Kerubi Stadionilla nähdään torstai-iltana jälleen kärkipään kamppailu, kun Joensuun Maila saa vieraakseen Sotkamon Jymyn.

Osta liput huippuotteluun tästä! (Huom. ennakkolippujen ostoaikaa on pidennetty pelipäivään klo 12.00 saakka!) 

Illan taistelupari majailee tällä hetkellä sarjataulukossa tasapistein sijoilla kolme ja neljä, tosin Sotkamolla on yksi ottelu vähämmän pelattuna. Lähtökohdat otteluun ovat herkulliset. Joensuun Maila taipui sunnuntaina niukasti kärkikamppailussa Vimpelin Vedolle lukemin 1-2 (4-2, 1-7, 1-1, 3-4). Sotkamo puolestaan saapuu Joensuun visiitille voitto allaan, kun joukkue kaatoi Oulun Lipon sunnuntain kierroksella numeroin 0-2 (3-7, 1-10).

–Joukkue on totta kai hyvin valmistautunut, kuten jokaiseen muuhunkin otteluun. Parin päivän huili on tehnyt hyvää ja joukkue on taas täynnä virtaa. Sotkamo tulee kaatumaan omilla hyvillä suorituksilla ja sillä, että teemme ottelun ratkaisuhetkillä voittavia suorituksia, kommentoi Joensuun Mailan Konsta Kettunen.

Omaan peliinsä alkukaudella Kettunen on ollut tyytyväinen.

–Oma peli on kulkenut hyvin, mutta pitää muistaa, että kausi on vasta alussa. Meidän tavoitteet on syksyssä ja sitä kohti tässä kokoajan kehitytään, muistutti Kettunen.

Sotkamon Jymy uudistui kauden 2017 päätteeksi, kun Jani Komulainen lopetti pelaajauransa ja siirtyi Jymyn pelinjohtajaksi. Uransa päättivät myös Jymyn riveistä Rautiaisen veljekset Immo ja Kosti. Lopettaneita Jymy paikkasi Lauri Rönköllä, joka siirtyi IPV:stä takaisin kotiseudulleen ja Oulun Liposta hankitulla Antti Korhosella.

Jymyn ulkopeli on tuttuun tapaan tarkkaa ja vahvaa huippulukkari Toni Kohosen johdolla. Joensuun Mailan ulkopelin pitää huomenna olla omalla laadukkaalla tasolla, jotta Jymyn lyöjätykit Roope Korhonen (0+25) ja Lauri Rönkkö (0+16) jäävät mahdollisimman vähälle työlle kotiutustehtävien saralla.

–Ohi- vuorojen välttämiseen ja juoksujen lyömiseen se ottelun ratkaisu huomennakin tulee kulminoitumaan, päätti Kettunen.

Joensuun Maila – Sotkamon Jymy 7.6.2018 klo 18.00 Kerubi Stadionilla. Hanki liput tästä! 


Palaa takaisin