3.4.2019 00:00

Henri Litmaselle kahden vuoden jatkosopimus!

Henri Litmaselle kahden vuoden jatkosopimus!

Joensuun Maila ja Henri Litmanen ovat solmineet kaksivuotisen jaksosopimuksen.

Kaudesta 2013 asti Joensuun Mailaa edustanut Henri Litmanen, 27, nähdään tuoreen sopimuksen myötä JoMan paidassa kauden 2021 loppuun saakka. Litmasella oli sopimusta jäljellä vielä tuleva sesonki, mutta mies päätti allekirjoittaa sopimuspaperin hyvissä ajoin ennen kauden alkua.

–Hyvät fiilikset tässä totta kai on. Erittäin mielelläni jatkan Joensuussa, koska täällä on pitkään ollut menestyvä joukkue, organisaatio on mennyt koko ajan eteenpäin ja puitteet ovat viimeinkin Suomen parhaat. Ilolla mennään eteenpäin, kommentoi Litmanen sopimustaan.

Litmanen on noussut määrätietoisella työllä Joensuun Mailan kantavaksi runkopelaajaksi. Miehen vahvuudet löytyvät vakuuttavasta sisäpelaamisesta, jossa mieheltä on totuttu näkemään varmoja vaihtolyöntejä, sekä tehokkaita kotiutuksia. Mestaruuskaudella 2018 Litmanen takoi 32 ottelussa 2+30=32 lyötyä juoksua. Ulkopelissä Litmanen on nähty pääsääntöisesti kolmospolttajan paikalla. Siilinjärveltä kotoisin oleva Litmanen siirtyi pelaamaan JoMaan kesäksi 2013.

–Nuori pelaajahan sitä silloin oli, kun tänne ensimmäistä kertaa tulin. Uuden opettelua se oli, kun juniorivuodet loppuivat ja ensimmäistä kesää lähti pelkästään miesten sarjaa pelaamaan uuteen seuraan ja uusiin maisemiin. Ensimmäinen kausi lähti Joensuussa rullaamaan hyvin ja kyllähän kesä 2013 oli mukava lopettaa ensimmäiseen miesten SM-mitaliin.

Litmanen on ollut voittamassa kaikkia Joensuun Mailan seurahistorian SM-mitaleja. Miehen palkintokaapissa komeilee viisi pronssista mitalia ja viime syksynä saavutettu SM-kulta.

–Vuosi vuodelta tässä on menty koko ajan eteenpäin. Välillä olimme lähempänä ja välillä kauempana kultamitalia, kun viisi vuotta putkeen pronssia kaulaan ripustettiin. Hieno homma, että on itse kehittynyt vuosien varrella niin paljon, että pystyi olemaan isossa roolissa voitammassa kultaa viime syksynä.

Myös tulevan kauden haasteet saa miehen innostumaan.

–Hallista saimme hyvän startin tämän vuoden rupeamalle, kun hallipelit etenivät voitokkaasti alusta loppuun asti. Innolla tässä Espanjan reissua jo odottelee, kun siellä pääsee sarjakauden tänä vuonna avaamaan.

–Totta kai tulevaan kauteen lähdetään vähän erilaista tilanteesta, kun olemme hallitseva mestari. Positiivinen haaste on jälleen edessä ja erittäin mukava on tulevaan kesään startata, päätti Litmanen.

Joensuun Maila avaa Superpesiskauden 28.4. Fuengirolassa vierasottelulla Seinäjoen JymyJusseja vastaan. Kotiavaus pelataan Kerubi Stadionilla toukokuun 9. päivä, jolloin vastustajaksi saapuu Vimpelin Veto. Kausikortit kesälle myydään nyt – varmista oma paikkasi kaikkiin Joensuun Mailan kotiotteluihin ja hanki kausikorttisi tästä linkistä

Video!

20.5.2019

Fanimatka Siilinjärvelle sunnuntaina 26.5!

JoMa-Fanit ry järjestää kauden kauden ensimmäisen fanimatkan sunnuntaina 26.5. Siilinjärvelle!

Lue lisää >

19.5.2019

Vahva esitys KeKin vieraana – "Tämä oli ehjä peli"

Joensuun Maila jatkoi osaltaan Superpesiksen runkosarjaa sunnuntaina Kempeleen Kirin vieraana. Vierasreissulta mukaan tarttui kolme sarjapistettä, kun KeKi kaatui numeroin 0-2 (1-4, 0-8).

Lue lisää >

18.5.2019

JoMa matkaa Kempeleen Kirin vieraaksi sunnuntaina

Superpesiksen runkosarja jatkuu Joensuun Mailan osalta sunnuntaina vierasottelulla Kempeleen Kiriä vastaan.

Lue lisää >

17.5.2019

JoMa päivittää ilmettään – vieraspaitoihin uusi logo!

Joensuun Maila on päivittänyt talven 2019 aikana graafista ilmettään ja tuo vaihtoehtologon seuran nykyisen logon rinnalle.

Lue lisää >

16.5.2019

Job Shadow Day - Mikko vietti päivän JoMan matkassa

Torstai 16.5. oli erityinen ja ainutlaatuinen päivä. Siun sote on lähtenyt mukaan Euroopan laajuiseen Job Shadow Day- teemapäivään, jonka ideana on antaa sairauden, vamman tai elämäntilanteensa takia vaikeasti työllistyville henkilöille mahdollisuus päästä seuraamaan unelmiensa työtä yhden päivän ajan.

Lue lisää >

12.5.2019

JoMa kukisti SiiPen – ”Ennakkoluulotonta meininkiä"

Torstai-illan supervuorotappion jälkeen Joensuun Mailalle tarjottiin kasvojen pesun paikkaa heti sunnuntaina kotiyleisön edessä, kun sarjanousija Siilinjärven Pesis saapui vieraaksi Kerubi Stadionille.

Lue lisää >

11.5.2019

Sarjanousija saapuu Kerubi Stadionille – ”Matsiin on lähdettävä sata lasissa”

Joensuulaisille tarjotaan kasvojen pesun paikka heti sunnuntaina kotiyleisön edessä, kun sarjanousija Siilinjärven Pesis saapuu vieraaksi Kerubi Stadionille.

Lue lisää >

9.5.2019

JoMa taipui Vimpelille kotiavauksessa

Joensuun Mailan kotiavaus lässähti torstai-iltana Kerubi Stadionilla, kun Vimpelin Veto kaatoi hallitsevan Suomen mestarin supervuoroparin jälkeen numeroin 1-2 (4-2, 3-13, 0-1).

Lue lisää >

8.5.2019

Kotiavaus torstaina – "Mielenkiintoinen haaste edessä"

Otteluennakko: Joensuun Maila ja Vimpelin Veto iskevät yhteen torstaina Kerubi Stadionilla.

Lue lisää >

7.5.2019

Kaikki mitä tarvitsee tietää kotiavauksesta

Torstaina päästään nauttimaan pesäpallohuumasta Kerubi Stadionilla, kun Joensuun Mailan vieraaksi saapuu Vimpelin Veto. Lue ohesta ohjeet ottelutapahtumaan!

Lue lisää >

5.5.2019

Video: Hanki otteluliput ennakkoon!

Ticketmaster myy ennakkoliput Joensuun Mailan kotiotteluihin kesällä 2019! Ennakkoliput on helppo hankkia verkkokaupan kautta.

Lue lisää >

28.4.2019

Fuengirolan reissulta tuomisina kolme sarjapistettä

Joensuun Maila avasi sarjakauden kolmen pisteen vierasvoitolla Seinäjoen JymyJusseista. Fuengirolassa pelattu ottelu päättyi JoMan 0-2 (0-9, 6-7)- voittoon.

Lue lisää >

27.4.2019

JoMa avaa kauden JymyJusseja vastaan aurinkorannikolla

Superpesiskausi käynnistyy Joensuun Mailan osalta sunnuntaina upeissa olosuhteissa Fuengirolassa.

Lue lisää >

26.4.2019

Joensuun Maila uudisti verkkosivunsa

Joensuun Maila uudisti verkkosivunsa kevään 2019 aikana - uusi sivusto julkaistiin perjantaina 26.4.

Lue lisää >

16.4.2019

Matkalla mestariksi

Joensuun Maila 60 vuotta- historiikkiteos julkaistiin tiistaina 16.4.

Lue lisää >

15.4.2019

Kausikortit ovat saapuneet toimistolle

Kausikortit ovat noudettavissa Joensuun Mailan toimistolta.

Lue lisää >

9.4.2019

Irtoliput kotiavaukseen myynnissä nyt!

Joensuun Maila avaa pesiskauden huhtikuun 28. päivä Fuengirolassa ja heti toukokuun 9. päivä pelataan Kerubi Stadionilla, kun Vimpelin Veto saapuu vieraaksemme kotiavaukseen!

Lue lisää >

27.3.2019

Irtolippujen hinnat kaudella 2019 – kausikortteja myyty yli 700!

Hallitseva Suomen mestari Joensuun Maila avaa kautensa kotimassa 9.5. huippuottelulla Vimpelin Vetoa vastaan! Kevät tekee tuloaan ja virittäytyminen pesiskesään on kovassa vauhdissa. Irtoliput ensimmäiseen kotiotteluun tulevat myyntiin huhtikuun 9. päivä. Irtolippujen hinnoissa ei ole merkittäviä muutoksia kesän 2018 runkosarjaan verrattuna.

Lue lisää >

22.3.2019

JoMa järjestää maksutonta järjestyksenvalvojakoulutusta!

Sinä täysi-ikäinen reipas ja asiakaspalveluhenkinen pesiksen ystävä, tule mukaan Joensuun Mailan järjestyksenvalvojakoulutukseen ja sitä kautta iloiseen talkooporukkaan.

Lue lisää >

17.3.2019

Joensuun Maila Halli-SM-mestariksi!

Joensuun Maila nappasi halli-SM-kultaa kukistamalla Vimpelin Vedon finaalissa numeroin 0-1 (2-4, 3-3).

Lue lisää >

4.3.2019

Kausikortit myydään nyt!

Pesäpallokesä 2019 lähestyy kovaa vauhtia. Kausikortit ovat nyt myynnissä - varmista paikkasi Kerubi Stadionilta nyt!

Lue lisää >

19.2.2019

Haluaisitko töihin JoMan ottelutapahtumaan?

Jatkuvasti kehittyvä ja kasvava Joensuun Mailan ottelutapahtuma voi tarvita kesällä 2019 juuri sinua!

Lue lisää >