JoMa nappasi toisen kiinnityksen – Täpötäysi Kerubi Stadion hullaantui!

JoMa nappasi toisen kiinnityksen mestaruuteen kaamalla Jymyn 3700-päisen kotiyleisön edessä numeroin 1-0 (3-3, 3-1).

Täpötäysi Kerubi Stadion sai tuulettaa raivokkaasti kotijoukkueen avausjuoksua heti ensimmäisessä vuoroparissa. Juha Niemi takoi pallon väliin ja kotipesään ennätti niukasti Lauri Kivinen. Pelituomari Tommi Nupponen tuomitsi tilanteesta ensin palon, mutta Juhani Lehtimäki käytti mahdollisuutensa haastaa tilanteen. Nupponen marssi tarkastamaan tilannetta videolta, jonka jälkeen tilanteesta tuomittiin juoksu ja Kerubi Stadion oli revetä liitoksistaan.

Vierailija Jymy hyökkäsi omaan sisävuoroonsa vahvasti. Antti Korhonen ja Lauri Rönkkö onnistuivat siirtämään vierailijat johtoasemaan tasoittavalla vuorollaan.

Joensuulaiset eivät tästä hätkähtäneet. Toisessa vuoroparissa Juha Puhtimäki iski pallon saumaan tasoittaen avausjakson. Samassa vuorossa JoMa onnistui siirtymään 3-2- johtoon, kun Konsta Kettusen iski pallon suoraan ykkösvahtina pelanneella Markus Tuikalle, joka pomputtelu palloa siinä määrin, että kotiin ennätti rientämään Henri Litmanen.

Neljännen tasoittavalla vuorolla Jymy sai mahdollisuutensa jaksovoittoon, kun Niilo Piiponniemi iski pallon läpi kakkospuolelta kiertäen kunnarin tyhjään kenttään. Jymy pääsi yrittämään kahteen kertaan kotiutusta, mutta JoMan ulkokenttä kesti ja avausjakso tasattiin 3-3- numeroin.

–Jymy oli tänään paljon parempi, kuin viime pelissä. Emme todellakaan olettaneet, että tänään olisimme helpolla päässeet ja tällaisia yhden juoksun pelejä finaaleiden kuuluukin olla. Valmistautuminen otteluun oli hyvä, mutta hieman jäi piippuun, kommentoi JoMan parhaana palkittu Tuomas Jussila.

Videotarkistus huipensi ottelun

Joensuulaiset hyökkäsivät toiselle jaksolle tehokkaasti. Heti ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla vuorolla kotiyleisö sai mitä halusi. Niemi ja Aleksi Rautiainen onnistuivat ja kotijoukkue paineli 2-0- johtoon.

Illan komein suoritus nähtiin vielä saman vuoron aikana, kun kahden juoksun jälkeen lyöjiä joensuualisilla riitti. Etupesät olivat täynnä, kun Tuomas Jussila asteli lyömään. Mies vaihtoi komealla nostonäpyllä Iiro Kuosan kolmospesälle ja heti seuraavalla lyönnillä mies iski vastaavanlaisen nostonäpyn, jolla Kuosa tuo 3-0- johtojuoksun. Voit katsella videon suorituksesta tästä linkistä!

–Jonkinlainen aivopieru tuli ja päätin kokeilla. Tällä kertaa onnistui ja hyvä niin, päätti tyytyväinen Jussila.

Toisella jaksolla JoMa onnistui ulkopelissä mallikkaasti ja Jymy jäi yhteen lyötyyn juoksuun, kun Rönkkö onnistui illan toisellaan toisessa vuoroparissa.

–Kierroksia oli ainakin kiitettävästi pelissä. Niitä olisi voinut säätää vähän takaisinkin päin. Saimme keulaa vastustajalta hyvin kiinni ja ulkopeli oli muutenkin sellaista, muutamista virheitä huolimatta, että tämä tietää hyvää sunnuntaille, kommentoi JoMan pelinjohtaja Lehtimäki.

Neljännen vuoroparin aloittavalla Rönkkö näpäytti pallon taidokkaasti kakkosrajaan, jossa vastaan tuli Mikko Kemppainen ja poltti Antti Korhosen. Jani Komulainen käytti haastonsa tässä kohtaa ja pelituomari Nupponen suuntasi jälleen videoiden äärelle. Tuomio piti, palo taululle ja Joensuun Maila pääsi kotiyleisön edessä tuulettamaan toista kiinnitystä mestaruuteen.

–Sisäpelissä pystymme parantamaan. Siellä oli sellaisia hetkiä, että teimme peräkkäisiä paloja ja hieman oli pää kainalossa ja puskimme tiiliseinään. Kun toistamme tarpeeksi asioita Sotkamon ulkokenttää vastaan, niin se tuo varmasti riittävän määrän tilanteita.

–Vastustaja pelasi paremmin, kuin viimeksi. Sen toki tiesimme. Mutta se mikä on mukava asia, niin ottelusta jäi konkreettisia asioita, joihin voimme tarttua. Niitä parantamalla tulos on hyvä, mutta töitä pitää tehdä, päätti Lehtimäki.

Ottelusarjan kolmas kamppailu pelataan sunnuntaina Hiukan pesäpallostadionilla.

Business Joensuu lehdistötilaisuus

Katso kuvat ottelusta!