Kuopio nurin "hallisSM-kenraalissa"
| 12.2.2010 | Puijo - JoMa 0-2 (1-3, 0-2)
Perjantai illan ratoksi kokoonnuttiin Kuopijo halliin harjoitusotteluun Puijon Pesistä vastaan.
Hutunkeiton vei kapteeninamme tänään toiminut Heikkisen Jaakko. Jaakko hoiti ensimmäisen tehtävän
mallikkaasti ja voitettuaan hutun, valitsi ulkovuoron.
Ensimmäisen aloittavalla Puijo ei ihmeitä esittänyt. Tasoittavalla JoMa iski heti ja teki
yhden juoksun. Viittanen sivalsi kovaa maihin ja Ile juoksi kotiin. Ajot jatkuivat, mutta lisäjuoksuja
ei syntynyt. Toisella ei Puijo edelleen saanut juurikaan mitään aikaan eikä JoMakaan onnistunut lisäämään
juoksuja, vaikka muutama kolmostilanne saatiinkin. Kolmannen aloittavalla savolaiset tasoittivat Tommi
Nissisen lyönnillä, joka sipsahti hiuksen hienosti Joonas Hännisen räpylästä. Tasoittavalla JoMa iski
kahdesti. Ensin Jaska löi kakkosrajasta läpi ja Ile toi 2-1. Perään Raitala lisäsi 3-1:een Hannun
hölkätessä kotiin.Viimeisessä vuoroparissa ei kotijoukkue saanut juoksuja lisää joten jakso JoMalle 3-1.
Toisen jakson ensimmäisen aloittavalla JoMa teki yhden juoksun. Juoksu syntyi Ville Ikosen
kovasta saumasivalluksesta, kotiin kiiti Reko Korhonen. Tasoittavalla Kuopio sai pientä painetta, mutta
ulkokenttä kesti. Toisen alkuun ei juoksuja saatu, vaikka kaksi kertaa päästiin yrittämään. Toisen
jälkimmäisellä Puijo loi muutamat ajot mutta Jaskan kärpäsellä ja vaikeilla syötöillä tilanteesta
selvittiin ilman takaiskuja. Kolmannen alkuun Hände löi lujaa läpi 2-luukusta ja Ile toi jo illan
kolmannen juoksunsa. Tasoittavalla edelleenkään Puijo ei esittänyt erikoisia ja viimeinen vuoropari
oli edessä. Siitä tulikin JoMan pelin heikoin sisävuoro; taululla oli hyvin nopeasti kolme ruksia
(vaikkakin tulostaulu ei ollut käytössä). Viimeisen tasoittavan kotijoukkue aloitti virkeästi, mutta meno
hyytyi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan, joten voitto matkasi tänään Joensuuhun.
Peli ei tasoltaan noussut ihan legendojen joukkoon, mutta kaikki harjoitusmahdollisuudet
ovat todella tärkeitä. Nuoriso-osastomme esiintyi pelissä edukseen ja tästä on hyvä jatkaa ensiviikon
lauantaina Jyväskylään, jossa kohdataan SM-hallin alkuturnauksessa rakas paikallisvastustajamme
Kiteen Pallo ja aina sytyttävä KPL.
-Jore-