Suomalaisen urheilun edistäjän, vaikuttajan ja pesäpallon kehittäjän Lauri ”Tahko” Pihkalan syntymästä tulee tänään torstaina kuluneeksi 129 vuotta. Kunnioituksena Pihkalan elämäntyölle Pesäpalloliitto lanseeraa Tahko Pihkala –mitalin, joka on myönnetty 59 ansioituneelle seura- ja nuorisotoiminnan edistäjälle.

Joensuun Mailasta mitali myönnettiin Pasi Majoiselle. Pasi on yksi Joensuun Mailan pitkäaikaisimmista juniorivalmentajista ja ansioitunut myös muiden valmentajien kouluttamisessa. Siviilityönä Pasi toimii valtakunnallisen liikkuva koulu- ohjelman koordinaattorina.

-Olen otettu ja yllättänyt mitalin myöntämisen tiimoilta, en osannut odottaa moista. Halusta lasten ja nuorten parissa toimimiseen ja toiminnan kehittämiseen kannalta tätä on tehty ja tehdään edelleen, kommentoi Majoinen.

Ansioituneille mitalit jaetaan eri tilaisuuksissa Suomi 100 –juhlavuoden aikana.


Palaa takaisin