Joensuun Maila haki kauden avausvoiton Koskenkorvalta lukemin 1-2 (1-6, 1-0, 0-1).

Ottelun tilastot

Kuvagalleria ottelusta

Ottelun ensimmäinen jakso oli Joensuun Mailalta varsinaista ilotulitusta. Peli lähti rullamaan heti avausvuoroparista eteenpäin mallikkaasti ja onnistumisia sateli laajalla rintamalla. Alkutahdit ottelulle iski numerolla neljä pelannut Jonne Kemppainen, joka löi komeasti pallon väliin ja kotiin syöksyi Timo Kallio. Vahva ulkopeli ja tehokas sisäpeli takasivat ensimmäisen jakson selkeän voiton lukemin 1-6.

-Kiva oli pelata Suomessa pesäpalloa ja avata kausi täälläkin. Päättäväinen ja vahva esiintyminen ensimmäiseen neljään vuoropariin loi otteluun hyvän startin, kommentoi Pelinjohtaja Petri Pennanen.

Aleksi Rautiainen kultakypärässään nousi ottelun ratkaisijaksi.

Toisella jaksolla yleisö sai nähdä tasaista pesäpalloa, jossa ei kotiutuksilla herkuteltu. Koskenkorvan ainut, ja jakson voittoon riittänyt juoksu syntyi vapaataipaleen turvin.

-Latautuminen toiselle jaksolle on lajin haastavimpia juttuja. Ei onnistuttu tiivistämään toisen neljän vuoroparin henkeä niin, että olisimme saaneet siihen yhtä raikas meininki kuin ensimmäisellä jaksolla. Hallinnallisesti kaksi pistettä, pohti Pennanen.

Ottelun ratkaisijaksi nousi supervuoroparissa lyöjäjokeri Aleksi Rautiainen saumalyönnillä. Voittojuoksun toi Lauri Kivinen.

-Kaksijakoinen ottelu. Saimme ottelun hyvin käyntiin ja oli helppo rallatella ensimmäinen jakso. Pinnan lyöminen nahkeassa tilanteessa toisella jaksolla on selkeästi sellainen asia, mitä meidän pitää joukkueena kehittää, kommentoi Joensuun Mailan ykköspalkittu Rautiainen.

Joensuun Maila jatkaa otteluitaan perjantaina 12.5. Kankaanpään Mailaa vastaan Kankaanpäässä ja heti perään lauantaina 13.5. Alajärvellä Ankkureiden vieraana. Kotiavaus Mehtimäellä pelataan 19.5. Seinäjoen JymyJusseja vastaan!

Ottelukooste:

Teksti, kuvat & video: Joona-Pekka Hirvonen

 


Palaa takaisin