24.3.2019 00:00

B-Tytöt: Seinäjoki voitti, JoMa ei päässyt jatkopeleihin

B-Tytöt: Seinäjoki voitti, JoMa ei päässyt jatkopeleihin

Sunnuntaiaamuna Joensuun Mailan pelinjohto joutui pohtimaan tulevan ottelun kokoonpanoa hieman pidempään. Sairastumiset sotkivat ennalta suunniteltua pakkaa ja pelipaikat piti laittaa uuteen järjestykseen. Ratkaisuksi löytyi nuori C ikäinen Siiri Surakka. Tähän asti nopeajalkainen Siiri oli pelannut halliturnausotteluissa etenijäjokerina ja nyt sovitettiin päälle ensimmäistä kertaa ulkopelipaitaa ja heti vastuullisia lukkarin saappaita.

Siiri hoiteli hommansa tyylikkäästi, eivätkä vastustajan lyöjät ja etenijät päässeet helpolla. Pelirytmitys ja hyvin lautasella pysynyt syöttö sotki vastustajan pelinjohdon suunnitelmia. Myös lisää sisäpelivastuuta saanut C- ikäinen Oona Majoinen näytti lyöntitaitojaan ja kiskaisi kakkosjatkeelta pallon maisemiin. Sini Suihko juoksi kakkoselta kotiin. Toisen juoksun Joma sai harhaheitosta, kun Anni Suihkon vaihtolyönnistä Seinäjoki yritti polttaa Sara Kujastakakkoselle, mutta pallo meni pesävahdin yli ja pelikapteenin virkaa tässä ottelussa hoidellut Reetta Juntunen juoksi kotiin.

Joman hyvä ja edellistä peliä parempi peli-ilme ei kuitenkaan riittänyt haastamaan Seinäjoen Mailajusseja jatkopelipaikasta, vaan Seinäjoki vei ottelun molemmilla jaksoilla toisessa vuoroparissa esittämällään vahvalla sisäpelillä. Muutaman vastustajan vahvan lyönnin lisäksi Joman ulkokenttä hieman avitteli näiden vuorojen juoksulukemia.

Seinäjoki – Joma 2-0 (3-1, 6-1)

Ottelun ensimmäinen vuoropari pelattiin juoksuitta. Toisessa vuorossa Joma meni Reetta Juntusen tuomalla juoksulla 0-1 johtoon, mutta Seinäjoki tasoitti ja otti 2-1 johdon Janniina Pellonpään kakkosrajapuhkaisulla. Jakso päättyi 3-1.

Toisen jakson Seinäjoki aloitti sisältä ja sai avausjuoksun 1-0, kun maalyönti ei tarttunut pehmeällä alustalla kiinniottajan räpylään. Joma käytti sisävuorossaan kymmenen lyöjää, muttei päässyt kotiutustilanteeseen saakka.

Toisessa vuorossa Seinäjoki sai lisäjuoksun 2-0 harhaheitolla ja sitten aika helpohkosti vielä neljä juoksua lisää 6-0. Joma pelasi hyvän sisävuoron ja kavensi etumatkaa Oona Majoisen lyönnillä 6-1. Lisäkavennukseenkin oli mahdollisuuksia, mutta kaksi lisäkotiutusyritystä vastustaja pystyi torjumaan paloiksi.

Kolmannessa vuorossa Joman ulkokenttä pystyi lukkarinsa johdolla pitämään Seinäjoen ilman juoksuja ja pääsi viimeisen tasoittavalle yrittämään jakson tasoittamista. Jokeripari Anni Suihko/Lotta Nuutinen pääsivät kotiutustilanteeseen, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta tuli niukka palo ja lisäjuoksut jäivät saavuttamatta. Seinäjoki voitti ottelun ja jatkoi pronssipeliin Hyvinkäätä vastaan.

Turnauksessa palkittiin jokaisesta joukkueesta paras pelaaja. Joensuun Mailasta palkinnon sai kakkospolttaja Senna Surakka.

Ottelutilasto: https://pesislive.fi/#gamePage?id=fgLOzF

Kolumni

SM lopputurnauksessa pelattiin neljätoista ottelua, joista kuudessa paremmuus ratkaistiin kotiutuslyöntikilpailun kautta. Pelit ja joukkueet olivat, ainakin noin tilastollisesti, aika tasaväkisiä. Kahdeksasta joukkueesta mitalipeleihin seuloutuivat kahdessa lohkossa pelatuista otteluista A lohkosta Hämeenkyrö ja Seinäjoki ja B lohkosta Kempele ja Hyvinkää. Lohkojen voittajat pelasivat vuoden 2019 hallimestaruudesta ja siinä turnausjärjestäjä Hämeenkyrö oli niukasti Kempelettä parempi kotiutuslyöntikisan jälkeen. Pronssiottelussakin mentiin ensimmäinen jakso tasaisesti ja sen voitti Seinäjoki yhdellä juoksulla. Seinäjoki voitti toisenkin jakson ja sen myötä pronssimitalit matkasivat Pohjanmaalle. Hyvinkää oli lopputurnauksen neljäs.

Talven hallisarjat ovat vuosien varrella lunastaneet paikkansa. B tytöille se on hyvä tapa kohdata pelivastustajia eripuolilta valtakuntaa ja päästä pelaamaan kovia pelejä.

Halleja joissa mahtuu pelaamaan pesäpalloa, on rajallinen määrä, mutta onko kumirouhetäytteinen tekonurmi kuitenkaan lajille ja pelaajille paras alusta. Kumirouhe pehmentää kenttä ja ottaa vauhtia pallosta ja myös etenijöiden jaloista pois. Kumirouheesta nenänedessä pomppaava pallo on kiinniottajalle vaikea kiinniotettava niin lyönnistä, kuin heitostakin ja tämä muuttaa hieman lajin luonnetta verrattuna ulkokenttäolosuhteisiin. Se ei kuitenkaan ole iso ongelma.

Ongelma saattaakin piillä kenttämateriaalin täyteaineessa, joka on useimmiten SBR kumirouhetta (SBR = auton renkaista valmistettu kumirouhe). Kumirouhe sisältää PAH yhdisteitä (PAH = polysykliset aromaattiset hiilivedyt). Lisää aiheeseen voi tutustua Ylen Areenassa; https://areena.yle.fi/1-3849187#autoplay=true

Matti Holopainen

26.5.2020

Pesiskoulu ja pesisliikkari alkavat!

Suositut pesiskoulu ja pesisliikkari alkavat viikolla 23. Joensuun Maila ottaa toiminnassaan huomioon vallitsevan pandemiatilanteen ja noudattaa viranomaisten ohjeistuksia.

Lue lisää >

9.5.2020

Harjoittelu alkaa pienryhmissä 14.5.

Joukkueiden valmentajat organisoivat ja ohjeistavat pienryhmäharjoitukset.

Lue lisää >

2.4.2020

Joensuun Maila ry vähentää henkilöstöään

Korona-kriisi vaikuttaa rajusti Joensuun Mailan junioritoiminnasta vastaavan Joensuun Maila ry:n taloudelliseen tilanteeseen.

Lue lisää >

1.4.2020

Yhteiset harjoitukset peruttu toukokuun loppuun saakka

Joensuun Maila ry on päivittänyt ohjeistusta koronavirus-epidemian vaikutuksista harjoitteluun.

Lue lisää >

12.3.2020

Tiedote: Joensuun Maila ry noudattaa pesäpalloliiton tekemää ohjeistusta koronaviruksen osalta

Joensuun Maila ry noudattaa pesäpalloliiton tekemää ohjeistusta koronaviruksen osalta.

Lue lisää >

3.3.2020

Tyttöjen Halli-SM lopputurnauksen ohjelma julkaistu

B-tyttöjen Halli-SM lopputurnaus Porissa 14.3.-15.3.

Lue lisää >

29.1.2020

B-tyttöjen SM-Hallisarjaa lohko A

Joma sijoittui toiseksi Kajaanin turnauksessa

Lue lisää >

24.1.2020

B-tyttöjen Halli-SM alkuturnaus

Tyttöjen superpesiksen Halli-SM alkuturnaus Kajaanissa

Lue lisää >

8.1.2020

Peruutuspaikkoja Puhtimäen lukkarileirille!

Juha Puhtimäen lukkarileirille on vapautunut muutamia paikkoja!

Lue lisää >

23.12.2019

Joensuun Maila ry:n sääntömääräinen vuosikokous

Joensuun Maila ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 7.1.2020.

Lue lisää >

3.12.2019

G-F ikäisten tyttöjen harjoitukset alkavat – mukaan mahtuu vielä!

G-F ikäisten tyttöjen (2010-2013 synt.) harjoitukset alkavat viikolla 49 torstaina 5.12 Noljakan koululla klo 18.30-20.

Lue lisää >

27.11.2019

Pesisliikkarin toiminta käynnistyy!

Pesisliikkari on tarkoitettu 3-6-vuotiaille lapsille.

Lue lisää >

14.11.2019

Kiinnostaisiko pesis? – Uuden pesiskauden starttipäivä 16.11.

Joensuun Maila järjestää uuden pesiskauden Starttipäivän, jossa uusilla harrastajilla on mahdollisuus tutustua lajiin ja ilmoittautua joukkueisiin.

Lue lisää >

11.11.2019

Viimeiset paikat jäljellä teemaleireille!

Teemaleireille on enää muutamia paikkoja jäljellä – toimi nopeasti!

Lue lisää >

1.11.2019

Joensuun Mailan teemaleirit tulevat taas!

Joensuun Mailan teemaleirien kaksi ensimmäistä leiriä on julkaistu!

Lue lisää >

24.10.2019

Kauden päätöstilaisuus

Palkintopöytä notkui ja tunnelma oli katossa

Lue lisää >

5.9.2019

F-Pojilla ystävyysottelut sunnuntaina Sotkamossa!

Jymyn ja JoMan F-pojat kohtaavat ystävyysottelussa ennen miesten finaalia!

Lue lisää >

27.8.2019

B-tyttöjen kausi päättyi välieräsarjassa.

Hämeenkyrö meni jatkoon otteluvoitoin 2-1

Lue lisää >

22.8.2019

B-tyttöjen pelit jatkuu

Joma – Hämeenkyrö 2-0(4-3, 5-1)

Lue lisää >

20.8.2019

B- juniorit joutuivat takamatkalle puolivälierissään

B-pojat Joma – Alajärvi 0-2( 1-3, 7-8)

B-tytöt Hämeenkyrö – Joma 2-1s(1-2, 5-0, 1-0)

Lue lisää >

15.8.2019

B-tytöt selvitti tiensä pudotuspeleihin

Siipe – Joma 0-2(2-4, 3-7)

Lue lisää >

12.8.2019

B-tytöt voitti tiukan taistelun Lapualla

Lapua – Joma 1-2s(5-6, 4-3,1-2)

Lue lisää >

6.8.2019

Muhos karkasi kotijoukkueelta

B-tytöt Joma - Muhos 0-2(4-6, 5-6)

Lue lisää >

2.8.2019

B-tytöille piste vieraspelireissulta

Kempele – Joma 2-1s(1-4, 9-3, 1-0)

Lue lisää >

30.7.2019

B -tytöt ja B-pojat ottivat kolmenpisteen voitot tiukoissa kamppailuissa

B- pojat kotona: Joma - Kempele 2-0(4-2, 8-7)

B-tytöt vieraissa: Kajaani - Joma 6-8, 5-6)

Lue lisää >

24.7.2019

Kahden pisteen voitto kotarissa

B-pojat: Joma - Kipa 2-1k(3-1, 0-1, 0-0, 3-1)

Lue lisää >

19.7.2019

Joman B-junioreille voitot

B-pojat: Kempele – Joma 0-2(2-11, 0-9)

B-tytöt: Joma – Seinäjoki 2-0(2-1, 8-7)

Lue lisää >

18.7.2019

Vahva esitys vei B-pojat voittoon

Veteli - Joma 1-2(4-3, 2-3, 0-0, 2-3)

Lue lisää >

15.7.2019

B-tytöt: Joma – Lapua 0-1(1-6, 4-4)

Lapua oli vahvempi kotiutuslyönneissään

Lue lisää >

12.7.2019

B-pojat otti voiton paikalliskamppailussa Rantakentällä

Kipa – Joma 0-2(2-4, 5-6)

Lue lisää >

9.7.2019

B-junnut voitokkaina

B-pojat Joma – Sotkamo 2-0 (4-3, 5-1)

B-tytöt Muhos – Joma 1-2s(1-5, 2-0, 0-2)

Lue lisää >

3.7.2019

B pojat voittoon B tytöt koki tappion

BP: Joma - Veteli 2-0(11-2, 6-5)

BT: Joma – Kempele 0-2(1-6, 3-10)

Lue lisää >

27.6.2019

Joma – Kajaani 0-1(2-5, 3-3)

Sisäpeli, ulkopeli. Molemmissa jäi kotijoukkueelle hieman parannettavaa.

Lue lisää >

24.6.2019

B- tytöt SMJ – Joma 2-1s(7-0, 4-5, 1-0)

Toisen jakson taistelu toi sarjapisteen

Lue lisää >

19.6.2019

Pesisleirit – 20 päivää huippupesistä

Pesisleirit ovat junnupelaajille kesän parasta aikaa

C-tytöt Joma - Siipe 1-0(7-7, 9-5) kilpasarjan leirikarsintaa

Lue lisää >

14.6.2019

Pesiskoulussa on tunnelmaa - mukaan mahtuu vielä!

Perjantaisin Kerubi Stadion täyttyy hyvästä fiiliksestä ja tiukoista tilanteista, kun Joensuun Mailan pesiskoululaiset kokoontuvat kentälle yhteistä peliperjantaita varten.

Lue lisää >

14.6.2019

B-tytöt ja B-pojat lohkovoittajina jatkopeleihin

Joma - Kajaani 1-2s. B-tytöille kesän ensimmäinen tappio.

Lue lisää >

13.6.2019

B-tytöt Siipe – Joma 0-2

Parempi suoritusvarmuus takasi voiton

Lue lisää >

4.6.2019

B-tytöt Joma – Haapajärvi 2-0

Askel lähemmäs ylempää jatkosarjaa.

Lue lisää >

1.6.2019

B-pojat Joma – Siipe 1-0

Kasperi Hämäläinen ratkaisi supervuorossa

Lue lisää >

26.5.2019

Lauantaina oli junnupelejä

C-pojat Niinivaaralla

D-tytöt Kerubilla

Lue lisää >

22.5.2019

B-tytöt voittoon lohkon kärkikamppailussa

Joman vahva lyöntipeli ei antanut Siilinjärvelle mahdollisuuksia

Lue lisää >

22.5.2019

B-pojat otti täydet pisteet paikalliskamppailussa

Ensimmäisen jakson pisteistä taisteltiin viimeiseen lyöntiin saakka. Toisella jaksolla Joman vahva peliote ei antanut Kiteelle mahdollisuuksia.

Lue lisää >

19.5.2019

Joensuun Mailan junioreilla yhdentoista ottelun pelipäivä

Lauantai oli Joensuun Mailan junioreille vilkas pelipäivä. F-pojat pelasivat Joensuussa, E-tytöt Siilinjärvellä, D-tytöt Sotkamossa ja D-pojat Imatralla

Lue lisää >

17.5.2019

B-junioreilla onnistunut Kainuunkiertue

Joensuun Mailan B-pojat otti Sotkamon Jymyltä kolme pistettä ja B-tytöt taistelivat voiton Kajaanin Pallokerhosta supervuoroparissa.

Lue lisää >

7.5.2019

B-tytöt aloitti sarjakauden voitolla

Joensuun Mailan B-tytöt jatkoivat talven hallisarjassa esittämiään hyviä peliotteita ja voittivat kesän avausottelussaan Haapajärven Pesä-Kiilat 2-0(8-1, 13-3).

Lue lisää >

23.3.2019

B-Tytöt: JoMan toinen turnauspeli ei rullanut toivotulla tavalla

Yhden ottelun mittainen tauko, hieman energiatankkausta ja uudelleen pelikentälle. Vastustajana oli turnausjärjestäjä Hämeenkyrön Räpsä, joka pelasi nyt lopputurnauksessa parhaalla miehistöllään.

Lue lisää >

26.2.2019

B-Tytöt: JoMalle voitto ensimmäisestä pelistä

Joensuun Mailan B-tytöt nappasi voiton ensimmäisessä SM halli lopputurnauspelissään. Rauman Fera kaatui tiukan taistelun jälkeen kotareissa. 2-1k (5-2, 0-1, 3-2).

Lue lisää >