9.5.2020 13:05

Harjoittelu alkaa pienryhmissä 14.5.

Harjoittelu alkaa pienryhmissä 14.5.

Juniorijoukkueiden yhteisharjoittelu aloitetaan 14.5. kunkin joukkueen mahdollisuuksien mukaan.

Yhteisharjoittelu tehdään pienryhmäharjoitteluna ja harjoitusryhmän maksimikoko on 10 henkilöä.

Tämän 10 hengen ryhmän tulisi pysyä samana koko pienryhmäharjoittelukauden ajan.

Joukkueiden valmentajat päättävät harjoitusten ohjeistuksista ja ryhmien organisoinnista tarkemmin.

Harjoituksia tehdään pienryhmissä 14.-31.5. välisenä aikana.
Tällä aikavälillä harjoittelun organisointi ja turvallisuus korostuvat, joten on äärimmäisen tärkeää, että kaikki harjoituksiin osallistujat huomioivat valmentajien ohjeistukset sekä määräykset ja noudattavat niitä.

Joukkueiden normaali harjoittelu aloitetaan 1.6. alkaen.

Seuraamme jatkuvasti hallituksen, sekä pesäpalloliiton ohjeistuksia, joten muutoksia voi vielä tulla matkan varrella.

Nyt on kuitenkin pääasia, että pääsemme aloittamaan turvallisen joukkueharjoittelun porrastetusti.

Alla vielä erikseen ohjeistus pienryhmäharjoitteluun.
Lukekaa sekä pelaajat että vanhemmat ohjeistus huolella läpi ja noudattakaa ohjeita, että pysymme kaikki terveinä ja saamme harrastaa tätä meille kaikille rakasta lajia turvallisesti.

Tästä se pesiskesä portaittain taas alkaa, vaikka vielä poikkeusoloissa elämmekin.

Lämpimästi tervetuloa harjoittelemaan!

Johtokunta

Toimintaohjeet pienryhmäharjoittelua koskien

Pienryhmätoimintaan VAIN TERVEENÄ
Vähäisetkin oireet (kurkkukipua yms) huomioitava!!

Saapuminen paikalle

  • Pese kädet huolellisesti juuri ennen lähtöä
  • Harjoituspaikkaan saapuessa käytetään käsidesiä
  • Paikalle ei saavuta hengailun takia
  • Vältetään lähikontaktia
  • Treeneissä pidetään 1–2 metrin suojaetäisyys muihin
  • Lukkari ja lyöjä lähimpänä toisiaan olevat pelaajat

Toiminta pienryhmätilanteessa

  • Kaikki kovaääninen mekastus, räkiminen yms kokonaan pois
  • Yskiminen, aivastelu muiden läheisyydessä pois, kertakäyttönenäliina taskuun. Jos tulee tarve niistää / aivastaa, käytetty nenäliina roskiin + käsidesi
  • Jokainen käyttää omia mailojaan – ja varusteitaan yleensäkin! Juomapulloja ei mieluiten ollenkaan mukaan
  • Harjoituksissa pienryhmät käyttävät omaa ”pallosarjaa” poikkeustilanteen ajan
  • Mailaan klimppiminen, peukun nuolaisu ja muut rutiinit saattavat tapahtua huomaamattomasti – nyt nämä kuitenkin vältettävä!
  • Treenin loputtua paikalta poistutaan välittömästi
  • Mikäli paikalle on saapunut muita tilankäyttäjiä tulee poistumisen tapahtua heihin kontaktia ottamatta! (omaa reittiä sisään, ja omaa ulos..)
  • PESE KÄDET! (siis ”mennen tullen” ennen ja jälkeen treenin)

Turvallisia harjoituksia!

26.5.2020

Pesiskoulu ja pesisliikkari alkavat!

Suositut pesiskoulu ja pesisliikkari alkavat viikolla 23. Joensuun Maila ottaa toiminnassaan huomioon vallitsevan pandemiatilanteen ja noudattaa viranomaisten ohjeistuksia.

Lue lisää >

2.4.2020

Joensuun Maila ry vähentää henkilöstöään

Korona-kriisi vaikuttaa rajusti Joensuun Mailan junioritoiminnasta vastaavan Joensuun Maila ry:n taloudelliseen tilanteeseen.

Lue lisää >

1.4.2020

Yhteiset harjoitukset peruttu toukokuun loppuun saakka

Joensuun Maila ry on päivittänyt ohjeistusta koronavirus-epidemian vaikutuksista harjoitteluun.

Lue lisää >

12.3.2020

Tiedote: Joensuun Maila ry noudattaa pesäpalloliiton tekemää ohjeistusta koronaviruksen osalta

Joensuun Maila ry noudattaa pesäpalloliiton tekemää ohjeistusta koronaviruksen osalta.

Lue lisää >

3.3.2020

Tyttöjen Halli-SM lopputurnauksen ohjelma julkaistu

B-tyttöjen Halli-SM lopputurnaus Porissa 14.3.-15.3.

Lue lisää >

29.1.2020

B-tyttöjen SM-Hallisarjaa lohko A

Joma sijoittui toiseksi Kajaanin turnauksessa

Lue lisää >

24.1.2020

B-tyttöjen Halli-SM alkuturnaus

Tyttöjen superpesiksen Halli-SM alkuturnaus Kajaanissa

Lue lisää >

8.1.2020

Peruutuspaikkoja Puhtimäen lukkarileirille!

Juha Puhtimäen lukkarileirille on vapautunut muutamia paikkoja!

Lue lisää >

23.12.2019

Joensuun Maila ry:n sääntömääräinen vuosikokous

Joensuun Maila ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 7.1.2020.

Lue lisää >

3.12.2019

G-F ikäisten tyttöjen harjoitukset alkavat – mukaan mahtuu vielä!

G-F ikäisten tyttöjen (2010-2013 synt.) harjoitukset alkavat viikolla 49 torstaina 5.12 Noljakan koululla klo 18.30-20.

Lue lisää >

27.11.2019

Pesisliikkarin toiminta käynnistyy!

Pesisliikkari on tarkoitettu 3-6-vuotiaille lapsille.

Lue lisää >

14.11.2019

Kiinnostaisiko pesis? – Uuden pesiskauden starttipäivä 16.11.

Joensuun Maila järjestää uuden pesiskauden Starttipäivän, jossa uusilla harrastajilla on mahdollisuus tutustua lajiin ja ilmoittautua joukkueisiin.

Lue lisää >

11.11.2019

Viimeiset paikat jäljellä teemaleireille!

Teemaleireille on enää muutamia paikkoja jäljellä – toimi nopeasti!

Lue lisää >

1.11.2019

Joensuun Mailan teemaleirit tulevat taas!

Joensuun Mailan teemaleirien kaksi ensimmäistä leiriä on julkaistu!

Lue lisää >

24.10.2019

Kauden päätöstilaisuus

Palkintopöytä notkui ja tunnelma oli katossa

Lue lisää >

5.9.2019

F-Pojilla ystävyysottelut sunnuntaina Sotkamossa!

Jymyn ja JoMan F-pojat kohtaavat ystävyysottelussa ennen miesten finaalia!

Lue lisää >

27.8.2019

B-tyttöjen kausi päättyi välieräsarjassa.

Hämeenkyrö meni jatkoon otteluvoitoin 2-1

Lue lisää >

22.8.2019

B-tyttöjen pelit jatkuu

Joma – Hämeenkyrö 2-0(4-3, 5-1)

Lue lisää >

20.8.2019

B- juniorit joutuivat takamatkalle puolivälierissään

B-pojat Joma – Alajärvi 0-2( 1-3, 7-8)

B-tytöt Hämeenkyrö – Joma 2-1s(1-2, 5-0, 1-0)

Lue lisää >

15.8.2019

B-tytöt selvitti tiensä pudotuspeleihin

Siipe – Joma 0-2(2-4, 3-7)

Lue lisää >

12.8.2019

B-tytöt voitti tiukan taistelun Lapualla

Lapua – Joma 1-2s(5-6, 4-3,1-2)

Lue lisää >

6.8.2019

Muhos karkasi kotijoukkueelta

B-tytöt Joma - Muhos 0-2(4-6, 5-6)

Lue lisää >

2.8.2019

B-tytöille piste vieraspelireissulta

Kempele – Joma 2-1s(1-4, 9-3, 1-0)

Lue lisää >

30.7.2019

B -tytöt ja B-pojat ottivat kolmenpisteen voitot tiukoissa kamppailuissa

B- pojat kotona: Joma - Kempele 2-0(4-2, 8-7)

B-tytöt vieraissa: Kajaani - Joma 6-8, 5-6)

Lue lisää >

24.7.2019

Kahden pisteen voitto kotarissa

B-pojat: Joma - Kipa 2-1k(3-1, 0-1, 0-0, 3-1)

Lue lisää >

19.7.2019

Joman B-junioreille voitot

B-pojat: Kempele – Joma 0-2(2-11, 0-9)

B-tytöt: Joma – Seinäjoki 2-0(2-1, 8-7)

Lue lisää >

18.7.2019

Vahva esitys vei B-pojat voittoon

Veteli - Joma 1-2(4-3, 2-3, 0-0, 2-3)

Lue lisää >

15.7.2019

B-tytöt: Joma – Lapua 0-1(1-6, 4-4)

Lapua oli vahvempi kotiutuslyönneissään

Lue lisää >

12.7.2019

B-pojat otti voiton paikalliskamppailussa Rantakentällä

Kipa – Joma 0-2(2-4, 5-6)

Lue lisää >

9.7.2019

B-junnut voitokkaina

B-pojat Joma – Sotkamo 2-0 (4-3, 5-1)

B-tytöt Muhos – Joma 1-2s(1-5, 2-0, 0-2)

Lue lisää >

3.7.2019

B pojat voittoon B tytöt koki tappion

BP: Joma - Veteli 2-0(11-2, 6-5)

BT: Joma – Kempele 0-2(1-6, 3-10)

Lue lisää >

27.6.2019

Joma – Kajaani 0-1(2-5, 3-3)

Sisäpeli, ulkopeli. Molemmissa jäi kotijoukkueelle hieman parannettavaa.

Lue lisää >

24.6.2019

B- tytöt SMJ – Joma 2-1s(7-0, 4-5, 1-0)

Toisen jakson taistelu toi sarjapisteen

Lue lisää >

19.6.2019

Pesisleirit – 20 päivää huippupesistä

Pesisleirit ovat junnupelaajille kesän parasta aikaa

C-tytöt Joma - Siipe 1-0(7-7, 9-5) kilpasarjan leirikarsintaa

Lue lisää >

14.6.2019

Pesiskoulussa on tunnelmaa - mukaan mahtuu vielä!

Perjantaisin Kerubi Stadion täyttyy hyvästä fiiliksestä ja tiukoista tilanteista, kun Joensuun Mailan pesiskoululaiset kokoontuvat kentälle yhteistä peliperjantaita varten.

Lue lisää >

14.6.2019

B-tytöt ja B-pojat lohkovoittajina jatkopeleihin

Joma - Kajaani 1-2s. B-tytöille kesän ensimmäinen tappio.

Lue lisää >

13.6.2019

B-tytöt Siipe – Joma 0-2

Parempi suoritusvarmuus takasi voiton

Lue lisää >

4.6.2019

B-tytöt Joma – Haapajärvi 2-0

Askel lähemmäs ylempää jatkosarjaa.

Lue lisää >

1.6.2019

B-pojat Joma – Siipe 1-0

Kasperi Hämäläinen ratkaisi supervuorossa

Lue lisää >

26.5.2019

Lauantaina oli junnupelejä

C-pojat Niinivaaralla

D-tytöt Kerubilla

Lue lisää >

22.5.2019

B-tytöt voittoon lohkon kärkikamppailussa

Joman vahva lyöntipeli ei antanut Siilinjärvelle mahdollisuuksia

Lue lisää >

22.5.2019

B-pojat otti täydet pisteet paikalliskamppailussa

Ensimmäisen jakson pisteistä taisteltiin viimeiseen lyöntiin saakka. Toisella jaksolla Joman vahva peliote ei antanut Kiteelle mahdollisuuksia.

Lue lisää >

19.5.2019

Joensuun Mailan junioreilla yhdentoista ottelun pelipäivä

Lauantai oli Joensuun Mailan junioreille vilkas pelipäivä. F-pojat pelasivat Joensuussa, E-tytöt Siilinjärvellä, D-tytöt Sotkamossa ja D-pojat Imatralla

Lue lisää >

17.5.2019

B-junioreilla onnistunut Kainuunkiertue

Joensuun Mailan B-pojat otti Sotkamon Jymyltä kolme pistettä ja B-tytöt taistelivat voiton Kajaanin Pallokerhosta supervuoroparissa.

Lue lisää >

7.5.2019

B-tytöt aloitti sarjakauden voitolla

Joensuun Mailan B-tytöt jatkoivat talven hallisarjassa esittämiään hyviä peliotteita ja voittivat kesän avausottelussaan Haapajärven Pesä-Kiilat 2-0(8-1, 13-3).

Lue lisää >

24.3.2019

B-Tytöt: Seinäjoki voitti, JoMa ei päässyt jatkopeleihin

Sunnuntaiaamuna Joensuun Mailan pelinjohto joutui pohtimaan tulevan ottelun kokoonpanoa hieman pidempään. Sairastumiset sotkivat ennalta suunniteltua pakkaa ja pelipaikat piti laittaa uuteen järjestykseen.

Lue lisää >

23.3.2019

B-Tytöt: JoMan toinen turnauspeli ei rullanut toivotulla tavalla

Yhden ottelun mittainen tauko, hieman energiatankkausta ja uudelleen pelikentälle. Vastustajana oli turnausjärjestäjä Hämeenkyrön Räpsä, joka pelasi nyt lopputurnauksessa parhaalla miehistöllään.

Lue lisää >

26.2.2019

B-Tytöt: JoMalle voitto ensimmäisestä pelistä

Joensuun Mailan B-tytöt nappasi voiton ensimmäisessä SM halli lopputurnauspelissään. Rauman Fera kaatui tiukan taistelun jälkeen kotareissa. 2-1k (5-2, 0-1, 3-2).

Lue lisää >