9.7.2019 00:00

B-junnut voitokkaina

B-junnut voitokkaina

B-pojat Joma - Sotkamo 2-0(4-3, 5-1)

Joman B-pojat otti voiton toisessa jatkosarjan pelissään. Sotkamon Jymy kaatui kotikentällä tiukan taistelun jälkeen. Molemmat jaksot ratkesivat vasta neljännessä vuoroparissa. Ensimmäisellä jaksolla Väinö Väänänen löi viimeisen tasoittavalla voittojuoksun ja toisella jaksolla Samuel Tirkkosen neljännessä vuorossa sivaltama läpilyönti 1-1 tilanteessa vei Joman johtoon, eikä Sotkamo sitä tasoittavallaan enää kiinni saanut.

Jomalta palkittiin ykköspalkinnolla hurjassa lyöntivireessä ollut kakkosvahti Erkka Gröhn. Erkka löi 1+4 ja toi yhden. Kärkilyöntitilasto näytti 10/10 100% tehoilla. Kakkospalkinnon sai kolmoskoppari Konsta Saarilehto. Konsta toi kaksi juoksua ja torjui tontillaan tehokkaasti Sotkamon kovia lyöntejä. Sotkamolta palkittiin kolmospolttaja Ville Vierimaa ja kakkospolttaja Niko Tuikka.

I jakso

1. vuoro

Sotkamo sisällä: Sotkamon kahdesta kotiutusyrityksestä toinen onnistui. Paananen/Tuikka 0-1.

Joma sisällä: Takapalot vaivasivat. Ei kolmostilannetta.

2. vuoro

S: Ensimmäinen kotiintuloyritys sotkeutui Joman lukkarin syöttöön. Palot kotiin ja kaksi. Kolmaspalo kotiin.

J: Erkka Gröhn avas kotijoukkueen juoksutilin. Löi kunnarin ja Kasperi Hämäläisen kotiin. Tuplajuoksu ei onnistunut.

3. Vuoro

S: Ajot ja tasoitus 2-2 hidastetulla, jota oikein kukaan ei hakenut. Enempää ei. Käytti kaikki lyöjät.

J: Erkka vei Joman taas johtoon. Nyt kotiin tuli hienolla välilyönnillä Konsta Saarilehto. Kaksi takapaloa ykköselle.

4. vuoro

S: Sitkeesti tulee Sotkamo. 3-3 linjasta. Ihan ei päässyt ulkokenttä tarpeeksi hyvin lyöntiin kiinni. Vähän tuuriakin pelissä. Kakkospuolen kova lyönti jäi aitatolppaan.

J: Kärjestä ajolähtö. Hyvin veivät pesävälejä. Väänänen löi kovaa taakse. Okko Rädyllä ei kiire kotiin 4-3

II jakso

1. vuoro

Joma sisällä: Aika nopea sisävuoro. Yksi yritys kuitenkin kotiin.

Sotkamo sisällä: Sotkamo otti johtopaikan. Kopparin eteen kova lyönti. Sai torjuttua, ettei tullut enempää. Kaikki palot kolmostaipaleelle.

2. vuoro

J: Joma tasoitti 1-1. Jokeri Juuso Hakkarainen kotiutti Tirkkosen. Pitkä sisävuoro. Viimeisen lyöjän kotiutus ei onnistunut.

S: Kaksi takapaloa ykköselle, Sitten vielä yritys kotiin. Ei onnistunut.

3. vuoro

J: Ei juoksuja. Kolmas palo. Vuoron vaihto. Viimeinen lyönti lensi liian kauas ja kaveri jäi kolmoselle.

S: Pitkä sisävuoro. Joman ulkokenttä otti hyvin koppeja ja tyhjenteli kenttää etenijöistä. Kaikki lyöjät käytössä ja kolmesta viimeisestä palot.

4. vuoro

J: Lyöntipeli lähti käyntiin. Tirkkonen löi kaksi juoksua, kotiin Räty ja Saarilehto. Kolme lyöjää välissä ja Erkka toisti saman tempun. Nyt kotiin Väänänen ja Seeti Surakka 5-1. Pitkä vuoro 14 lyöjää.

S: Ulkokenttä on tiukkana. Sotkamo ei pääse eteenpäin. Kaksi paloa kolmoselle. Viimeinen palo, kun lyöjän kentällemenonäpy liian pitkä ja meni suoraan ykköspesälle. Kotijoukkue otti kolome pistettä.

Haastattelussa Joman lukkari Seeti surakka.

Tiukka oli peli. Mikä käänsi tänään voiton Jomalle?

Seeti; - ”Läpilyönnit molemmilla jaksoilla. Ekajaksolla Erkan lyönti avasi peliä ja päästiin mukaan. Toisella jakolla Samuelin ja Erkan perättäiset läpilyönnit oli lopullinen niitti. Vastustaja ei enää sen jälkeen päässyt oikein vuorollaan hyökkäämään tehokkaasti. Muutenkin lyötiin hieman vastustajaa laadukkaammin”.

Kotiutukset Joma 9/14, Sotkmo 4/13.

Ottelun ajankohta oli arkipäivänä klo 13. Vaikuttiko se pelaamiseen?

- ”Ajankohta oli hyvissä ajoin tiedossa ja valmistauduttiin hyvin. Pidettiin huoli, että joka jätkä on hereillä heti ottelun alussa. Mielestäni siinä onnistuttiin vastustajaa paremmin. Oltiiin kokoajan hyvin pelissä mukana. Välillä tuli pieniä notkahduksia, mutta nistä päästiin nopeasti taas peliin kiinni”.

Minkälainen vastustaja Sotkamo on?

-”Sotkamolla on laadukas joukkue. Joku kaveri sieltä puuttui, niin kuin meiltäkin. Ennakkoon oli tiedossa Sotkamon vahvuudet ja ne saatiin hyvin kiinni. Keskipalkki lyö niillä hyvin ja sen pysäyttämiseen keskityttiin. Meillä oli hyvää takatilannepelaamista ulkona”.

B-tytöt Muhos – Joma 1-2s(1-5, 2-0, 0-2)

Joman B-tytöt otti vierasvoiton Muhoksella. Joman ensimmäisen jakson ja supervuoron pelaaminen oli mallikasta, mutta toisen jakson sisäpeli takkuili ja piste jäi Muhokselle. Jomalta palkittiiin kolme juoksua tuonut kakkospolttaja Senna Surakka ja kolme juoksua lyönyt lukkari Hanna Toivanen. Muhoksen palkinnot nappasivat jokeriosaston Ronja Kukkonen ja Iida Voutilainen.

I jakso

Kotijoukkue Muhoksen Pallosalamat aloitti sisältä ja sai juoksun aika helposti, kun vierasjoukkue Joensuun maila vielä hieman ihmetteli pallon käyttäytymistä vihreällä ja jo hieman kuluneella tekonurmella.

Joma tuli heti ensimmäisellä sisävuorollaan tasoihin ja Kiia Laakkosen välilyönnillä johtoon 1-2.

Toisessa vuorossa Joman ulkokenttä ei päästänyt Muhoksen juoksijoita eteenpäin. Sini Suihko ja Oona Majoinen hoitelivat palot kakkoselle ja kolmoselle ja vuoro vaihtui lukkari Hanna Toivasen tekemään kärpäseen ykköseltä. Joma teki kaksi juoksua lisää 0-4.

Kolmannesakaan sisävuorossa ei Muhos saanut kovin paljon tilanteita. Linja hoiti palon kakkoselle ja sitten Oona takapalon ykköselle. Yhden etenijän Muhos sai kolmospesälle, mutta sieltä lukkari otti ”kävelykärpäsen” kotiin. Joma lisäsi juoksutilinsä viiteen Toivanen/Surakka.

Neljännessä vuorossa Joma teki nopeasti kaksi paloa ja kolmaskin oli tulossa, mutta pallo pyörähteli heittäjän hyppysissä. Kolmostilanne tuli ja siitä kotiinottoyrityksen torjui Reeta Juntunen kovalla heittokädellään. Jakso Joensuulle 1-5.

II jakso

Jos ensimmäisellä jaksolla Joman sisäpeli kulki vaivattomasti ja tehokkaasti eteenpäin, niin toisella jaksolla nähtiin siitä ainoastaan peilikuva. Ensimmäisessä vuorossa keula meni heti kentälle, mutta sitten alkoi sisäpeli jumittaa ja jumittaa, eikä Joma päässyt hyökkäämään kotitaipaleelle kuin vasta neljännessä vuoroparissa. Siinä kaksi hyvin rakennettua kolmostilannetta kuivui pienellä hätäilyllä tehottomiksi.

Vaikka toisella jaksolla Joman sisäpeli ei kulkenutkaan, niin ulkopeli piti joukkueen kuitenkin jaksopistetaistelusssa mukana.

Haaveet jakso ja otteluvoitosta menivät kuitenkin toisessa vuoroparissa. Siinä Joman ulkokenttä teki nopeasti kaksi paloa ja kolmas piti tulla ykköspesältä, mutta heitto meni ties minne ja etenijä säilyi ehjänä pesäväli kerrallaan aina kotipesään saakka ja toi jakson voittojuoksun. Toinenkin juoksu sen jälkeen tuli ja Muhos vei jakson 2-0 ja pelin supervuoroon.

Supervuoro

Joma sai sisäpelinsä kulkemaan, käytti kahdeksantoista lyöjää ja teki kaksi juoksua. Se riitti otteluvoittoon, kun ulkokenttä torjui Muhoksen sisäpeliyritykset.

BP: Joma - Sotkamo / BT: Muhos - Joma

19.7.2019

Joman B-junioreille voitot

B-pojat: Kempele – Joma 0-2(2-11, 0-9)

B-tytöt: Joma – Seinäjoki 2-0(2-1, 8-7)

Lue lisää >

18.7.2019

Vahva esitys vei B-pojat voittoon

Veteli - Joma 1-2(4-3, 2-3, 0-0, 2-3)

Lue lisää >

15.7.2019

B-tytöt: Joma – Lapua 0-1(1-6, 4-4)

Lapua oli vahvempi kotiutuslyönneissään

Lue lisää >

12.7.2019

B-pojat otti voiton paikalliskamppailussa Rantakentällä

Kipa – Joma 0-2(2-4, 5-6)

Lue lisää >

3.7.2019

B pojat voittoon B tytöt koki tappion

BP: Joma - Veteli 2-0(11-2, 6-5)

BT: Joma – Kempele 0-2(1-6, 3-10)

Lue lisää >

27.6.2019

Joma – Kajaani 0-1(2-5, 3-3)

Sisäpeli, ulkopeli. Molemmissa jäi kotijoukkueelle hieman parannettavaa.

Lue lisää >

24.6.2019

B- tytöt SMJ – Joma 2-1s(7-0, 4-5, 1-0)

Toisen jakson taistelu toi sarjapisteen

Lue lisää >

19.6.2019

Pesisleirit – 20 päivää huippupesistä

Pesisleirit ovat junnupelaajille kesän parasta aikaa

C-tytöt Joma - Siipe 1-0(7-7, 9-5) kilpasarjan leirikarsintaa

Lue lisää >

14.6.2019

Pesiskoulussa on tunnelmaa - mukaan mahtuu vielä!

Perjantaisin Kerubi Stadion täyttyy hyvästä fiiliksestä ja tiukoista tilanteista, kun Joensuun Mailan pesiskoululaiset kokoontuvat kentälle yhteistä peliperjantaita varten.

Lue lisää >

14.6.2019

B-tytöt ja B-pojat lohkovoittajina jatkopeleihin

Joma - Kajaani 1-2s. B-tytöille kesän ensimmäinen tappio.

Lue lisää >

13.6.2019

B-tytöt Siipe – Joma 0-2

Parempi suoritusvarmuus takasi voiton

Lue lisää >

4.6.2019

B-tytöt Joma – Haapajärvi 2-0

Askel lähemmäs ylempää jatkosarjaa.

Lue lisää >

1.6.2019

B-pojat Joma – Siipe 1-0

Kasperi Hämäläinen ratkaisi supervuorossa

Lue lisää >

26.5.2019

Lauantaina oli junnupelejä

C-pojat Niinivaaralla

D-tytöt Kerubilla

Lue lisää >

22.5.2019

B-tytöt voittoon lohkon kärkikamppailussa

Joman vahva lyöntipeli ei antanut Siilinjärvelle mahdollisuuksia

Lue lisää >

22.5.2019

B-pojat otti täydet pisteet paikalliskamppailussa

Ensimmäisen jakson pisteistä taisteltiin viimeiseen lyöntiin saakka. Toisella jaksolla Joman vahva peliote ei antanut Kiteelle mahdollisuuksia.

Lue lisää >

19.5.2019

Joensuun Mailan junioreilla yhdentoista ottelun pelipäivä

Lauantai oli Joensuun Mailan junioreille vilkas pelipäivä. F-pojat pelasivat Joensuussa, E-tytöt Siilinjärvellä, D-tytöt Sotkamossa ja D-pojat Imatralla

Lue lisää >

17.5.2019

B-junioreilla onnistunut Kainuunkiertue

Joensuun Mailan B-pojat otti Sotkamon Jymyltä kolme pistettä ja B-tytöt taistelivat voiton Kajaanin Pallokerhosta supervuoroparissa.

Lue lisää >

7.5.2019

B-tytöt aloitti sarjakauden voitolla

Joensuun Mailan B-tytöt jatkoivat talven hallisarjassa esittämiään hyviä peliotteita ja voittivat kesän avausottelussaan Haapajärven Pesä-Kiilat 2-0(8-1, 13-3).

Lue lisää >

24.3.2019

B-Tytöt: Seinäjoki voitti, JoMa ei päässyt jatkopeleihin

Sunnuntaiaamuna Joensuun Mailan pelinjohto joutui pohtimaan tulevan ottelun kokoonpanoa hieman pidempään. Sairastumiset sotkivat ennalta suunniteltua pakkaa ja pelipaikat piti laittaa uuteen järjestykseen.

Lue lisää >

23.3.2019

B-Tytöt: JoMan toinen turnauspeli ei rullanut toivotulla tavalla

Yhden ottelun mittainen tauko, hieman energiatankkausta ja uudelleen pelikentälle. Vastustajana oli turnausjärjestäjä Hämeenkyrön Räpsä, joka pelasi nyt lopputurnauksessa parhaalla miehistöllään.

Lue lisää >

26.2.2019

B-Tytöt: JoMalle voitto ensimmäisestä pelistä

Joensuun Mailan B-tytöt nappasi voiton ensimmäisessä SM halli lopputurnauspelissään. Rauman Fera kaatui tiukan taistelun jälkeen kotareissa. 2-1k (5-2, 0-1, 3-2).

Lue lisää >