17.5.2019 00:00

B-junioreilla onnistunut Kainuunkiertue

B-junioreilla onnistunut Kainuunkiertue

Joma B-pojat sai revanssin maanantaina kotikentällä hävitystä ottelusta ja voitti nyt Sotkamon Jymyn Hiukan pesisstadionilla puhtaasti 2-0. Kotiottelussa Kerubilla Joman sisäpeli ei oikein ottanut vauhtia ja kotijoukkue sai aikaiseksi vain kaksi juoksua koko ottelun aikana. Nyt vieraskentällä ei ollut tietoakaan sisäpelivaikeuksista ja Joman jaksojen voittolukemat olivat vakuuttavasti 6-3 ja 7-0. Paras ruuti oli ykköspalkittu lukkari Seeti Surakan mailassa ja hän löi kuusi juoksua. Kakkospalkittu kolmospolttaja Erkka Gröhn kiersi kentän kolmesti. Kolmesti kotiin ehtivät myös Samuel Tirkkonen ja Kasperi Hämäläinen.

B-pojat ovat voittaneet kolmesta pelaamastaan ottelusta kaksi. Edellisellä viikolla Jyväskylä kaatui Kerubilla 2-0 (7-0,7-0) ja maanantaina Sotkamo oli parempi 0-2(1-4,1-3). Seuraava B-poikien kotipeli on Kerubilla tiistaina 21.5 klo 18:00. Vastassa on Kitee.

B-tyttöjen kesän kolmaskin peli toi voiton. Nyt torstaina Kajaanin Pallokerho kaatui tiukan taistelun jälkeen supervuorossa 1-2s (5-6,4-2,0-2). Aikaisemmissa peleissä Joma voitti Haapajärvellä Haapajärven Pesä-Kiilat 0-2(1-8,3-13) ja kotonaan Oulaisten Huiman 2-0(8-2,13-0). Seuraavan kotiottelunsa B-tytöt pelaavat Kerubilla keskiviikkona 22.5 klo 18:00. Vastustaja tulee Siilinjärveltä

B- tytöt Kajaani – Joma 17.5.201

Joma sai otteluun vahvan alun. Ulkopeli pysäytti Kajaanin etenijät ensimmäisessä vuorossa jo ennen kakkospesää ja sisällä rakentui nopeasti ajolähtötilanne, josta ei kuitenkaan juoksua tullut.

Nolla nollasta aloitettiin toinen vuoropari ja nyt Kajaanin sisäpeli toimi paremmin ja kotijoukkue siirtyi johtoon kahdella juoksulla. Reetta Juntunen toi Joman tasoihin kotiuttamalla kakkosrajapuhkaisulla Sini Suihkon ja Senna Surakan.

Kolmannessa vuorossa Kajaani pystyi kotiuttamaan jälleen kahdesti. Takaa-ajoasemassa Hanna Toivasen lyönnit olivat kohdallaan. Kaksi hyvää lyöntiä ja peli oli tasan 4-4. Kotiin kiiruhtivat Senna Surakka ja Sara Kujanen. Ella Vasarainen kotiutti Reetta Juntusen ja vei vierasjoukkue Joman ensimmäisen kerran johtoon.

Johto ei kestänyt kauaa, sillä neljännessä vuorossa Mette Leskisen lyönti ja Oona Tuonosen jalat riittivät tasoitusjuoksuun 5-5. Tasoittavassa sisävuorossa Hanna Toivanen nousi jakson sankariksi. Komea kupperi ja nopea Senna Surakka sinetöivät jaksopisteen Jomalle.

Toisella jaksolla Joma jatkoi siitä, mihin ensimmäisellä jaksolla jäi. Hanna Toivanen kotiutti Sini Suihkon ja otti 1-0 johtoaseman. Kajaani tasoitti 1-1 parivaljakolla Inka Soini/Saaga Angelia Raudusoja.

Toisesta vuoroparista lähtien koko toinen jakso oli aika sekavaa pesäpalloa. Paljon pieniä loukkaantumisia ja pelikatkoja. Myös sääntöpeli toi välillä turhaa sekaannusta ja torikokouksia. Kajaani sai hieman paremmin pelinsä toimimaan ja vei jakson 4-2. Joman toisen juoksun löi Annika Mutanen ja toi Ella Vasarainen.

Supervuoro oli selvästi Joensuun Mailan. Joma aloitti sisältä ja Sara Kujanen ja Kiia Laakkonen ratkaisivat lyönneillään voittopisteen joukkueelleen. Juoksut toivat Sini Suihko ja Hanna Toivanen. Kajaanin sisäpeliyritys hyytyi ykköspaloihin, eikä kolmospesälle ehtinyt kukaan.

Jomalta palkittiin ykköspalkinnolla hyviä vaihtolyöntejä esittänyt kakkospolttaja Senna Surakka. Senna toi kolme juoksua. Myös Sini Suihko toi kolme juoksua ja viihtyi hyvin kärkietenijän roolissa. Kakkospalkinnon sai lukkari Hanna Toivanen. Hannan tehot olivat neljä lyötyä ja yksi tuotu juoksu. Kajaanin palkinnot pokkasivat jokeri Inka Soini ja kakkospolttaja Tiia Jokela.

Seeti + Erkka + Kajaanipelikuvat

21.10.2020

Harjoitukset alkavat, toimisto muuttaa

Joensuun Mailan juniorijoukkueiden talviharjoituskausi alkaa.

Lue lisää >

23.9.2020

B-poikien mitalien värit ratkesivat

Joma – Sotkamo 0-2 (1-2, 3-4)

Lue lisää >

10.9.2020

Poiken Superpesiksen ensimmäinen loppuottelu 2020

Sotkamo – Joma 2-0(4-0, 7-4)

Lue lisää >

31.8.2020

Joman B-pojat tasoitti ottelusarjan

Joma – Hyvinkää 2-0 (3-2, 3-2)

Lue lisää >

28.8.2020

Poikien Superpesiksen välierät vauhtiin perjantaina!

Joensuun Mailan B-poikien joukkue on raivannut tiensä poikien Superpesiksen mitaliotteluihin.

Lue lisää >

21.8.2020

JoMan viikon joukkue: G-pojat

G-poikien esittely

Lue lisää >

14.8.2020

JoMan viikon joukkue: E-pojat

E-poikien esittely

Lue lisää >

7.8.2020

B-juniorit pudotuspeleihin!

Joensuun Mailan B-tytöt ja -pojat ovat alkukauden esityksillään raivanneet tiensä pudotuspeleihin.

Lue lisää >

5.8.2020

JoMan viikon joukkue: D-tytöt

D-tyttöjen esittely

Lue lisää >

3.8.2020

Viikon 32 pelit

JoMassa tapahtuu

Lue lisää >

29.7.2020

JoMan viikon joukkue: D-pojat

D-poikien esittely

Lue lisää >

27.7.2020

Viikon 31 pelit

JoMassa tapahtuu

Lue lisää >

23.7.2020

JoMan viikon joukkue: C-pojat

C-poikien esittely

Lue lisää >

20.7.2020

Viikon 30 pelit

JoMassa tapahtuu

Lue lisää >

20.7.2020

Pesiskoulun välinelainaamo auki elokuun loppuun saakka

Pesiskoululaisilla on mahdollisuus lainata välineitä kotiharjoittelua varten.

Lue lisää >

15.7.2020

JoMan viikon joukkue: F-pojat

F-poikien esittely

Lue lisää >

13.7.2020

Viikon 29 pelit

JoMassa tapahtuu

Lue lisää >

8.7.2020

JoMan viikon joukkue: E-tytöt

E-tyttöjen esittely

Lue lisää >

6.7.2020

Viikon 28 pelit

JoMassa tapahtuu

Lue lisää >

3.7.2020

JoMan viikon joukkue: B-tytöt

B-tyttöjen esittely

Lue lisää >

26.6.2020

Juniorit Superin peleihin juniorikortilla

Kaikki Joensuun Mailan lisenssimaksunsa maksaneet juniorit pääsevät ilmaiseksi Superin peleihin.

Lue lisää >

22.6.2020

Viikon 26 pelit

Jomassa tapahtuu

Lue lisää >

11.6.2020

JoMan viikon joukkue: C-tytöt

C-tyttöjen esittely

Lue lisää >

5.6.2020

Innokkaat F-tytöt odottavat kesää

Tytöt toivovat joukkueeseen lisää kavereita!

Lue lisää >

26.5.2020

Pesiskoulu ja pesisliikkari alkavat!

Suositut pesiskoulu ja pesisliikkari alkavat viikolla 23. Joensuun Maila ottaa toiminnassaan huomioon vallitsevan pandemiatilanteen ja noudattaa viranomaisten ohjeistuksia.

Lue lisää >

9.5.2020

Harjoittelu alkaa pienryhmissä 14.5.

Joukkueiden valmentajat organisoivat ja ohjeistavat pienryhmäharjoitukset.

Lue lisää >

2.4.2020

Joensuun Maila ry vähentää henkilöstöään

Korona-kriisi vaikuttaa rajusti Joensuun Mailan junioritoiminnasta vastaavan Joensuun Maila ry:n taloudelliseen tilanteeseen.

Lue lisää >

1.4.2020

Yhteiset harjoitukset peruttu toukokuun loppuun saakka

Joensuun Maila ry on päivittänyt ohjeistusta koronavirus-epidemian vaikutuksista harjoitteluun.

Lue lisää >

12.3.2020

Tiedote: Joensuun Maila ry noudattaa pesäpalloliiton tekemää ohjeistusta koronaviruksen osalta

Joensuun Maila ry noudattaa pesäpalloliiton tekemää ohjeistusta koronaviruksen osalta.

Lue lisää >

3.3.2020

Tyttöjen Halli-SM lopputurnauksen ohjelma julkaistu

B-tyttöjen Halli-SM lopputurnaus Porissa 14.3.-15.3.

Lue lisää >

29.1.2020

B-tyttöjen SM-Hallisarjaa lohko A

Joma sijoittui toiseksi Kajaanin turnauksessa

Lue lisää >

24.1.2020

B-tyttöjen Halli-SM alkuturnaus

Tyttöjen superpesiksen Halli-SM alkuturnaus Kajaanissa

Lue lisää >

8.1.2020

Peruutuspaikkoja Puhtimäen lukkarileirille!

Juha Puhtimäen lukkarileirille on vapautunut muutamia paikkoja!

Lue lisää >

23.12.2019

Joensuun Maila ry:n sääntömääräinen vuosikokous

Joensuun Maila ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 7.1.2020.

Lue lisää >

3.12.2019

G-F ikäisten tyttöjen harjoitukset alkavat – mukaan mahtuu vielä!

G-F ikäisten tyttöjen (2010-2013 synt.) harjoitukset alkavat viikolla 49 torstaina 5.12 Noljakan koululla klo 18.30-20.

Lue lisää >

27.11.2019

Pesisliikkarin toiminta käynnistyy!

Pesisliikkari on tarkoitettu 3-6-vuotiaille lapsille.

Lue lisää >

14.11.2019

Kiinnostaisiko pesis? – Uuden pesiskauden starttipäivä 16.11.

Joensuun Maila järjestää uuden pesiskauden Starttipäivän, jossa uusilla harrastajilla on mahdollisuus tutustua lajiin ja ilmoittautua joukkueisiin.

Lue lisää >

11.11.2019

Viimeiset paikat jäljellä teemaleireille!

Teemaleireille on enää muutamia paikkoja jäljellä – toimi nopeasti!

Lue lisää >

1.11.2019

Joensuun Mailan teemaleirit tulevat taas!

Joensuun Mailan teemaleirien kaksi ensimmäistä leiriä on julkaistu!

Lue lisää >

24.10.2019

Kauden päätöstilaisuus

Palkintopöytä notkui ja tunnelma oli katossa

Lue lisää >

5.9.2019

F-Pojilla ystävyysottelut sunnuntaina Sotkamossa!

Jymyn ja JoMan F-pojat kohtaavat ystävyysottelussa ennen miesten finaalia!

Lue lisää >

27.8.2019

B-tyttöjen kausi päättyi välieräsarjassa.

Hämeenkyrö meni jatkoon otteluvoitoin 2-1

Lue lisää >

22.8.2019

B-tyttöjen pelit jatkuu

Joma – Hämeenkyrö 2-0(4-3, 5-1)

Lue lisää >

20.8.2019

B- juniorit joutuivat takamatkalle puolivälierissään

B-pojat Joma – Alajärvi 0-2( 1-3, 7-8)

B-tytöt Hämeenkyrö – Joma 2-1s(1-2, 5-0, 1-0)

Lue lisää >

15.8.2019

B-tytöt selvitti tiensä pudotuspeleihin

Siipe – Joma 0-2(2-4, 3-7)

Lue lisää >

12.8.2019

B-tytöt voitti tiukan taistelun Lapualla

Lapua – Joma 1-2s(5-6, 4-3,1-2)

Lue lisää >

6.8.2019

Muhos karkasi kotijoukkueelta

B-tytöt Joma - Muhos 0-2(4-6, 5-6)

Lue lisää >

2.8.2019

B-tytöille piste vieraspelireissulta

Kempele – Joma 2-1s(1-4, 9-3, 1-0)

Lue lisää >

30.7.2019

B -tytöt ja B-pojat ottivat kolmenpisteen voitot tiukoissa kamppailuissa

B- pojat kotona: Joma - Kempele 2-0(4-2, 8-7)

B-tytöt vieraissa: Kajaani - Joma 6-8, 5-6)

Lue lisää >

24.7.2019

Kahden pisteen voitto kotarissa

B-pojat: Joma - Kipa 2-1k(3-1, 0-1, 0-0, 3-1)

Lue lisää >

19.7.2019

Joman B-junioreille voitot

B-pojat: Kempele – Joma 0-2(2-11, 0-9)

B-tytöt: Joma – Seinäjoki 2-0(2-1, 8-7)

Lue lisää >

18.7.2019

Vahva esitys vei B-pojat voittoon

Veteli - Joma 1-2(4-3, 2-3, 0-0, 2-3)

Lue lisää >

15.7.2019

B-tytöt: Joma – Lapua 0-1(1-6, 4-4)

Lapua oli vahvempi kotiutuslyönneissään

Lue lisää >

12.7.2019

B-pojat otti voiton paikalliskamppailussa Rantakentällä

Kipa – Joma 0-2(2-4, 5-6)

Lue lisää >

9.7.2019

B-junnut voitokkaina

B-pojat Joma – Sotkamo 2-0 (4-3, 5-1)

B-tytöt Muhos – Joma 1-2s(1-5, 2-0, 0-2)

Lue lisää >

3.7.2019

B pojat voittoon B tytöt koki tappion

BP: Joma - Veteli 2-0(11-2, 6-5)

BT: Joma – Kempele 0-2(1-6, 3-10)

Lue lisää >

27.6.2019

Joma – Kajaani 0-1(2-5, 3-3)

Sisäpeli, ulkopeli. Molemmissa jäi kotijoukkueelle hieman parannettavaa.

Lue lisää >

24.6.2019

B- tytöt SMJ – Joma 2-1s(7-0, 4-5, 1-0)

Toisen jakson taistelu toi sarjapisteen

Lue lisää >

19.6.2019

Pesisleirit – 20 päivää huippupesistä

Pesisleirit ovat junnupelaajille kesän parasta aikaa

C-tytöt Joma - Siipe 1-0(7-7, 9-5) kilpasarjan leirikarsintaa

Lue lisää >

14.6.2019

Pesiskoulussa on tunnelmaa - mukaan mahtuu vielä!

Perjantaisin Kerubi Stadion täyttyy hyvästä fiiliksestä ja tiukoista tilanteista, kun Joensuun Mailan pesiskoululaiset kokoontuvat kentälle yhteistä peliperjantaita varten.

Lue lisää >

14.6.2019

B-tytöt ja B-pojat lohkovoittajina jatkopeleihin

Joma - Kajaani 1-2s. B-tytöille kesän ensimmäinen tappio.

Lue lisää >

13.6.2019

B-tytöt Siipe – Joma 0-2

Parempi suoritusvarmuus takasi voiton

Lue lisää >

4.6.2019

B-tytöt Joma – Haapajärvi 2-0

Askel lähemmäs ylempää jatkosarjaa.

Lue lisää >

1.6.2019

B-pojat Joma – Siipe 1-0

Kasperi Hämäläinen ratkaisi supervuorossa

Lue lisää >

26.5.2019

Lauantaina oli junnupelejä

C-pojat Niinivaaralla

D-tytöt Kerubilla

Lue lisää >

22.5.2019

B-tytöt voittoon lohkon kärkikamppailussa

Joman vahva lyöntipeli ei antanut Siilinjärvelle mahdollisuuksia

Lue lisää >

22.5.2019

B-pojat otti täydet pisteet paikalliskamppailussa

Ensimmäisen jakson pisteistä taisteltiin viimeiseen lyöntiin saakka. Toisella jaksolla Joman vahva peliote ei antanut Kiteelle mahdollisuuksia.

Lue lisää >

19.5.2019

Joensuun Mailan junioreilla yhdentoista ottelun pelipäivä

Lauantai oli Joensuun Mailan junioreille vilkas pelipäivä. F-pojat pelasivat Joensuussa, E-tytöt Siilinjärvellä, D-tytöt Sotkamossa ja D-pojat Imatralla

Lue lisää >

7.5.2019

B-tytöt aloitti sarjakauden voitolla

Joensuun Mailan B-tytöt jatkoivat talven hallisarjassa esittämiään hyviä peliotteita ja voittivat kesän avausottelussaan Haapajärven Pesä-Kiilat 2-0(8-1, 13-3).

Lue lisää >

24.3.2019

B-Tytöt: Seinäjoki voitti, JoMa ei päässyt jatkopeleihin

Sunnuntaiaamuna Joensuun Mailan pelinjohto joutui pohtimaan tulevan ottelun kokoonpanoa hieman pidempään. Sairastumiset sotkivat ennalta suunniteltua pakkaa ja pelipaikat piti laittaa uuteen järjestykseen.

Lue lisää >

23.3.2019

B-Tytöt: JoMan toinen turnauspeli ei rullanut toivotulla tavalla

Yhden ottelun mittainen tauko, hieman energiatankkausta ja uudelleen pelikentälle. Vastustajana oli turnausjärjestäjä Hämeenkyrön Räpsä, joka pelasi nyt lopputurnauksessa parhaalla miehistöllään.

Lue lisää >

26.2.2019

B-Tytöt: JoMalle voitto ensimmäisestä pelistä

Joensuun Mailan B-tytöt nappasi voiton ensimmäisessä SM halli lopputurnauspelissään. Rauman Fera kaatui tiukan taistelun jälkeen kotareissa. 2-1k (5-2, 0-1, 3-2).

Lue lisää >