Viikon toinen vierasottelu suuntautui Ouluun Lipon vieraaksi. Kylmissä olosuhteissa pelattu kamppailu päättyi Joensuun Mailan 0-2 (3-4, 2-3)- vierasvoittoon. 

Avausjakso lähti joensuulaisittain mallikkaasti käyntiin, kun avausvuoroparissa Mikko Kemppaisen merkkaamaton pystymailalyönti kotiutti Timo Kallion. Hetkeä myöhemmin Henri Litmanen pääsi tinttaamaan pallon kolmospuolelta läpi, mutta kolmas palo syntyi kolmospesälle, ennen kuin Jonne Kemppainen ennätti syöksymään kotiin. Kolmannen vuoron aloittavalla Oulu pääsi peliin mukaan, kun Marko Pelkosen lyönti meni läpi kakkospuolelta ja kotiin ennätti Ville-Pekka Jokinen. Tämän jälkeen Jonne Luhtavaaran saumalyönti vei oululaiset johtoon ja hetkeä myöhemmin Tuomas Jussila polttoheitto painui rajusti kolmospesän ohi ja harhateitolla taululle lukemiksi 3-1.

JoMa ei tästä kuitenkaan lamaantunut, vaan kolmannen vuoroparin tasoittavalla vuorolla joukkue nousi tasalukemiin 3-3. Juoksujen lyöjinä Aleksi Rautiainen ja Jonne Kemppainen. Neljännessä vuoroparissa Lippo onnistui rakentelemaan palottoman ajolähtötilanteen, mutta JoMan rautainen ulkopeli oli mallillaan ja joensuulaiset pääsivät tasoittavalle vuorolle tasatilanteessa. Joensuulaiset rakentelivat tilanteen Aleksi Rautiaiselle, joka hyödynsi paikan ratkaista jakson. Kumuralyönti painui koppari Ville-Pekka Jokisen eteen ja jakso ratkesi joensuulaisille lukemin 3-4.

–Joukkueen ilme oli tänään kohdallaan ja latinki otteluun lähdettäessä oli hyvä. Hyviä onnistumisia nähtiin runsaasti, vaikka välillä oli vaikeitakin hetkiä, kommentoi Petri Pennanen.

Aleksi Rautiainen onnistui jälleen tehokkaasti mailan varressa. Mies löi ottelussa neljä juoksua.

Toinen jakso alkoi samaan tapaan, kuin ensimmäinen. Toisen vuoroparin aloittavalla Rautiainen sivalsi jälleen pallon väliin ja kotiin ennätti Tuomas Jussila. Oulu iski tasoittavalla vuorolla kaksi juoksua Pekka Hepokankaan ja Hannu Huuskosen toimesta siirtyen 2-1-johtoon. Lyöjätykit Rautainen ja Niemi siirsivät kolmannen aloittavalla joensuulaiset jälleen johtoasemaan, joka piti loppuun saakka. Toinen jakso JoMalle lukemin 2-3.

–Taisteluilme oli tänään kohdallaan, joka takasi kolmen pisteen voiton, jatkoi Pennanen.

Joensuun Mailan riveissä nähtiin perjantai-illan kamppailussa uusi kasvo, kun Simo Vainikainen saapui Puijon Pesiksen riveistä kaksoisedustussopimuksella tuomaan lisävirtaa etenijäosastolle.

–Uskottava esiintyminen Simolta Superpesisdebyytissä, mies toi yhden juoksun ja esiintyi muutenkin pirteästi. Simo näytti heti, että pystyy pelaamaan Superpesiksessä, päätti Pennanen.

Joensuun Maila jatkaa ensi viikon tiistaina 6.6. kotiottelulla Alajärven Ankkureita vastaan. Ottelu on sanomalehti Karjalaisen isännöimä ottelu, johon pääsee Karjalaisen etukortilla kaksi yhden hinnalla. Ottelu alkaa Mehtimäellä klo. 18.00.