Joensuun Mailan B- tytöt pelasivat vahvan ensimmäisen jakson Lapualla ja veivät sen vakuuttavasti 1-5. Toisella jaksolla Joman peli ei sitten kulkenut sisällä eikä ulkona ja Lapuan Virkiällä oli helppo työ ottaa jaksopiste lukemin 14-3. Supervuoroparin alkuun Joman peliote taas piristyi ja se loi tukun kotiutustilanteitta, mutta kun viimeistely ei sujunut, niin Lapua otti otteluvoiton supervuoron juoksulla.

I jakso

Joma aloitti sisävuorolla, mutta alku oli tahmeaa. Nopeat kaksi paloa vaikeuttivat peliä, mutta niin vain peräpää punnersi jokereiden vaihtolyönneillä (Aino Mononen + Anni Siuhko)kolmostilanteen, josta viimeisenä lyöjänä Kiia Laakkonen löi Sanni Ahvanaisen kotiin. Lyönti kakkosrajaan oli hyvä ja Kiia oli lähellä kiertää kunnarin. Lapua käytti myös kaikki lyöjänsä, mutta juoksutili ei vielä auennut.

Toisessa vuoroparissa ei nähty juoksuja.

Kolmannen sisävuoron alussa Reetta Juntunen löi kaksi juoksua ja Anni Suihko yhden. Kotiin ehtivät Kiia Laakkonen, Sini Suihko ja Reetta. Lapuan vastaus oli juoksu, josta vastasivat Hanna-Mari Jouppi/Juulia Kuoppala. Kun tämä juoksu jäi kotijoukkueen ainoaksi, niin vierasjoukkue Joma vei jakson 1-5 Anni Suihkon lyödessä neljännessä vuorossa Hanna Toivasen kotiin.

II jakso

Toisesta jaksosta ei jäänyt paljoa kerrottavaa ainakaan Joman junioreille. Lapuan lyöntivalikoima tuotti jaksossa 14 juoksua, joihin Joma ei pystynyt vastaamaan kuin kolmella. Hanna Toivanen/Essi Majoinen, Anni Suihko/Reetta Juntunen, Iida Nupponen/Reetta Juntunen. Jaksoparemmuudesta ei jäänyt epäselvyyttä.

Supervuoro

Supervuoron alussa Joma näytti peliosaamistaan. Kärjestä heti oppikirjanmukaisesti ajolähtö ja kotiutustilanteita siunautui lopulta neljä kappaletta. Osumatarkkuus näissä tilanteissa ei ollut kuitenkaan tarpeeksi hyvä ja tärkeä juoksu jäi saamatta. Lapua ei päässyt kokeilemaan supervuorossa kotiutuslyöntitehojaan. Joman ulkokenttä pysäytti viisi ensimmäistä lyöjää, mutta kuudes pääsi kakkoselle asti ja sieltä harhaheiton turvin kotipesään.

Jomalta palkittiin kakkospolttaja Reetta Juntunen ja lukkari Hanna Toivanen. Lapuan parhaat olivat ykkösvahti Kaisa Peräaho ja kolmoskoppari Elli Mertaniemi.

 


Palaa takaisin