2.6.2019 20:30

Kurssi ei kääntynyt Imatralla - "Tekemisen tasoa pitää vain saada paremmaksi"

Kurssi ei kääntynyt Imatralla -

Joensuun Maila suuntasi sunnuntaina Imatran Pallo-Veikkojen vieraaksi.

Joensuun Mailan kokoonpano koki muutoksia ennen vierasmatkalle lähtöä, kun Tuomas Jussila ja Samuel Tirkkonen jäivät pois pelaavasta miehistöstä sairastumisien takia. Kokoonpanoon nousivat ensimmäistä Superpesisotteluaan pelannut Väinö Väänänen ja tällä kaudella Siilinjärveä vastaan jo kertaalleen tällä kaudella JoMan paidassa pelannut Kasperi Hämäläinen.

Ottelun alku oli joensuulaisittain pirteää pelaamista. JoMa siirtyi 0-1- johtoon ensimmäisessä vuorossa, kun Juha Niemen lyönti poltti IPV:n ulkokentässä. Tämän jälkeen oma peli sekaantui ja IPV otti helppoja paloja JoMan sisävuorojen aikana.

IPV painoi kaasun pohjaan neljännessä vuoroparissa. Jakson tasoitusjuoksu syntyi Konsta Hyötyläisen toimesta, kun mies takoi pallon kolmospuolelta läpi yhden juoksun arvoisesti. Takatilanne jäi kuitenkin päälle ja kotiuttamaan asteli Sami Partanen. Miehen hidastettu lyönti ei pysynyt polttolinjassa Simo Rahusen räpylässä ja johtojuoksun 2-1:een toi Juuso Lattu. Jakson lopullisen ratkaisun iski Jere Dahlström, joka iski pallon kakkospuolelta läpi kahden juoksun arvoisesti.

-Kyllä tämä pelaaminen on tällä hetkellä hakemista. Vaikka poissaolojen taakse ei saa mennä, mutta kyllä se väkisin näkyy, että kolme Itä-Länsi- tason pelaajaa puuttuu. Ei se auta, näillä pitää mennä. Tekemisen tasoa pitää vain saada paremmaksi varsinkin sisäpelissä, kommentoi Juha Puhtimäki.

-Siinä taisi yhdestä räpylästä tulla kolme juoksua ja kävi erittäin harmillisesti meille. Sisäpelissä pitäisi pystyä tekemään enemmän ja siellä tuli paljon isoja virheitä tänään, näki puolestaan pelinjohtaja Juhani Lehtimäki.

Uudella ilmeellä toiselle jaksolle

Ottelun toisella jaksolla nähtiin sisuuntunut joensuulaisjoukkue. Sisäpeli aukesi, tilannemäärät kasvoivat ja kotiutuksiin löytyi laatua ensimmäistä jaksoa enemmän. JoMa paineli 0-3- johtoon, kun Niemi onnistui kahteen otteeseen ja Aleksi Rautiainen kerran.

IPV onnistui avaamaan toisen jakson juoksutilin Dahlströmin saumapuhkaisulla. Tähän JoMa vastasi, kun Juha Puhtimäki iski pallon väliin. Imatralaiset saivat vielä kavennuksen aikaan, kun Sami Partanen sivalsi pallon kolmosjatkeelle. Tilanne jatkui, mutta JoMan ulkokenttä piti Dahlströmin aisoissa ja edessä oli supervoropari.

IPV tyly supervuoroparissa

Joensuun Maila aloitti supervuoroparin sisävuorolla, mutta IPV:n ulkokenttä jätti joensuulaiset ilman kolmostilannetta. Imatralaiset tulivat sisävuoroonsa pirteällä ilmeellä ja rakensivat tilanteen Konsta Kurikalle, joka iski pallon väliin ja kotiin riensi Konsta Hyötyläinen tuoden ottelun voittojuoksun.

-Tiukkaahan tuo on. Ratkaisevalla hetkellä teimme tänään itse virheitä ja kaveri oli tänään sen verran parempi, että ansaitsi voittonsa. Onneksi saamme perjantaihin saakka huilata ja treenata, niin kyllä se siitä lähtee taas parempaan suutaan menemään, päätti Puhtimäki.

Samoilla linjoilla oli pelinjohtaja Lehtimäki.

-Supervuoro on aina tiukka ja siinäkin mielellämme ottaisimme takaisin muutamia asioita. Pitää vaan pystyä pelaamaan hyvin, mutta tänään pelasimme supervuoroparissa muutamia tilanteita väärin.

-Ei tässä poissaolojen taakse voi mennä. Tämä on nyt tällainen hetki kaudessa, kun koetallaan ja siitä on vain päästävä yli. Minä luotan siihen, että siihen me pystytään, päätti Lehtimäki.

Katso kuvat matsista!

19.6.2019

Vielä kerran ennen juhannustaukoa – PattU vierailulle Kerubi Stadionille!

Joensuun Maila pelaa keskiviikkona ennen juhannustaukoa kotiottelun Pattijoen Urheilijoita vastaan.

Lue lisää >

18.6.2019

Sänkyhuutokauppa käynnistyy!

Joensuun Maila ja Tempur huutokauppaavat Tempur Experience Static 160x200cm (Grey)- sängyn – Sängyn ovh. 6010€!

Lue lisää >

16.6.2019

Kankaanpäästä matkaan kaksi pistettä!

JoMan tuplapeliviikonloppu jatkui Kankaanpään Mailan vieraana sunnuntaina. JoMa onnistui kääntämään ottelun itselleen hävityn ensimmäisen jakson jälkeen numeroin 1-2 (7-3, 1-2, 1-4).

Lue lisää >

15.6.2019

Tahko piti pisteet Pihkalassa - "Homman täytyy isosti muuttua"

JoMan tuplapeliviikonloppu ei startannut odotetulla tavalla, kun Tahko piti pisteet Pihkalassa numeroin 2-0 (5-4, 5-1).

Lue lisää >

14.6.2019

Kahden ottelun viikonloppu – "Meille iso haaste”

Joensuun Maila suuntaa viikonloppuna tuplareissulle. Lauantaina joukkue pelaa Hyvinkään Tahkon ja sunnuntaina Kankaanpään Mailan vieraana.

Lue lisää >

13.6.2019

Jussila ja Puhtimäki miesten Itä-Länteen!

Miesten ja poikien Itä-Länsi- arvo-otteluihin valitut pelaajat julkaistiin torstaina.

Lue lisää >

11.6.2019

JoMa taisteli kotivoiton 2486 katsojan edessä!

2486 katsojaa vetänyt JomaVastuu- ottelu tarjosi tasaisen taistelun sarjapisteistä.

Lue lisää >

9.6.2019

JomaVastuu- ottelu pelataan tiistaina 11.6!

Viidettä kertaa järjestettävä JomaVastuu- hyväntekeväisyysottelu pelataan Kerubi Stadionilla tiistaina 11.6.

Lue lisää >

7.6.2019

Takaisin voittojen tielle – JoMa murjoi 27 juoksua

Joensuun Maila palasi voittokantaan, kun Alajärven Ankkurit kaatui numeroin 2-0 (13-2, 14-3).

Lue lisää >

6.6.2019

Alajärven Ankkurit vieraaksi perjantain hellepeliin!

Koko Suomen vallannut lämpöaalto hemmottelee pesiskansaa perjantaina, kun Joensuun Maila kohtaa Alajärven Ankkurit Kerubi Stadionilla.

Lue lisää >

3.6.2019

Joensuun Mailan poissaolotilanne 3.6.2019

Joensuun Mailan alkukauteen on mahtunut loukkaantumisia.

Lue lisää >

1.6.2019

Kurssia kääntämään Imatralle - "Kovasti olemme hommia tehneet"

Joensuun Maila suuntaa sunnuntaina Imatran Pallo-Veikkojen vieraaksi.

Lue lisää >

30.5.2019

Tasainen taistelu kääntyi Koplalle – "Pelissä oli paljon hyvää, mutta se ei nyt lämmitä"

Kerubi Stadionilla pelattu viime syksyn finalistien kohtaaminen tarjosi kotiyleisölle tasaista taistelua sarjapisteistä.

Lue lisää >

30.5.2019

Juha Puhtimäki jatkosopimukseen Joensuun Mailan kanssa

Joensuun Maila ja lukkari Juha Puhtimäki ovat solmineet 1+1- vuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää >

29.5.2019

Viime syksyn finaalipari kohtaa helatorstaina Kerubi Stadionilla

Torstaina pelataan Kerubi Stadionilla yksi alkukauden odotetuimmista matseista, kun viime syksyn finaalipari Joensuun Maila ja Kouvolan Pallonlyöjät kohtaavat.

Lue lisää >

26.5.2019

SiiPe hyydytti JoMan Mantulla

Siilinjärven vierasreissulla ei JoMan pistepussi karttunut, vaan Siilinjärven Pesis piti pisteet tylysti Mantulla voittamalla ottelun numeroin 1-0 (7-2, 4-4).

Lue lisää >

25.5.2019

SiiPen vieraaksi sunnuntaina!

Superpesiksen runkosarja jatkuu Joensuun Mailan osalta heti sunnuntaina vierasottelulla Siilinjärven Pesistä vastaan.

Lue lisää >

24.5.2019

JoMa nollasi KiPan – "Voitto tuli ja eteenpäin"

Koleassa säässä pelattu kesän ensimmäinen Pohjois-Karjalan pesisderby päättyi Joensuun Mailan kotivoittoon numeroin 1-0 (0-0, 10-0).

Lue lisää >

23.5.2019

Pohjois-Karjalan pesisderby perjantaina – ”Tulee hyvä peli”

Pohjois-Karjalan pesisherruudesta lähdetään vääntämään ensimmäisen kerran perjantaina, kun Joensuun Maila ja Kiteen Pallo kohtaavat Kerubi Stadionilla!

Lue lisää >

20.5.2019

Fanimatka Siilinjärvelle sunnuntaina 26.5!

JoMa-Fanit ry järjestää kauden kauden ensimmäisen fanimatkan sunnuntaina 26.5. Siilinjärvelle!

Lue lisää >

19.5.2019

Vahva esitys KeKin vieraana – "Tämä oli ehjä peli"

Joensuun Maila jatkoi osaltaan Superpesiksen runkosarjaa sunnuntaina Kempeleen Kirin vieraana. Vierasreissulta mukaan tarttui kolme sarjapistettä, kun KeKi kaatui numeroin 0-2 (1-4, 0-8).

Lue lisää >

18.5.2019

JoMa matkaa Kempeleen Kirin vieraaksi sunnuntaina

Superpesiksen runkosarja jatkuu Joensuun Mailan osalta sunnuntaina vierasottelulla Kempeleen Kiriä vastaan.

Lue lisää >

17.5.2019

JoMa päivittää ilmettään – vieraspaitoihin uusi logo!

Joensuun Maila on päivittänyt talven 2019 aikana graafista ilmettään ja tuo vaihtoehtologon seuran nykyisen logon rinnalle.

Lue lisää >

16.5.2019

Job Shadow Day - Mikko vietti päivän JoMan matkassa

Torstai 16.5. oli erityinen ja ainutlaatuinen päivä. Siun sote on lähtenyt mukaan Euroopan laajuiseen Job Shadow Day- teemapäivään, jonka ideana on antaa sairauden, vamman tai elämäntilanteensa takia vaikeasti työllistyville henkilöille mahdollisuus päästä seuraamaan unelmiensa työtä yhden päivän ajan.

Lue lisää >

12.5.2019

JoMa kukisti SiiPen – ”Ennakkoluulotonta meininkiä"

Torstai-illan supervuorotappion jälkeen Joensuun Mailalle tarjottiin kasvojen pesun paikkaa heti sunnuntaina kotiyleisön edessä, kun sarjanousija Siilinjärven Pesis saapui vieraaksi Kerubi Stadionille.

Lue lisää >

11.5.2019

Sarjanousija saapuu Kerubi Stadionille – ”Matsiin on lähdettävä sata lasissa”

Joensuulaisille tarjotaan kasvojen pesun paikka heti sunnuntaina kotiyleisön edessä, kun sarjanousija Siilinjärven Pesis saapuu vieraaksi Kerubi Stadionille.

Lue lisää >

9.5.2019

JoMa taipui Vimpelille kotiavauksessa

Joensuun Mailan kotiavaus lässähti torstai-iltana Kerubi Stadionilla, kun Vimpelin Veto kaatoi hallitsevan Suomen mestarin supervuoroparin jälkeen numeroin 1-2 (4-2, 3-13, 0-1).

Lue lisää >

8.5.2019

Kotiavaus torstaina – "Mielenkiintoinen haaste edessä"

Otteluennakko: Joensuun Maila ja Vimpelin Veto iskevät yhteen torstaina Kerubi Stadionilla.

Lue lisää >

7.5.2019

Kaikki mitä tarvitsee tietää kotiavauksesta

Torstaina päästään nauttimaan pesäpallohuumasta Kerubi Stadionilla, kun Joensuun Mailan vieraaksi saapuu Vimpelin Veto. Lue ohesta ohjeet ottelutapahtumaan!

Lue lisää >

5.5.2019

Video: Hanki otteluliput ennakkoon!

Ticketmaster myy ennakkoliput Joensuun Mailan kotiotteluihin kesällä 2019! Ennakkoliput on helppo hankkia verkkokaupan kautta.

Lue lisää >

28.4.2019

Fuengirolan reissulta tuomisina kolme sarjapistettä

Joensuun Maila avasi sarjakauden kolmen pisteen vierasvoitolla Seinäjoen JymyJusseista. Fuengirolassa pelattu ottelu päättyi JoMan 0-2 (0-9, 6-7)- voittoon.

Lue lisää >

27.4.2019

JoMa avaa kauden JymyJusseja vastaan aurinkorannikolla

Superpesiskausi käynnistyy Joensuun Mailan osalta sunnuntaina upeissa olosuhteissa Fuengirolassa.

Lue lisää >

26.4.2019

Joensuun Maila uudisti verkkosivunsa

Joensuun Maila uudisti verkkosivunsa kevään 2019 aikana - uusi sivusto julkaistiin perjantaina 26.4.

Lue lisää >

16.4.2019

Matkalla mestariksi

Joensuun Maila 60 vuotta- historiikkiteos julkaistiin tiistaina 16.4.

Lue lisää >

15.4.2019

Kausikortit ovat saapuneet toimistolle

Kausikortit ovat noudettavissa Joensuun Mailan toimistolta.

Lue lisää >

9.4.2019

Irtoliput kotiavaukseen myynnissä nyt!

Joensuun Maila avaa pesiskauden huhtikuun 28. päivä Fuengirolassa ja heti toukokuun 9. päivä pelataan Kerubi Stadionilla, kun Vimpelin Veto saapuu vieraaksemme kotiavaukseen!

Lue lisää >

3.4.2019

Henri Litmaselle kahden vuoden jatkosopimus!

Joensuun Maila ja Henri Litmanen ovat solmineet kaksivuotisen jaksosopimuksen.

Lue lisää >

27.3.2019

Irtolippujen hinnat kaudella 2019 – kausikortteja myyty yli 700!

Hallitseva Suomen mestari Joensuun Maila avaa kautensa kotimassa 9.5. huippuottelulla Vimpelin Vetoa vastaan! Kevät tekee tuloaan ja virittäytyminen pesiskesään on kovassa vauhdissa. Irtoliput ensimmäiseen kotiotteluun tulevat myyntiin huhtikuun 9. päivä. Irtolippujen hinnoissa ei ole merkittäviä muutoksia kesän 2018 runkosarjaan verrattuna.

Lue lisää >

22.3.2019

JoMa järjestää maksutonta järjestyksenvalvojakoulutusta!

Sinä täysi-ikäinen reipas ja asiakaspalveluhenkinen pesiksen ystävä, tule mukaan Joensuun Mailan järjestyksenvalvojakoulutukseen ja sitä kautta iloiseen talkooporukkaan.

Lue lisää >

17.3.2019

Joensuun Maila Halli-SM-mestariksi!

Joensuun Maila nappasi halli-SM-kultaa kukistamalla Vimpelin Vedon finaalissa numeroin 0-1 (2-4, 3-3).

Lue lisää >

4.3.2019

Kausikortit myydään nyt!

Pesäpallokesä 2019 lähestyy kovaa vauhtia. Kausikortit ovat nyt myynnissä - varmista paikkasi Kerubi Stadionilta nyt!

Lue lisää >

19.2.2019

Haluaisitko töihin JoMan ottelutapahtumaan?

Jatkuvasti kehittyvä ja kasvava Joensuun Mailan ottelutapahtuma voi tarvita kesällä 2019 juuri sinua!

Lue lisää >