5.7.2019 00:00

Kolme pistettä tasapainoisella esityksellä

Kolme pistettä tasapainoisella esityksellä

Kotijoukkue Tyrnävän Tempauksen vahva alku ei sotkenut vierasjoukkue Joensuun Mailan otteita. Tyrnävän ensimmäisen lyöjän suoritus toi kunnarin ja sitten vielä heti perään tuplajuoksun. Tästä Joma kuitenkin toipui nopeasti. Se kavensi ensimmäisellä sisävuorollaan etumatkaa juoksulla, tuli toisessa vuorossa rinnalle ja paineli saman tien neljällä juoksulla ohi. Joman vahva ulkopeli piti Tyrnävän loppujakson ajan nollilla ja jakso päättyi 2-7.

Toisella jaksolla Joma teki tasaisesti juoksuja jokaisessa vuoroparissa. Tänään vierasjoukkueen lyönnit olivat kohdillaan, eikä Tyrnävän ulkokenttä hyvin pelanneen lukkarinsa kanssa saanut Joman lyöntirytmiä rikottua. Joma tehtaili juoksuja kovilla puhkaisuilla ja taitavilla määrämittaisilla ja kun ulkopeliräpylät olivat vireessä, niin jakso päättyi 0-11.

Joman joustava ja taitava pelimateriaali antaa mahdollisuuksia tehdä erilaisia sisäpelin lyöntijärjestyksiä. Nyt keulassa pelasi kakkospalkinnon pokannut Iida Nupponen. Ykkösvahti Iidan tehot olivat kunnari ja 4 tuotua juoksua. Nupposen takana pelasivat hyvillä vaihtolyöntiprosenteilla Ida Virenius ja Johanna Myyryläinen ja näin ollen kotiuttajille riitti tilanteita. Joma voitti kolmostilanteet 30 – 11 ja kotiutti niistä 62% tehoilla. Eniten juoksusarakkeen tilastomerkintöjä täytteli Laura Rajahalme, joka löi 1+7.

Myös Joman ulkopelimateriaali antaa pelinjohdolle mahdollisuuden erilaisiin kokoonpanoihin. Senna Surakka oli tullut pien tauon jälkeen polttolinjaan ja hänen parinaan kolmospolttajana pelasi Henna Hakulinen, joka liimasi räpyläänsä palloja tiuhaan tahtiin ja sai kolmospuolen katsomon seniorit fanjoukkoihinsa. Hennan pelatessa ulkona vastuu kotiutuksista jokeripaidassa oli Sara Kujasella, joka löi kaksi juoksua. Kahdessa muussa jokeripaidassa pelasivat vauhdikkaat pesävälimenijät Johanna Hihnala ja Sini Suihko.

Joman ykköspalkinnon otti vahva lukkari Hanna Toivanen. Hannan sisäpelisaldo oli kolme lyötyä ja kaksi tuotua juoksua. Tyrnävältä palkittiin ykkösenä ykkösvahti Tuija Ahonen ja lukkari Emmi Hannuniemi.

Tyrnävä - Joma 0-2(2-7, 0-11) Ruutuvihkosta;

I jakso

1. vuoro

Sisällä Tyrnävä: Ensimmäiselle lyöjälle kunnari 1 - 0. Toinen juoksu räpylän reunasta. Kovaa lyövät kotonaan. Pelasivat pitkän vuoron. Nupponen teki kaksi paloa ja viimeinen jäi lukkarin tolppaan.

Sisällä Joma: Joma teki yhden. Johanna Myyryläisen hieno välkkäri ja Sini Suihko toi. Vähän sisäpeli takeltelee. Näpypeli jäi kahdesti lukkarin räpylään.

2. vuoro

T: Ei saanu Tyrnävä juoksuja, eikä oikein tilanteitakaan. Kakkospesälle meno oli hankalaa.

J: Nyt Joma tempasi laajalla rintamalla. Toivanen, Rajahalme, Rajahalme, Toivanen, Kujanen. Hetkessä peli 2-6. Tilanteita tulee kovalla vauhdilla, pysyyköhän tuo meijän somettaja(Salla Eteläpää kainalosauvoissa) vauhdissa mukana?

3. vuoro

T: Yksi kolmostilanne. Joman ulkopeli on tiivistä. Ykköseltä kärpänen. Toinen kärpänen heti perään ykköselle. Vähän etenijä nukkui. Kolmostilanne, yllätysotto jäi Nupposen räpylään.

J: Vahvasti Joma hyökkäsi. Kaikki palot tuli kotitaipaleelle.

4. Vuoro

T: Ei päässyt Tyrnävä kaventamaan. Kerran pallo läpi, josta kakkostilaanne. Senna teki hyvin takapalon kakkoselle. Kotiin ei ketään. Jakso päättyi 2-7.

II jakso

1. vuoro

Joma: Rajahalme avasi 0-1 ja Virenius toi.

Tyrnävä: Sähköisen pöytäkirjan online temppuilee, ootellaan. Ajolähtö, mutta Hannamaijan linkkuväärä irrotti eka palon kolmoselta. Tyrnävälle tuli vähän kiire ja lyöjä teki tahallisen palon itsestään, jotta takatilanne säilyisi. Toisessa kotiin otossa Reetta Juntusen käsi oli vahvempi välilyöntiyrityksessä.

2. vuoro

J: Kaksi lisää. Ensin Josen(Myyryläinen) jalka ylsi kolmospesällä viivalle Tyrnävän lukkarin irtiottoyrityksessä ja sitten sormet ylsivät kotipesään ennen palloa Hakulisen kotiutuksessa. Sitä ennen Hanna Toivanen löi Nupposen kotiin 0-3.

T: Ei saanut mainittavaa aikaiseksi. Lukkari syötti vaikean ja palot kerralla kaksi ja yksi. Kolmas palo ykköselle. Jose teki. Se oli takapalo.

3.Vuoro

J: Kaksi juoksua tuli eri tavoin. Ensin Iida Nupposen hirmuveto kolmosrajaan tuotti kunnarin. Sitten Sara Kujasen taidokas kakkosrajan kierrenäpy, eikä Kalajoen pikajunalla (Johanna Hihnala) ollut vaikeuksia ehtiä kotiin. Nyt on Jomalla viisi juoksua etumatkaa.

T: Tyrnävän kotiutusyritys jäi kopiksi.

4. vuoro

J: Myyryläinen taiteili mailanvarressa ja Senna Surakka syöksyi 0-6. Hanna/Nupponen ei onnistunut. Ajot. Rajahalme kiskoi kolmosjatkeelta läpi 1+3. Lauran kesän neljäs kunnari. Tämä taisi nyt olla tässä. Henna löi vielä pinnan ja Laura toi tuplajuoksun 0-11.

T: Aika toivoton takamatka. Kärjestä pääsee Tyrnävä lähtemään. Viistopolku liikaa, siihen tuli kaksi paloa peräkkäin. Surakka oli murina. Kahdella palolla vaikeeta pelata kun on kenttä tyhjänä etenijöistä, mutta kaikki on mahdollista. Ei onnistunut. Jokeri paloi ykköselle. Peli oli tässä.

21.7.2019

Pisteet olivat lähellä

Roihu – Joma 1-0(7-5, 6-6)

Lue lisää >

18.7.2019

Joma – Kajaani 0-2(0-8, 1-2)

Kesän ensimmäinen kotitappio

Lue lisää >

16.7.2019

Keskiviikkona pelataan Ykköstä

Joma – Kajaani 17.7.2019

Lue lisää >

11.7.2019

Kolmen pisteen peli

Joma – Ylivieska 2-0(5-2, 8-1)

Lue lisää >

10.7.2019

Ykkössarjan kotipeli tänään

Heinäkuussa on paljon kotipelejä

Ykkössarjaa Nuorten Superpesistä Suomensarjaa

Lue lisää >

30.6.2019

Joma – Janakkala 2-0(2-0, 2-1)

Kotikenttäetu piti tänäänkin

Lue lisää >

29.6.2019

Joma – Pöytyä 2-0(7-2, 2-1)

Joma voitti Ykkössarjan kärkikamppailun

Lue lisää >

28.6.2019

Viikonloppuna tuplakotipelit

Lauantaina 29.6 Joma - Pöytyä

Sunnuntaina 30.6 Joma - Janakkala

Lue lisää >

27.6.2019

Siipe – Joma 0-2(2-3, 3-5)

Odotetun kova kärkikamppailu

Lue lisää >

16.6.2019

Piste Porista

Pesäkarhut – Joma 2-1s(2-4, 4-3, 1-0)

Lue lisää >

15.6.2019

Joma taipui tiukassa taistossa toisella kotiutuslyöntikierroksella

Hämeenkyrö – Joma 2-1k(1-5, 5-3, 0-0, 0-0, 1-0)

Lue lisää >

9.6.2019

Joma - Vaasa 2-0

Vahva ulkopeli ja tarpeeksi monta kotiutusta

Lue lisää >

8.6.2019

Sunnuntaina 9.6 Kerubilla klo 15:00 Ykkköspesistä

Joensuun Maila - Vaasan Mailattaret toinen kohtaaminen

Lue lisää >

6.6.2019

Ylivieska - Joma 0-2

Matkapeli sujui lämpimässä säässä

Lue lisää >

31.5.2019

Laura Rajahalme on toukokuun pelaaja

Kovat sisäpelitehot ja vahva ulkopeli....

Lue lisää >

29.5.2019

Joma säilytti keulapaikan

Siilinjärvi kaatui ensimmäisen jakson kovalla rynnistyksellä

Lue lisää >

28.5.2019

Joma - Siipe Ykköspesistä

Pohjoislohkon kärkikamppailu

Lue lisää >

26.5.2019

Kesän neljäs voitto

Joman ykkönen esitti vahvaa lyöntipeliä sunnuntaina kotikentällään.

Suomari hävisi lauantaina

Lue lisää >

24.5.2019

Sunnuntaina pelataan

Kerubilla Ykköspesistä klo 15:00

Lue lisää >

19.5.2019

Viikonlopun toinen voitto

Nurmon juhlakentällä esiintyivät edukseen Arttu Wiskari ja Joman naisten Ykkössarjajoukkue

Lue lisää >

18.5.2019

Voitto kauden toisesta pelistä

Joensuun Mailan naisten Ykkössarjajoukkue haki kolme pistettä Vaasasta. Kotijoukkue Mailattaret taipuivat lukemin 0-2(3-5,3-8). Joman molempien jaksojen aloitukset olivat teräviä ja Joma rynnistikin niissä heti selvälle karkumatkalle. Jaksojen lopuissa peliote hieman herpaantui ja Vaasa pääsi mukaan peliin suhtkoht lähelle.

Ensimmäisellä jaksolla Mailattarien ulkokenttää murjoi Joman Laura Rajahalme viidellä juoksulla ja toisella jaksolla Henna Hakulisen mailasta lähti neljä kotiutusta.

Samaan aikaan Joman suomensarjajoukkue taisteli tiukasti kotikentällään Ylihärmän Pesisjunkkareita vastaan, mutta joutui lopulta taipumaan 0-2.

Lue lisää >

17.5.2019

Viikonloppuna kesän ensimmäinen pelireissu

Joensuun Mailan Ykkössarjajoukkue matkustaa viikonloppuna Pohjanmaalle. Pelit ovat lauantaina Vaasassa ja sunnuntaina Nurmossa.

Lue lisää >

27.4.2019

Harjoituspeleistä voitto ja tappio

Kesän sarjakauteen valmistautuva Joensuun Mailan naisten ykkössarjajoukkue pelasi lauantaina kaksi harjoituspeliä Siilinjärvellä. Jo tässä vaiheessa hyvässä kesäkunnossa olevalla PoP- areenalla (Saharan kenttä) vastustajina olivat Siilinjärven Pesis ja Kajaanin Pallokerho.

Lue lisää >

26.4.2019

Ykkössarjan kausikortit myynnissä!

Naisten Ykköspesiksen kausikortit ovat myynnissä JoMan toimistolla hintaan 50€!

Lue lisää >

25.4.2019

JoMa uudisti verkkosivunsa

Joensuun Maila uudisti verkkosivunsa ja JoMan naisten uutiset löytyvät nyt oman sivunsa alta.

Lue lisää >