Joensuun Maila haki viikonlopun ensimmäisestä kamppailusta täyden pistepotin lukemin 0-2 (0-5, 1-3).

Ottelun tilastot

Ruudun ottelukooste

Kankaanpään Mailan vieraaksi matkanneen Joensuun Mailan ottelun alku oli pientä hakemista, kunnes kolmas vuoropari käänsi ottelun vahvaksi suorittamiseksi. JoMan juoksuhanat avasi kolmannessa vuoroparissa välilyönnillä Aleksi Rautiainen, juoksun tuojana Lauri Kivinen. Kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussa kotiuksien kanssa kamppaillut Juha Niemi pääsi kokeilemaan avausjaksolla kolmeen otteeseen, ennen kuin saumalyönti saatteli Timo Kallion kotipesään juoksun arvoisesti. Heti perään mies kotiutti samalla lyöntivuorolla Tuomas Jussilan. Vahva ensimmäinen jakso päättyi joensuulaisille lukemin 0-5.

-Viime lauantaiseen Koskenkorvan otteluun verrattuna tämä oli meiltä ehjempi ja tasapainoisempi esitys siinä mielessä, että saimme kaksi sellaista jaksoa mitä halusimme, kommentoi pelinjohtaja Petri Pennanen ottelun päätyttyä.

-Peli oli sellaista voittavan joukkueen pesistä. Muutama hetki jossa voittoa tarjottiin ja niihin tarrattiin. Olen todella tyytyväinen etenemiseen, se oli mukavan oloista ja siinä oli juuri sellaista meininkiä mitä tarvitaan, jatkoi Pennanen.

Toisella jaksolla Kankaanpää karkasi 1-0- johtoon Jukka Lankisen lyönnillä, mutta toisen vuoroparin tasoittava vuoro käänsi ottelun jälleen joensuulaisille. Aleksi Rautiainen iski jälleen palloa väliin tasoitusjuoksun arvoisesti. Samassa vuoroparissa onnistui kotiutuksessa myös Mikko Kemppainen. Kolmannen vuoroparin tasoittavalla Rautiainen niittasi jakson loppulukemiksi 1-3.

Nuoriso-osasto Konsta Kettusen johdolla sai kiitosta pelinjohtajalta.

Ulkopelissä loistanut Iiro Kuosa hoiti  vaihdot sataprosenttisesti (4/4). Ulkopeli sai myös pelinjohtaja Pennaselta kiitosta, joka nosti nuoret miehet esiin ottelun päätteeksi.

-Nuoriso-osastolta Konsta Kettunen ja Matias Hänninen olivat miehet paikallaan. Pidän siitä, että nuoret ottavat paikkansa ja pelaavat kuin miehet.

Joensuun Maila jatkaa otteluitaan heti huomenna Alajärvellä, jossa odotettavissa on hyvin samantyylinen ottelu, kuin tänään Kankaanpäässä.

-Huomenna meidän pitää elää vielä enemmän hetkessä ja katsoa ketä siellä on vastassa ja miten pelataan. Kausi on alussa ja heillä on paljon muutoksia miehistössä, pohti Pennanen.

Teksti & kuvat: Joona-Pekka Hirvonen

 


Palaa takaisin