Joensuun Maila aloitti ylemmän jatkosarjan vahvasti kaatamalla Sotkamon Jymyn numeroin 2-0 (6-0, 4-3).

Sotkamon Jymyn leiristä kantautui tieto ottelun alla, että joukkueen lukkari Toni Kohonen joutuu jäämään sivuun ottelusta jalkavamman vuoksi. Kohosta paikkasi lautasen ääressä Riku Niemi.

–Hyvin käsittelimme Kohosen pois jäännin tästä pelistä ja se ei vienyt meidän ajatuksia pois olennaisesta, kommentoi JoMan pelinjohtaja Petri Pennanen.

Ottelu sai joensuulaisittain parhaan mahdollisen alun, kun ensimmäisessä vuoroparissa Henri Litmannen tinttasi pallon takaa keskeltä koppareiden välistä maisemaan 1+2 juoksun arvoisesti.

–Hyvän startin sain otteluun keskiosuman myötä ja pallo uiskenteli mainosten alta. Tuollainen rentouttaa omaa tekemistä. Nämä kasvattavat itseluottamusta ja vahvistaa tietoa siitä, että oikeita asioita on tullut treenattua, kommentoi Litmanen.

Lisää juoksuherkuttelua JoMa tarjosi toisessa vuoroparissa, kun Aleksi Rautiainen ja Mikko Kemppainen siirsivät JoMan 5-0- johtoon. Jakson loppulukemat 6-0:aan sivalsi Litmanen.

–Avausjaksolla saimme lentävän startin Litmasen läpilyönnin myötä ja sehän muuttaa aina pelin kulkua. Hienoa, että Litmanen sen löi ja miehessä on iso potentiaali. Tarvitsemme juuri tällaisia kavereita, jotka saavat meidät peliin sisälle, pohti Pennanen.

Aleksi Rautiainen onnistui mailan varressa neljä kertaa.

Toisella jaksolla tasaisempaa

Ottelun toinen jakso tarjosi tasaisempaa taistelua pisteistä. Joensuun Maila karkasi 3-0- johtoon Rautiaisen kahdella ja Litmasen yhdellä onnistumisella. Sotkamo hiipi juoksu kerrallaan tasatilanteeseen 3-3, Antti Korhonen, Lauri Rönkkö ja Topi Korhonen onnistuivat. Jakson voittojuoksun iski Rautiainen kolmannen vuoroparin tasoittavalla.

–Joukkueelle iso hatunnosto. Tällaisissa helteissä pelaaminen on kovaa ja kuluttavaa. Meillä oli mahtava taistelu ulkopelissä, mutta inhimillisyyden rajoissa liike alkoi hiipumaan, joka heijastui pelin tasoon.

–Allu löi tärkeän pinnan, mentiin yhdellä edelle ja saatiin täydet pisteet, päätti Pennanen.

Ottelun kolmostilanteet kirjattiin joensuulaisille numeroin 25-11.

Ottelun lehdistötilaisuus kokonaisuudessaan:


Palaa takaisin