16.4.2019 00:00

Matkalla mestariksi

Matkalla mestariksi

Matkalla Mestariksi – Joensuun Maila 60 vuotta- historiikkiteos julkaistiin tiistaina 16.4.

Joensuun Mailan 60- vuotista taivalta juhlittiin kaudella 2018. Juhlavuoden aikana seuran matkasta kirjoitettiin historiikkiteos, joka kantaa nimeä Matkalla mestariksi – Joensuun Maila 60 vuotta. Kirjan kirjoittivat Terho Hirvonen, Ilpo Mustonen ja Ismo Björn.

200-sivuisessa teoksessa käydään läpi matka Karjalan Mailasta Joensuun Mailaksi aina mestaruuskauteen 2018 saakka. Kirjan on kustantanut Joensuun Pesäpallon tukisäätiö ja ensimmäistä painos on 500 kappaletta.

–Lähtökohta kirjan tekoon oli se, että tässä on vielä henkilöitä mukana toiminnassa, jotka ovat olleet alkuajoista saakka toimintaa kehittämässä useiden vuosikymmenten ajan. Lähdimme näiltä henkilöiltä kyselemään, että mitä seuralle on matkan varrella kuulunut ja ajatuksena oli nämä laittaa sitten kirjan kansien väliin. Työ alkoi 15 kuukautta sitten haastatteluiden merkeissä, kommentoi Ari Mononen.

–Totta kai matkan varrella kävi vielä satumainen onni, kun Joensuun Maila saavutti Suomen mestaruuden viime syksynä. Kirjasta meni sitten etusivu uusiksi, naurahti Mononen alkujuonnon päätteeksi.

–Meidän näkökulmastamme asia meni niin, että kirjan aineisto olisi ollut valmis jo ennen syksyä 2018, mutta Terhon kanssa mietimme, että joukkueen menestyskäyrä näyttää niin hyvältä, että ei lukita sisältö vielä, vaan odotellaan pudotuspelit päätökseen, täydensi Ilpo Mustonen.

Ismo Björn, Ilpo Mustonen ja Terho Hirvonen sanomalehti Karjalaisen kuvattavana.

Suuren työn kirjan sisältöön on kasannut pitkän linjan joensuulainen pesäpallomies Terho Hirvonen.

–Lähdin kasaamaan Karjalan Mailan tietoja 2000- luvun alkupuolella, sillä tilanne oli sellainen, että oikein minkäänlaista aineisto ei ollut olemassa 50-luvun lopulta 60- luvun puoleenväliin saakka. Paikallinen lehdistö ei tuolloin KarMan tarinoita julkaissut alhaisen sarjatason vuoksi ymmärrettävästi, valotti Hirvonen teoksen taustoja.

Kaikki aineisto on kasattu paikallisen median, pöytäkirjojen tai vuosikertomusten kautta kirjaan. Myös yksittäisiä leikekirjoja on hyödynnetty matkan varrelta. Kirjassa on kattava määrä haastatteluja vuosien varrelta, joita täydentää tarkkaan tehdyt tilastot kausien ajalta.

Kirjaa myydään Joensuun Mailan toimiston kautta 20 euron hintaan.

Joensuun Mailan toimisto
Kuurnankatu 7, 80100 Joensuu
Avoinna: Ma-Pe 10-15

20.5.2019

Fanimatka Siilinjärvelle sunnuntaina 26.5!

JoMa-Fanit ry järjestää kauden kauden ensimmäisen fanimatkan sunnuntaina 26.5. Siilinjärvelle!

Lue lisää >

19.5.2019

Vahva esitys KeKin vieraana – "Tämä oli ehjä peli"

Joensuun Maila jatkoi osaltaan Superpesiksen runkosarjaa sunnuntaina Kempeleen Kirin vieraana. Vierasreissulta mukaan tarttui kolme sarjapistettä, kun KeKi kaatui numeroin 0-2 (1-4, 0-8).

Lue lisää >

18.5.2019

JoMa matkaa Kempeleen Kirin vieraaksi sunnuntaina

Superpesiksen runkosarja jatkuu Joensuun Mailan osalta sunnuntaina vierasottelulla Kempeleen Kiriä vastaan.

Lue lisää >

17.5.2019

JoMa päivittää ilmettään – vieraspaitoihin uusi logo!

Joensuun Maila on päivittänyt talven 2019 aikana graafista ilmettään ja tuo vaihtoehtologon seuran nykyisen logon rinnalle.

Lue lisää >

16.5.2019

Job Shadow Day - Mikko vietti päivän JoMan matkassa

Torstai 16.5. oli erityinen ja ainutlaatuinen päivä. Siun sote on lähtenyt mukaan Euroopan laajuiseen Job Shadow Day- teemapäivään, jonka ideana on antaa sairauden, vamman tai elämäntilanteensa takia vaikeasti työllistyville henkilöille mahdollisuus päästä seuraamaan unelmiensa työtä yhden päivän ajan.

Lue lisää >

12.5.2019

JoMa kukisti SiiPen – ”Ennakkoluulotonta meininkiä"

Torstai-illan supervuorotappion jälkeen Joensuun Mailalle tarjottiin kasvojen pesun paikkaa heti sunnuntaina kotiyleisön edessä, kun sarjanousija Siilinjärven Pesis saapui vieraaksi Kerubi Stadionille.

Lue lisää >

11.5.2019

Sarjanousija saapuu Kerubi Stadionille – ”Matsiin on lähdettävä sata lasissa”

Joensuulaisille tarjotaan kasvojen pesun paikka heti sunnuntaina kotiyleisön edessä, kun sarjanousija Siilinjärven Pesis saapuu vieraaksi Kerubi Stadionille.

Lue lisää >

9.5.2019

JoMa taipui Vimpelille kotiavauksessa

Joensuun Mailan kotiavaus lässähti torstai-iltana Kerubi Stadionilla, kun Vimpelin Veto kaatoi hallitsevan Suomen mestarin supervuoroparin jälkeen numeroin 1-2 (4-2, 3-13, 0-1).

Lue lisää >

8.5.2019

Kotiavaus torstaina – "Mielenkiintoinen haaste edessä"

Otteluennakko: Joensuun Maila ja Vimpelin Veto iskevät yhteen torstaina Kerubi Stadionilla.

Lue lisää >

7.5.2019

Kaikki mitä tarvitsee tietää kotiavauksesta

Torstaina päästään nauttimaan pesäpallohuumasta Kerubi Stadionilla, kun Joensuun Mailan vieraaksi saapuu Vimpelin Veto. Lue ohesta ohjeet ottelutapahtumaan!

Lue lisää >

5.5.2019

Video: Hanki otteluliput ennakkoon!

Ticketmaster myy ennakkoliput Joensuun Mailan kotiotteluihin kesällä 2019! Ennakkoliput on helppo hankkia verkkokaupan kautta.

Lue lisää >

28.4.2019

Fuengirolan reissulta tuomisina kolme sarjapistettä

Joensuun Maila avasi sarjakauden kolmen pisteen vierasvoitolla Seinäjoen JymyJusseista. Fuengirolassa pelattu ottelu päättyi JoMan 0-2 (0-9, 6-7)- voittoon.

Lue lisää >

27.4.2019

JoMa avaa kauden JymyJusseja vastaan aurinkorannikolla

Superpesiskausi käynnistyy Joensuun Mailan osalta sunnuntaina upeissa olosuhteissa Fuengirolassa.

Lue lisää >

26.4.2019

Joensuun Maila uudisti verkkosivunsa

Joensuun Maila uudisti verkkosivunsa kevään 2019 aikana - uusi sivusto julkaistiin perjantaina 26.4.

Lue lisää >

15.4.2019

Kausikortit ovat saapuneet toimistolle

Kausikortit ovat noudettavissa Joensuun Mailan toimistolta.

Lue lisää >

9.4.2019

Irtoliput kotiavaukseen myynnissä nyt!

Joensuun Maila avaa pesiskauden huhtikuun 28. päivä Fuengirolassa ja heti toukokuun 9. päivä pelataan Kerubi Stadionilla, kun Vimpelin Veto saapuu vieraaksemme kotiavaukseen!

Lue lisää >

3.4.2019

Henri Litmaselle kahden vuoden jatkosopimus!

Joensuun Maila ja Henri Litmanen ovat solmineet kaksivuotisen jaksosopimuksen.

Lue lisää >

27.3.2019

Irtolippujen hinnat kaudella 2019 – kausikortteja myyty yli 700!

Hallitseva Suomen mestari Joensuun Maila avaa kautensa kotimassa 9.5. huippuottelulla Vimpelin Vetoa vastaan! Kevät tekee tuloaan ja virittäytyminen pesiskesään on kovassa vauhdissa. Irtoliput ensimmäiseen kotiotteluun tulevat myyntiin huhtikuun 9. päivä. Irtolippujen hinnoissa ei ole merkittäviä muutoksia kesän 2018 runkosarjaan verrattuna.

Lue lisää >

22.3.2019

JoMa järjestää maksutonta järjestyksenvalvojakoulutusta!

Sinä täysi-ikäinen reipas ja asiakaspalveluhenkinen pesiksen ystävä, tule mukaan Joensuun Mailan järjestyksenvalvojakoulutukseen ja sitä kautta iloiseen talkooporukkaan.

Lue lisää >

17.3.2019

Joensuun Maila Halli-SM-mestariksi!

Joensuun Maila nappasi halli-SM-kultaa kukistamalla Vimpelin Vedon finaalissa numeroin 0-1 (2-4, 3-3).

Lue lisää >

4.3.2019

Kausikortit myydään nyt!

Pesäpallokesä 2019 lähestyy kovaa vauhtia. Kausikortit ovat nyt myynnissä - varmista paikkasi Kerubi Stadionilta nyt!

Lue lisää >

19.2.2019

Haluaisitko töihin JoMan ottelutapahtumaan?

Jatkuvasti kehittyvä ja kasvava Joensuun Mailan ottelutapahtuma voi tarvita kesällä 2019 juuri sinua!

Lue lisää >