Joensuun Mailan startti pronssisarjaan sai nihkeän alun, kun Kouvolan Pallonlyöjät haki Mehtimäeltä ensimmäisen kiinnityksen pronssiin lukemin 0-2 (1-3, 1-2). 

Ottelun tilastot

Kouvolalaiset karkasivat ensimmäisessä vuoroparissa 0-2- johtoon, kun Matti Latvalan lyönti pomppasi Jonne Kemppaisen edestä maisemaan kahden juoksun arvoisesti. Toisessa vuoroparissa Juha Niemi onnistui kaventamaan tilanteeksi 1-2. Jokerina pelannut Toni Laakso löi neljännen aloittavalla yhden lisäjuoksun kouvolalaisille, johon JoMa ei enää tasoittavalla sisävuorolla pystynyt vastaamaan.

-On ollut aikamoista pureskelemista tässä ja se varmaan näkyi. Tavoite on romuttunut vähän aikaa sitten. Tänään ei sen kasaamiseen oikeaa vireystilaa ja latinkia oikein ollut, kommentoi pelinjohtaja Petri Pennanen.

-Peli jäi sellaiseksi löperöksi, puolivillaiseksi tupsutteluksi. Silloin on helppo olla hyvä tuolla ulkonakin, jos siinä ei ole oikeaa painetta.

Samoilla linjoilla pelinjohtajan kanssa oli myös Joensuun Mailan parhaana palkittu Mika Väisänen. 

-Vähän aneeminen matsihan tuo oli. Kumpikaan ei tilanteilla mässäillyt hirveästi. Ei oikein saatu miestä kotiin ja vähän taisi koko peli pyöriä numerosta neljä eteenpäin sisäpelissä.

Henri Litmenen palkittiin tänään Joensuun Mailan kakkospalkinnolla.

Toisella jaksolla sama kaava

Ottelun toinen jakso mukaili pitkälti ensimmäistä, joskin JoMa siirtyi 1-0-johtoon, kun Aleksi Rautiaisen välilyönnillä kotiin ennätti Lauri Kivinen. Sasu Toikka rankaisi puhkaisemalla kentän takaa koppareiden välistä yhden tavallisen ja kunnarin arvoisesti, joka riitti Pallonlyöjien jaksovoittoon.

-Ei tuo peli äärimmäisen huonokaan ollut. Siellä oli muutama meidän oma hetki missä annettiin kaverille se mahdollisuus löytää tie tuohon voittoon.

Ottelun kolmostilanteet kirjattiin JoMalle lukemin 14-10.

-Kolmostilanteet on vähän meille ja sillälailla jännä peli. Tuntui että keulasta meidän kärki pelasi hienosti ja sillä saatiin tilanteita. 2/11 kotiutukset tuntui, että ei siihen oikein painetta saatu annettua sinne mihin ajattelimme, jatkoi Pennanen.

-Se oli mielessä, että tästä olisi ollut kiva saada sellainen peli, että saisimme enemmän sellaisen terapeuttisen yhteisen kokemuksen, mutta se jäi odottamaan ensi viikkoa. Meidän tarvitsee hieman kasata rivejä ja tehdä vähän perusteellisempi homma ensi viikonlopulle. Tänään ei oltu valmiita, päätti Pennanen.

Pronssisarja jatkuu lauantaina 16.9. Kouvolassa.

Ottelun lehdistötilaisuus:

 Teksti & kuvat: Joona-Pekka Hirvonen


Palaa takaisin