12.7.2019 00:00

B-pojat otti voiton paikalliskamppailussa Rantakentällä

B-pojat otti voiton paikalliskamppailussa Rantakentällä

Kipa - Joma 0-2(2-4, 5-6)

Tiukasti taistelivat Joensuun Mailan ja Kiteen Pallon B-pojat ylemmän jatkosarjan pisteistä Kiteen Rantakentällä. Jaksopisteet lähtivät Joensuulaisten mukaan niukalla erolla. Ensimmäisen jakson Joma voitti kahdella juoksulla ja toinen jakso meni Jomalle juoksun erolla.

Joman voiton takuumiehinä olivat 1+4 juoksua lyönyt kolmospolttaja Erkka Gröhn ja viikko sitten B-poikien Itä-Lännessä hienosti esiintynyt lukkari Seeti Surakka. Seeti sai ykköspalkinnon ja Erkka pokkasi kakkospystin. Myös Samuel Tirkkonen oli vahvalla pelipäällä ja tuloksena neljä tuotua ja yksi lyöty juoksu. Kiteen palkinnot saivat kakkospolttaja Lassi Vasarainen ja kolmospolttaja Kasperi Kaksonen.

I jakso

Kitee otti johtopaikan heti ensimmäisessä vuorossa. Lassi Vasarainen ja Markus Ruotsalainen löivät Kipan 2-0 johtoon.

Joma sai yhden kolmostilanteen ja sieltä Samuel Tirkkosen vapaataipaleella kotiin 2-1.

Toisessa vuorossa Kiteen yksi kotiutusyritys pysähtyi paloksi. Joma sai kahdesta kotiutusyrityksestään toisen onnistumaan. Tirkkonen löi kärkietenijä Okko Rädyn kotiin ja tilanteeksi tasan 2-2.

Kolmannessa vuorossa kumpikaan ei saanut juoksuja.

Neljäs sisävuoro hyytyi Kiteeltä takapaloihin ja etenijä jäi kolmospesälle.

Kaksi takapaloa ehti tulla Jomankin sisäpeliin, mutta sitten Erkka Gröhn löi läpi kunnarin arvoisesti ja edellä juoksi Okko Räty ja toi Joman voittojuoksun kotipesään. Jakso päättyi 2-4.

II jakso

Ensimmäisessä vuoroparissa ei juoksuja tullut. Joma yritti kahdesti kotiin, Kiteen vauhti pysähtyi jo ennen kolmospesää.

Toisessa vuorossa Joma pysyi yhä nollilla, mutta Kitee teki kolme juoksua. Kasperi Kaksonen/Valteri Havukainen, Hasse Mustonen/Lassi Vasarainen ja Hanno Mustonen/Kasperi Kaksonen veivät kotijoukkueen 3-0 johtoon ja nostattivat Rantakentän tunnelmaa.

Joman vastaus tuli heti seuraavassa sisävuorossa. Ensin Erkka Gröhn löi 3-1, sitten Imo Törrönen 3-2, harhaheitto 3-3 j sitten Erkka oli taas asialla ja vierasjoukkue Joensuun Maila siirtyi juoksulla johtoon. Kotiin tässä rytäkässä ehtivät Tirkkonen, Kasperi Hämäläinen, Konsta Saarilehto ja Tirkkonen toisen kerran. Joma käytti 19 lyöjää, ennen kuin vuoro lopulta vaihtui.

Kitee pystyi kolmannessa vuorossa tasoittamaan Mika Timosen lyönnillä tilanteeksi 4-4.

Neljännessä vuorossa Seeti Surakan lyönnillä Väinö Väänänen vei Joman taas johtoon ja johtoa lisäsi Erkka Gröhn/Samuel Tirkkonen 4-6. Pitkä sisävuoro oli Jomalta tämäkin(15 lyöjää), mutta loppuvuoro meni toisen juoksun jälkeen kopitteluksi, eikä takapesät enää oikein täyttyneet.

Kahden juoksun takamatkalta Kipa tuli vielä vahvasti mukaan jaksotaisteluun. Ensin kopiteltiin häntäpää pois ja sitten kärki pääsi hyökkäämään. Neljästi Kitee pääsi kotitaipaleelle ja kolmesti Joman takatilanne sen torjui. Yksi yritys Kipalta kuitenkin onnistui ja Kasperi Kaksonen/Valtteri Havukainen kavensivat 5-6. Enempää ei juoksuja enää tullut ja Joma voitti jakson ja sai kome sarjapistettä.

11.11.2019

Viimeiset paikat jäljellä teemaleireille!

Teemaleireille on enää muutamia paikkoja jäljellä – toimi nopeasti!

Lue lisää >

5.11.2019

Kiinnostaisiko pesis? – Uuden pesiskauden starttipäivä 16.11.

Joensuun Maila järjestää uuden pesiskauden Starttipäivän, jossa uusilla harrastajilla on mahdollisuus tutustua lajiin ja ilmoittautua joukkueisiin.

Lue lisää >

1.11.2019

Joensuun Mailan teemaleirit tulevat taas!

Joensuun Mailan teemaleirien kaksi ensimmäistä leiriä on julkaistu!

Lue lisää >

24.10.2019

Kauden päätöstilaisuus

Palkintopöytä notkui ja tunnelma oli katossa

Lue lisää >

5.9.2019

F-Pojilla ystävyysottelut sunnuntaina Sotkamossa!

Jymyn ja JoMan F-pojat kohtaavat ystävyysottelussa ennen miesten finaalia!

Lue lisää >

27.8.2019

B-tyttöjen kausi päättyi välieräsarjassa.

Hämeenkyrö meni jatkoon otteluvoitoin 2-1

Lue lisää >

22.8.2019

B-tyttöjen pelit jatkuu

Joma – Hämeenkyrö 2-0(4-3, 5-1)

Lue lisää >

20.8.2019

B- juniorit joutuivat takamatkalle puolivälierissään

B-pojat Joma – Alajärvi 0-2( 1-3, 7-8)

B-tytöt Hämeenkyrö – Joma 2-1s(1-2, 5-0, 1-0)

Lue lisää >

15.8.2019

B-tytöt selvitti tiensä pudotuspeleihin

Siipe – Joma 0-2(2-4, 3-7)

Lue lisää >

12.8.2019

B-tytöt voitti tiukan taistelun Lapualla

Lapua – Joma 1-2s(5-6, 4-3,1-2)

Lue lisää >

6.8.2019

Muhos karkasi kotijoukkueelta

B-tytöt Joma - Muhos 0-2(4-6, 5-6)

Lue lisää >

2.8.2019

B-tytöille piste vieraspelireissulta

Kempele – Joma 2-1s(1-4, 9-3, 1-0)

Lue lisää >

30.7.2019

B -tytöt ja B-pojat ottivat kolmenpisteen voitot tiukoissa kamppailuissa

B- pojat kotona: Joma - Kempele 2-0(4-2, 8-7)

B-tytöt vieraissa: Kajaani - Joma 6-8, 5-6)

Lue lisää >

24.7.2019

Kahden pisteen voitto kotarissa

B-pojat: Joma - Kipa 2-1k(3-1, 0-1, 0-0, 3-1)

Lue lisää >

19.7.2019

Joman B-junioreille voitot

B-pojat: Kempele – Joma 0-2(2-11, 0-9)

B-tytöt: Joma – Seinäjoki 2-0(2-1, 8-7)

Lue lisää >

18.7.2019

Vahva esitys vei B-pojat voittoon

Veteli - Joma 1-2(4-3, 2-3, 0-0, 2-3)

Lue lisää >

15.7.2019

B-tytöt: Joma – Lapua 0-1(1-6, 4-4)

Lapua oli vahvempi kotiutuslyönneissään

Lue lisää >

9.7.2019

B-junnut voitokkaina

B-pojat Joma – Sotkamo 2-0 (4-3, 5-1)

B-tytöt Muhos – Joma 1-2s(1-5, 2-0, 0-2)

Lue lisää >

3.7.2019

B pojat voittoon B tytöt koki tappion

BP: Joma - Veteli 2-0(11-2, 6-5)

BT: Joma – Kempele 0-2(1-6, 3-10)

Lue lisää >

27.6.2019

Joma – Kajaani 0-1(2-5, 3-3)

Sisäpeli, ulkopeli. Molemmissa jäi kotijoukkueelle hieman parannettavaa.

Lue lisää >

24.6.2019

B- tytöt SMJ – Joma 2-1s(7-0, 4-5, 1-0)

Toisen jakson taistelu toi sarjapisteen

Lue lisää >

19.6.2019

Pesisleirit – 20 päivää huippupesistä

Pesisleirit ovat junnupelaajille kesän parasta aikaa

C-tytöt Joma - Siipe 1-0(7-7, 9-5) kilpasarjan leirikarsintaa

Lue lisää >

14.6.2019

Pesiskoulussa on tunnelmaa - mukaan mahtuu vielä!

Perjantaisin Kerubi Stadion täyttyy hyvästä fiiliksestä ja tiukoista tilanteista, kun Joensuun Mailan pesiskoululaiset kokoontuvat kentälle yhteistä peliperjantaita varten.

Lue lisää >

14.6.2019

B-tytöt ja B-pojat lohkovoittajina jatkopeleihin

Joma - Kajaani 1-2s. B-tytöille kesän ensimmäinen tappio.

Lue lisää >

13.6.2019

B-tytöt Siipe – Joma 0-2

Parempi suoritusvarmuus takasi voiton

Lue lisää >

4.6.2019

B-tytöt Joma – Haapajärvi 2-0

Askel lähemmäs ylempää jatkosarjaa.

Lue lisää >

1.6.2019

B-pojat Joma – Siipe 1-0

Kasperi Hämäläinen ratkaisi supervuorossa

Lue lisää >

26.5.2019

Lauantaina oli junnupelejä

C-pojat Niinivaaralla

D-tytöt Kerubilla

Lue lisää >

22.5.2019

B-tytöt voittoon lohkon kärkikamppailussa

Joman vahva lyöntipeli ei antanut Siilinjärvelle mahdollisuuksia

Lue lisää >

22.5.2019

B-pojat otti täydet pisteet paikalliskamppailussa

Ensimmäisen jakson pisteistä taisteltiin viimeiseen lyöntiin saakka. Toisella jaksolla Joman vahva peliote ei antanut Kiteelle mahdollisuuksia.

Lue lisää >

19.5.2019

Joensuun Mailan junioreilla yhdentoista ottelun pelipäivä

Lauantai oli Joensuun Mailan junioreille vilkas pelipäivä. F-pojat pelasivat Joensuussa, E-tytöt Siilinjärvellä, D-tytöt Sotkamossa ja D-pojat Imatralla

Lue lisää >

17.5.2019

B-junioreilla onnistunut Kainuunkiertue

Joensuun Mailan B-pojat otti Sotkamon Jymyltä kolme pistettä ja B-tytöt taistelivat voiton Kajaanin Pallokerhosta supervuoroparissa.

Lue lisää >

7.5.2019

B-tytöt aloitti sarjakauden voitolla

Joensuun Mailan B-tytöt jatkoivat talven hallisarjassa esittämiään hyviä peliotteita ja voittivat kesän avausottelussaan Haapajärven Pesä-Kiilat 2-0(8-1, 13-3).

Lue lisää >

24.3.2019

B-Tytöt: Seinäjoki voitti, JoMa ei päässyt jatkopeleihin

Sunnuntaiaamuna Joensuun Mailan pelinjohto joutui pohtimaan tulevan ottelun kokoonpanoa hieman pidempään. Sairastumiset sotkivat ennalta suunniteltua pakkaa ja pelipaikat piti laittaa uuteen järjestykseen.

Lue lisää >

23.3.2019

B-Tytöt: JoMan toinen turnauspeli ei rullanut toivotulla tavalla

Yhden ottelun mittainen tauko, hieman energiatankkausta ja uudelleen pelikentälle. Vastustajana oli turnausjärjestäjä Hämeenkyrön Räpsä, joka pelasi nyt lopputurnauksessa parhaalla miehistöllään.

Lue lisää >

26.2.2019

B-Tytöt: JoMalle voitto ensimmäisestä pelistä

Joensuun Mailan B-tytöt nappasi voiton ensimmäisessä SM halli lopputurnauspelissään. Rauman Fera kaatui tiukan taistelun jälkeen kotareissa. 2-1k (5-2, 0-1, 3-2).

Lue lisää >