klo 15

Sunnuntaina: Joma - Jalasjärvi klo 15

Lue lisää >

22.7.2019

Paluu pisteille

Espoo – Joma 0-2(4-5, 0-13)

Lue lisää >

21.7.2019

Pisteet olivat lähellä

Roihu – Joma 1-0(7-5, 6-6)

Lue lisää >

18.7.2019

Joma – Kajaani 0-2(0-8, 1-2)

Kesän ensimmäinen kotitappio

Lue lisää >

16.7.2019

Keskiviikkona pelataan Ykköstä

Joma – Kajaani 17.7.2019

Lue lisää >

11.7.2019

Kolmen pisteen peli

Joma – Ylivieska 2-0(5-2, 8-1)

Lue lisää >

10.7.2019

Ykkössarjan kotipeli tänään

Heinäkuussa on paljon kotipelejä

Ykkössarjaa Nuorten Superpesistä Suomensarjaa

Lue lisää >

5.7.2019

Kolme pistettä tasapainoisella esityksellä

Tyrnävä – Joma 0-2(2-7, 0-11)

Lue lisää >

30.6.2019

Joma – Janakkala 2-0(2-0, 2-1)

Kotikenttäetu piti tänäänkin

Lue lisää >

29.6.2019

Joma – Pöytyä 2-0(7-2, 2-1)

Joma voitti Ykkössarjan kärkikamppailun

Lue lisää >

28.6.2019

Viikonloppuna tuplakotipelit

Lauantaina 29.6 Joma - Pöytyä

Sunnuntaina 30.6 Joma - Janakkala

Lue lisää >

27.6.2019

Siipe – Joma 0-2(2-3, 3-5)

Odotetun kova kärkikamppailu

Lue lisää >

16.6.2019

Piste Porista

Pesäkarhut – Joma 2-1s(2-4, 4-3, 1-0)

Lue lisää >

15.6.2019

Joma taipui tiukassa taistossa toisella kotiutuslyöntikierroksella

Hämeenkyrö – Joma 2-1k(1-5, 5-3, 0-0, 0-0, 1-0)

Lue lisää >

9.6.2019

Joma - Vaasa 2-0

Vahva ulkopeli ja tarpeeksi monta kotiutusta

Lue lisää >

8.6.2019

Sunnuntaina 9.6 Kerubilla klo 15:00 Ykkköspesistä

Joensuun Maila - Vaasan Mailattaret toinen kohtaaminen

Lue lisää >

6.6.2019

Ylivieska - Joma 0-2

Matkapeli sujui lämpimässä säässä

Lue lisää >

31.5.2019

Laura Rajahalme on toukokuun pelaaja

Kovat sisäpelitehot ja vahva ulkopeli....

Lue lisää >

29.5.2019

Joma säilytti keulapaikan

Siilinjärvi kaatui ensimmäisen jakson kovalla rynnistyksellä

Lue lisää >

28.5.2019

Joma - Siipe Ykköspesistä

Pohjoislohkon kärkikamppailu

Lue lisää >

26.5.2019

Kesän neljäs voitto

Joman ykkönen esitti vahvaa lyöntipeliä sunnuntaina kotikentällään.

Suomari hävisi lauantaina

Lue lisää >

24.5.2019

Sunnuntaina pelataan

Kerubilla Ykköspesistä klo 15:00

Lue lisää >

19.5.2019

Viikonlopun toinen voitto

Nurmon juhlakentällä esiintyivät edukseen Arttu Wiskari ja Joman naisten Ykkössarjajoukkue

Lue lisää >

18.5.2019

Voitto kauden toisesta pelistä

Joensuun Mailan naisten Ykkössarjajoukkue haki kolme pistettä Vaasasta. Kotijoukkue Mailattaret taipuivat lukemin 0-2(3-5,3-8). Joman molempien jaksojen aloitukset olivat teräviä ja Joma rynnistikin niissä heti selvälle karkumatkalle. Jaksojen lopuissa peliote hieman herpaantui ja Vaasa pääsi mukaan peliin suhtkoht lähelle.

Ensimmäisellä jaksolla Mailattarien ulkokenttää murjoi Joman Laura Rajahalme viidellä juoksulla ja toisella jaksolla Henna Hakulisen mailasta lähti neljä kotiutusta.

Samaan aikaan Joman suomensarjajoukkue taisteli tiukasti kotikentällään Ylihärmän Pesisjunkkareita vastaan, mutta joutui lopulta taipumaan 0-2.

Lue lisää >

17.5.2019

Viikonloppuna kesän ensimmäinen pelireissu

Joensuun Mailan Ykkössarjajoukkue matkustaa viikonloppuna Pohjanmaalle. Pelit ovat lauantaina Vaasassa ja sunnuntaina Nurmossa.

Lue lisää >

27.4.2019

Harjoituspeleistä voitto ja tappio

Kesän sarjakauteen valmistautuva Joensuun Mailan naisten ykkössarjajoukkue pelasi lauantaina kaksi harjoituspeliä Siilinjärvellä. Jo tässä vaiheessa hyvässä kesäkunnossa olevalla PoP- areenalla (Saharan kenttä) vastustajina olivat Siilinjärven Pesis ja Kajaanin Pallokerho.

Lue lisää >

26.4.2019

Ykkössarjan kausikortit myynnissä!

Naisten Ykköspesiksen kausikortit ovat myynnissä JoMan toimistolla hintaan 50€!

Lue lisää >

25.4.2019

JoMa uudisti verkkosivunsa

Joensuun Maila uudisti verkkosivunsa ja JoMan naisten uutiset löytyvät nyt oman sivunsa alta.

Lue lisää >

1.1.1970

Naisten kausikortti

Naisten kausikortilla näet koko kauden hintaan 90 €.

Lue lisää >