27.6.2019 00:00

Joma – Kajaani 0-1(2-5, 3-3)

Joma – Kajaani 0-1(2-5, 3-3)

Kotijoukkue Joensuun Maila sai peliään kulkemaan vain hetkittäin ja reippaammalla pelipäällä ollut vierasjoukkue Kajaani vei kaksi pistettä. Sen verran Joman peli piristyi loppua kohden, että se pystyi taistelemaan vastustajaltaan yhden pinnan pois, mutta jäi itse ilman sarjapisteitä.

Tilaisuus pelin viemiseksi supervuoroonkin Jomalle tarjoutui. Toisen jakson viimeisessä vuorossa sillä oli kolmospesällä etenijä yhden palon tilanteessa, mutta turhat takapalot söivät sen mahdollisuuden.

Tilastonumeroiden valossa peli oli aika tasainen. Molemmilla oli 16 kolmostilannetta, joita Kajaani hyödynsi paremmin.

Jomalta palkittiin ykköspalkinnolla kakkospolttaja Oona Majoinen. Oona löi kunnarin ja toi kolme juoksua. Kakkospalkinnon sai sieppari Sini Suihko. Sini toi yhden juoksun ja saatteli hyvällä prosentilla etenijöitä pesäväleillä. Kajaanilta palkittiin ykkösvahti Saaga-Angelia Raudusoja ja sieppari Salla Tegelberg.

I jakso

1. vuoro

Kajaani pääsi yrittämään kotiutusta kahdesti, Joman yritykset jäivät kolmostaipaleelle.

2. vuoro

Kajaani hyödynsi sateen jäljiltä hieman liukasta etukentän hiekkaa ja täytteli pesiä pienillä lyönneillä tehokkaasti. Tehokkaita olivat myös lyhyet kotiutukset ja niillä Kajaani teki kaksi juoksua. Joman sisäpeli töksähteli taas heti alkuunsa ja pelinjohtaja otti aikalisän. Se tehosikin ja kotijoukkue sai pelirytmistä kiinni ja tasoitti tilanteeksi 2-2 Hanna Toivasen ja Ella Vasaraisen hyvillä lyönneillä. Kotiin juoksivat Oona Majoinen ja Sini Suihko.

3. vuoro

Kajaani teki johtojuoksun 2-3 ja lisäsi johtoaan vielä 2-4, kun päätuomari hieman empien sen hyväksyi. Joman sisäpeli ei oikein hyvin toiminut, mutta se sai kuitenkin kaksi kotiutusyritystä. Niissä molemmissa hyvä lyönti ja hyvä kiinniotto kääntyivät ulkopelaajan eduksi.

4. vuoro

Kajaani sai juoksun lisää ja voitti rohkeammalla pelillä jakson 2-5, kun Joman tasoitusvuoro jäi tuloksettomaksi.

II jakso

1. vuoro

Molemmat pelasivat viiden lyöjän sisävuoron ilman juoksuja.

2. vuoro

Joma meni ensimmäisen kerran ottelussa johtoon, kun Anni Suihkon välilyönti riitti kotiuttamaan Essi Majoisen. Siihen sen vuoron hyvät hetket jäivätkin. Kovat vaihtolyönnit jäivät ulkokentän räpylään, eivätkä juoksijat päässeet eteenpäin.

Kajaani pelasi hurjan pitkän tasoittavan vuoron ja teki kolme juoksua. Juoksutehtailun aloitti Heta Juvonen, joka hieman onnekkaalla lyönnillä pääsi kiertämään kunnarin. Toinen juoksu tuli taidokkaasti ykkös-kolmostilanteessa merkatulla saumalyönnillä. Kolmas oli yksinäisen etenijän kotiuttaminen viimeisen lyöjän välilyönnillä.

3.vuoro

Joma pääsi kerran yrittämään kavennusta, mutta juoksua ei tullut. Kajaanin sisäpeli pysähtyi Joman hyvään ulkopeliin. Ensimmäisen kerran ottelun aikana kotijoukkue esitti totuttua räpyläosaamistaan. Kajaanilla oli vaikeuksia päästä etenemään, eikä se päässytkään kuin yhden kerran kakkospesälle sakka.

4. vuoro

Hyvä ulkopelivuoro kantoi myös kotijoukkueen sisäpeliin. Oona Majoinen aloitti takaa-ajon lyömällä kakkosrajasta kunnarin ja toi tuplajuoksun Hanna Toivasen kotiutuksella. Jomalla oli hyvät mahdollisuudet mennä johtoon, mutta turhat turhat takapalot sen veivät ja etenijä jäi ihmettelemään kolmospesälle.

Kajaani yritti vielä kovasti saalistaa jaksopistettä ja aika lähelle se pääsikin. Ensimmäinen palo tuli kakkospesälle ja sinne olisi pitänyt tulla toinenkin, mutta heitto ei jäänyt räpylään ja tulikin kolmostilanne. Kaksi kertaa Kajaani sitten pääsi yrittämään jaksovoittoa, mutta Joman takatilannepelaaminen sen kesti ja jakso tasattiin 3-3.

Joma pelaa seuraavan kotiottelunsa tiistaina 2.7. klo 18:00 Kempelettä vastaan. Tuo ottelu pelataan otteluruuhkan takia Viinijärven Pallokentällä. Samaan aikaan Kerubilla pelaavat B-pojat ja Niinivaaralla on miesten maakuntasarjan peli.

23.9.2020

B-poikien mitalien värit ratkesivat

Joma – Sotkamo 0-2 (1-2, 3-4)

Lue lisää >

10.9.2020

Poiken Superpesiksen ensimmäinen loppuottelu 2020

Sotkamo – Joma 2-0(4-0, 7-4)

Lue lisää >

31.8.2020

Joman B-pojat tasoitti ottelusarjan

Joma – Hyvinkää 2-0 (3-2, 3-2)

Lue lisää >

28.8.2020

Poikien Superpesiksen välierät vauhtiin perjantaina!

Joensuun Mailan B-poikien joukkue on raivannut tiensä poikien Superpesiksen mitaliotteluihin.

Lue lisää >

21.8.2020

JoMan viikon joukkue: G-pojat

G-poikien esittely

Lue lisää >

14.8.2020

JoMan viikon joukkue: E-pojat

E-poikien esittely

Lue lisää >

7.8.2020

B-juniorit pudotuspeleihin!

Joensuun Mailan B-tytöt ja -pojat ovat alkukauden esityksillään raivanneet tiensä pudotuspeleihin.

Lue lisää >

5.8.2020

JoMan viikon joukkue: D-tytöt

D-tyttöjen esittely

Lue lisää >

3.8.2020

Viikon 32 pelit

JoMassa tapahtuu

Lue lisää >

29.7.2020

JoMan viikon joukkue: D-pojat

D-poikien esittely

Lue lisää >

27.7.2020

Viikon 31 pelit

JoMassa tapahtuu

Lue lisää >

23.7.2020

JoMan viikon joukkue: C-pojat

C-poikien esittely

Lue lisää >

20.7.2020

Viikon 30 pelit

JoMassa tapahtuu

Lue lisää >

20.7.2020

Pesiskoulun välinelainaamo auki elokuun loppuun saakka

Pesiskoululaisilla on mahdollisuus lainata välineitä kotiharjoittelua varten.

Lue lisää >

15.7.2020

JoMan viikon joukkue: F-pojat

F-poikien esittely

Lue lisää >

13.7.2020

Viikon 29 pelit

JoMassa tapahtuu

Lue lisää >

8.7.2020

JoMan viikon joukkue: E-tytöt

E-tyttöjen esittely

Lue lisää >

6.7.2020

Viikon 28 pelit

JoMassa tapahtuu

Lue lisää >

3.7.2020

JoMan viikon joukkue: B-tytöt

B-tyttöjen esittely

Lue lisää >

26.6.2020

Juniorit Superin peleihin juniorikortilla

Kaikki Joensuun Mailan lisenssimaksunsa maksaneet juniorit pääsevät ilmaiseksi Superin peleihin.

Lue lisää >

22.6.2020

Viikon 26 pelit

Jomassa tapahtuu

Lue lisää >

11.6.2020

JoMan viikon joukkue: C-tytöt

C-tyttöjen esittely

Lue lisää >

5.6.2020

Innokkaat F-tytöt odottavat kesää

Tytöt toivovat joukkueeseen lisää kavereita!

Lue lisää >

26.5.2020

Pesiskoulu ja pesisliikkari alkavat!

Suositut pesiskoulu ja pesisliikkari alkavat viikolla 23. Joensuun Maila ottaa toiminnassaan huomioon vallitsevan pandemiatilanteen ja noudattaa viranomaisten ohjeistuksia.

Lue lisää >

9.5.2020

Harjoittelu alkaa pienryhmissä 14.5.

Joukkueiden valmentajat organisoivat ja ohjeistavat pienryhmäharjoitukset.

Lue lisää >

2.4.2020

Joensuun Maila ry vähentää henkilöstöään

Korona-kriisi vaikuttaa rajusti Joensuun Mailan junioritoiminnasta vastaavan Joensuun Maila ry:n taloudelliseen tilanteeseen.

Lue lisää >

1.4.2020

Yhteiset harjoitukset peruttu toukokuun loppuun saakka

Joensuun Maila ry on päivittänyt ohjeistusta koronavirus-epidemian vaikutuksista harjoitteluun.

Lue lisää >

12.3.2020

Tiedote: Joensuun Maila ry noudattaa pesäpalloliiton tekemää ohjeistusta koronaviruksen osalta

Joensuun Maila ry noudattaa pesäpalloliiton tekemää ohjeistusta koronaviruksen osalta.

Lue lisää >

3.3.2020

Tyttöjen Halli-SM lopputurnauksen ohjelma julkaistu

B-tyttöjen Halli-SM lopputurnaus Porissa 14.3.-15.3.

Lue lisää >

29.1.2020

B-tyttöjen SM-Hallisarjaa lohko A

Joma sijoittui toiseksi Kajaanin turnauksessa

Lue lisää >

24.1.2020

B-tyttöjen Halli-SM alkuturnaus

Tyttöjen superpesiksen Halli-SM alkuturnaus Kajaanissa

Lue lisää >

8.1.2020

Peruutuspaikkoja Puhtimäen lukkarileirille!

Juha Puhtimäen lukkarileirille on vapautunut muutamia paikkoja!

Lue lisää >

23.12.2019

Joensuun Maila ry:n sääntömääräinen vuosikokous

Joensuun Maila ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 7.1.2020.

Lue lisää >

3.12.2019

G-F ikäisten tyttöjen harjoitukset alkavat – mukaan mahtuu vielä!

G-F ikäisten tyttöjen (2010-2013 synt.) harjoitukset alkavat viikolla 49 torstaina 5.12 Noljakan koululla klo 18.30-20.

Lue lisää >

27.11.2019

Pesisliikkarin toiminta käynnistyy!

Pesisliikkari on tarkoitettu 3-6-vuotiaille lapsille.

Lue lisää >

14.11.2019

Kiinnostaisiko pesis? – Uuden pesiskauden starttipäivä 16.11.

Joensuun Maila järjestää uuden pesiskauden Starttipäivän, jossa uusilla harrastajilla on mahdollisuus tutustua lajiin ja ilmoittautua joukkueisiin.

Lue lisää >

11.11.2019

Viimeiset paikat jäljellä teemaleireille!

Teemaleireille on enää muutamia paikkoja jäljellä – toimi nopeasti!

Lue lisää >

1.11.2019

Joensuun Mailan teemaleirit tulevat taas!

Joensuun Mailan teemaleirien kaksi ensimmäistä leiriä on julkaistu!

Lue lisää >

24.10.2019

Kauden päätöstilaisuus

Palkintopöytä notkui ja tunnelma oli katossa

Lue lisää >

5.9.2019

F-Pojilla ystävyysottelut sunnuntaina Sotkamossa!

Jymyn ja JoMan F-pojat kohtaavat ystävyysottelussa ennen miesten finaalia!

Lue lisää >

27.8.2019

B-tyttöjen kausi päättyi välieräsarjassa.

Hämeenkyrö meni jatkoon otteluvoitoin 2-1

Lue lisää >

22.8.2019

B-tyttöjen pelit jatkuu

Joma – Hämeenkyrö 2-0(4-3, 5-1)

Lue lisää >

20.8.2019

B- juniorit joutuivat takamatkalle puolivälierissään

B-pojat Joma – Alajärvi 0-2( 1-3, 7-8)

B-tytöt Hämeenkyrö – Joma 2-1s(1-2, 5-0, 1-0)

Lue lisää >

15.8.2019

B-tytöt selvitti tiensä pudotuspeleihin

Siipe – Joma 0-2(2-4, 3-7)

Lue lisää >

12.8.2019

B-tytöt voitti tiukan taistelun Lapualla

Lapua – Joma 1-2s(5-6, 4-3,1-2)

Lue lisää >

6.8.2019

Muhos karkasi kotijoukkueelta

B-tytöt Joma - Muhos 0-2(4-6, 5-6)

Lue lisää >

2.8.2019

B-tytöille piste vieraspelireissulta

Kempele – Joma 2-1s(1-4, 9-3, 1-0)

Lue lisää >

30.7.2019

B -tytöt ja B-pojat ottivat kolmenpisteen voitot tiukoissa kamppailuissa

B- pojat kotona: Joma - Kempele 2-0(4-2, 8-7)

B-tytöt vieraissa: Kajaani - Joma 6-8, 5-6)

Lue lisää >

24.7.2019

Kahden pisteen voitto kotarissa

B-pojat: Joma - Kipa 2-1k(3-1, 0-1, 0-0, 3-1)

Lue lisää >

19.7.2019

Joman B-junioreille voitot

B-pojat: Kempele – Joma 0-2(2-11, 0-9)

B-tytöt: Joma – Seinäjoki 2-0(2-1, 8-7)

Lue lisää >

18.7.2019

Vahva esitys vei B-pojat voittoon

Veteli - Joma 1-2(4-3, 2-3, 0-0, 2-3)

Lue lisää >

15.7.2019

B-tytöt: Joma – Lapua 0-1(1-6, 4-4)

Lapua oli vahvempi kotiutuslyönneissään

Lue lisää >

12.7.2019

B-pojat otti voiton paikalliskamppailussa Rantakentällä

Kipa – Joma 0-2(2-4, 5-6)

Lue lisää >

9.7.2019

B-junnut voitokkaina

B-pojat Joma – Sotkamo 2-0 (4-3, 5-1)

B-tytöt Muhos – Joma 1-2s(1-5, 2-0, 0-2)

Lue lisää >

3.7.2019

B pojat voittoon B tytöt koki tappion

BP: Joma - Veteli 2-0(11-2, 6-5)

BT: Joma – Kempele 0-2(1-6, 3-10)

Lue lisää >

24.6.2019

B- tytöt SMJ – Joma 2-1s(7-0, 4-5, 1-0)

Toisen jakson taistelu toi sarjapisteen

Lue lisää >

19.6.2019

Pesisleirit – 20 päivää huippupesistä

Pesisleirit ovat junnupelaajille kesän parasta aikaa

C-tytöt Joma - Siipe 1-0(7-7, 9-5) kilpasarjan leirikarsintaa

Lue lisää >

14.6.2019

Pesiskoulussa on tunnelmaa - mukaan mahtuu vielä!

Perjantaisin Kerubi Stadion täyttyy hyvästä fiiliksestä ja tiukoista tilanteista, kun Joensuun Mailan pesiskoululaiset kokoontuvat kentälle yhteistä peliperjantaita varten.

Lue lisää >

14.6.2019

B-tytöt ja B-pojat lohkovoittajina jatkopeleihin

Joma - Kajaani 1-2s. B-tytöille kesän ensimmäinen tappio.

Lue lisää >

13.6.2019

B-tytöt Siipe – Joma 0-2

Parempi suoritusvarmuus takasi voiton

Lue lisää >

4.6.2019

B-tytöt Joma – Haapajärvi 2-0

Askel lähemmäs ylempää jatkosarjaa.

Lue lisää >

1.6.2019

B-pojat Joma – Siipe 1-0

Kasperi Hämäläinen ratkaisi supervuorossa

Lue lisää >

26.5.2019

Lauantaina oli junnupelejä

C-pojat Niinivaaralla

D-tytöt Kerubilla

Lue lisää >

22.5.2019

B-tytöt voittoon lohkon kärkikamppailussa

Joman vahva lyöntipeli ei antanut Siilinjärvelle mahdollisuuksia

Lue lisää >

22.5.2019

B-pojat otti täydet pisteet paikalliskamppailussa

Ensimmäisen jakson pisteistä taisteltiin viimeiseen lyöntiin saakka. Toisella jaksolla Joman vahva peliote ei antanut Kiteelle mahdollisuuksia.

Lue lisää >

19.5.2019

Joensuun Mailan junioreilla yhdentoista ottelun pelipäivä

Lauantai oli Joensuun Mailan junioreille vilkas pelipäivä. F-pojat pelasivat Joensuussa, E-tytöt Siilinjärvellä, D-tytöt Sotkamossa ja D-pojat Imatralla

Lue lisää >

17.5.2019

B-junioreilla onnistunut Kainuunkiertue

Joensuun Mailan B-pojat otti Sotkamon Jymyltä kolme pistettä ja B-tytöt taistelivat voiton Kajaanin Pallokerhosta supervuoroparissa.

Lue lisää >

7.5.2019

B-tytöt aloitti sarjakauden voitolla

Joensuun Mailan B-tytöt jatkoivat talven hallisarjassa esittämiään hyviä peliotteita ja voittivat kesän avausottelussaan Haapajärven Pesä-Kiilat 2-0(8-1, 13-3).

Lue lisää >

24.3.2019

B-Tytöt: Seinäjoki voitti, JoMa ei päässyt jatkopeleihin

Sunnuntaiaamuna Joensuun Mailan pelinjohto joutui pohtimaan tulevan ottelun kokoonpanoa hieman pidempään. Sairastumiset sotkivat ennalta suunniteltua pakkaa ja pelipaikat piti laittaa uuteen järjestykseen.

Lue lisää >

23.3.2019

B-Tytöt: JoMan toinen turnauspeli ei rullanut toivotulla tavalla

Yhden ottelun mittainen tauko, hieman energiatankkausta ja uudelleen pelikentälle. Vastustajana oli turnausjärjestäjä Hämeenkyrön Räpsä, joka pelasi nyt lopputurnauksessa parhaalla miehistöllään.

Lue lisää >

26.2.2019

B-Tytöt: JoMalle voitto ensimmäisestä pelistä

Joensuun Mailan B-tytöt nappasi voiton ensimmäisessä SM halli lopputurnauspelissään. Rauman Fera kaatui tiukan taistelun jälkeen kotareissa. 2-1k (5-2, 0-1, 3-2).

Lue lisää >