Kolme pistettä Koplalta – “Tänään oli lyöntikeli”

Joensuun Maila nappasi kolme pistettä mukaansa, kun Kouvolan Pallonlyöjät kaatui sunnuntai-illan juoksuiloittelussa loppulukemin 0-2 (7-8, 3-6).

Joensuun Maila ja Kouvolan Pallonlyöjät ottelivat hellelukemissa Kouvolan sunnuntai-illassa. Lämpimässä lyöntikelissä nähtiin ehkä odotettukin juoksurallattelu, joka päättyi lopulta JoMan kolmen pisteen voittoon.

–Tapahtumarikkaan pelin hallinta vaihteli, mutta meidän tekeminen pysyi kärsivällisenä – rummutettiin tilannetta ja sieltä niitä juoksujakin sitten tuli. Lopussa alkoi jo mehut olla lopussa kelinkin takia, kiteytti neljä juoksua iskenyt Aleksi Rautiainen.

Lyöntikelin juoksukarnevaalit

Joensuun Maila sai avausjaksoon loistoalun nollaamalla Pallonlyöjät ja iskemällä omalla sisävuorollaan kolme juoksua. Aleksi Rautiaisen kova lyönti oli kahden juoksun arvoinen, ja Konsta Kettunen löi maukkaan kumuran.

Koplan vaarallinen lyöntipeli tuli kuitenkin esille kotijoukkueen seuraavilla sisävuoroilla. Koplan lyöjäjokeri Jere Dahlström ja Matti Latvala onnistuivat kahdesti, joista viimeksi mainittu kiersi kerran kunniaa. Lisäksi Juho Hacklin ja Iiro Nokkala löivät juoksut mieheen.

JoMa kuroi KPL:n 6-3-johdon heti kolmannen lopettavalla umpeen. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla, kun Rautiainen, Iiro Kuosa, Simo Vainikainen ja Mikko Kemppainen siirsivät punapaidat 6-7-johtoon.

–Tiedossa oli, että tänään on lyöntikeli. Sen takia varmaan pysyttiin tappioasemassakin rauhallisina. Vastustaja löi hyviäkin lyöntejä ja ne täytyi sulatella siten, että itsekin voidaan lyödä juoksuja yhtälailla, tuumaili pelinjohtaja Mikko Korhonen.

Kolmannen lopettavalla nähtiin myös ikävä tilanne, kun Rautiainen löi Janne Kivipellon väärästä syötöstä pallon Kouvolan pelinjohtaja Iiro Haimia pain näköä. Haimi joutui jättämään pelin kesken, ja viuhkaan tarttui Koplan kakkospelinjohtaja Saku Kapanen.

–Se osuma Haimiin oli luonnollisesti harmi, mutta ehkä tästä jatkoa ajatellen opittiin, että pelinjohtajat ovat kakkosrajasta hieman syrjemmässä, tuumi valitettavan lyönnin lyönyt Rautiainen.

–Lyönti oli erittäin harmittava ja kiva kuulla, ettei siinä sen pahemmin käynyt. Itse ainakin tulen jatkossa sijoittumaan aivan erilailla. Loppupelinkin olin noin viitisen metriä eri paikassa, Korhonen pohti tilannetta pelinjohtajan näkökulmasta.

Pallonlyöjät sai tasoitettua jakson 7-7:ään neljännen aloittavalla, kun jokeri Dahlström löi kolmannen juoksunsa. Lopettavalla sisävuorolla Juha Puhtimäki löi kumurallaan tarvittavan juoksun, jonka myötä jaksovoitto kirjattiin JoMalle 7-8-lukemin.

Hurskaisen ratkaisu

Toiselle jaksolle JoMa sai samanlaisen alun kuin avausjaksollakin: Kopla jäi nollille ja omaan juoksusarakkeeseen tuli kolmonen. Sisävuorolla lyödyistä vastasivat Puhtimäki, Rautiainen ja Henri Litmanen.

Sitten koitti sisällä kuiva jakso, kun Kopla onnistui nollaamaan JoMan sisäpelin kahdesti. Samalla kotijoukkue kavensi pelin 2-3:een, kenenpä muunkaan kuin Dahlströmin lyönneillä.

–Molemmat jaksot aloitettiin todella hyvin ja saatiin kolmen juoksun kaula. Molemmilla jaksoilla meillä oli myös mahdollisuudet mennä menojaan - avausjaksolla ulkopelissä ei kyetty perussuorituksiin ja toisella jaksolla tuli kaksi nollavuoroa sisällä, pohti Korhonen.

Neljännessä vuoroparissa Topi Hurskainen avasi jälleen JoMan juoksuhanat komealla lyönnillään, joka painui koppari Tommi Mäentaustan yli ja kauas horisonttiin. Hurskainen kiersi lyönnillään kunniaa, ja samalla Litmanen ja Samuel Tirkkonen toivat juoksut kotipesään.

Pallonlyöjät ei kyennyt enää kuromaan JoMan 2-6-johtoa umpeen, vaikka Latvala löikin vielä yhden juoksun. Näin ollen Joensuun Maila venytti voittoputkensa 12 ottelun mittaiseksi ja vei kolme pistettä mukanaan.

Joensuun Maila pelaa seuraavan pelinsä Kerubi Stadionilla 11.8. tiistaina, kun vastaan asettuu aina yhtä rakas Kiteen Pallo.Osta lippusi tiistain matsiin ennakkoon tämän linkin kautta!

Katso matsin kuvat!