Kotiavaus Kerubi Stadionilla tuskin jätti ketään kylmäksi, kun Joensuun Maila nappasi voiton Seinäjoen Jymyjusseista supervuoroparin jälkeen lukemin 2-1 (5-2, 2-3, 1-0).

Joensuun Maila aloitti kotiavauksen Kerubi Stadionilla päättäväisesti yli 2000 katsojan edessä, kun heti ensimmäisessä vuoroparissa juoksuhanat aukesivat. Juha Puhtimäki löi pallon varmasti kakkosjatkeelle ja kotiin juoksi Mikko Kemppainen. Samassa vuorossa joensuulaiset lisäsivät kaasua, kun Iiro Kuosa onnistui kaksi kertaa kotiutuspuuhissa. Jymyjussit pääsi peliin mukaan toisessa vuoroparissa, kun Jouni Koskela löi tyhjään kenttään pallon läpi kakkorajasta kiertäen kunnarin. Toni Marjamäki kotiutti Koskelan ja kavensi tilanteeksi 3-2.

Toisen vuoroparin tasoittavalla Juha Niemi onnistui kahteen otteeseen, jonka jälkeen JoMan ulkopeli oli vahvaa suorittamista. Jakso päättyi JoMan 5-2- voittoon.

-Onhan tämä aivan huikea tilanne. Kun katsoi mitä täällä tapahtui kaksi viikkoa sitten, mitä viikko sitten ja mitä tapahtui tänään, niin en olisi kyllä ikinä uskonut, että näin siisteissä ja valmiissa olosuhteissa täällä pelataan. Tämän kaiken keskellä pystyttiin fokusoitumaan peliin, kommentoi pelinjohtaja Petri Pennanen.

-Olin tyytyväinen ensimmäisen jakson ilmeeseen, olimme todella hyvin läsnä ja pelasimme juuri, kuten toivoinkin. Ylimääräinen energia meni oikeisiin asioihin, jatkoi Pennanen.

Uusi Kerubi Stadion näyttäytyi komeana 2082 katsojalle.

Toinen jakso Jymyjusseille

Ottelun toisella jaksolla ohjat otti käsiinsä seinäjokelaiset, kun Atte Kontio puhkaisi kakkosluukusta tilanteeksi 0-1. Juha Niemi onnistui tasoittamaan jakson kolmannessa vuoroparissa, mutta Jymyjussit karkasi 1-3- johtoon Kontion toisella ja Jukka-Pekka Vainionpään onnistumisilla. Joensuulaisten lataus riitti yhteen kavennusjuoksuun, kun Konsta Kettunen löi pallon pallon kakkospuolelta maisemaan ja kiersi kunnarin. Kiri jäi kuitenkin vajaaksi ja jakso päättyi seinäjokelaisten 2-3- voittoon.

-Kahden ensimmäisen vuoroparin jälkeen vähän höllättiin ja se höllääminen jäi vähän toiselle jaksolle päälle. Kärkilyönnit olivat aika vähäisiä niin vastustajalla, kuin myös meillä. Toisella jaksolla emme saaneet keulasta hommaa liikkeelle ja pari vuoroparia meni ohi. Räiskittiin reunoille ja ydinfokus siitä tekemisestä hävisi.

-Hieman harmittaa, että kun saadaan Vainionpäät ja kumppanit tuollaisiin prosentteihin ja vastustaja ei montaa peräkkäistä kärkilyöntiä saanut, niin kyllähän tästä olisi kolme pistettä maistunut.

Supervuoropari JoMan hallintaa

Jymyjussit alotti supervuoroparin sisävuorolla, mutta joensuulaisten ulkopeli toimi täydellisesti, eikä seinäjokelaiset pääseet kokeilemaan kotitusta. Joensuun Mailan voittojuoksu syntyi harhaheiton turvin, kun pallo lensi ohi kolmospesältä.

Joensuun Mailalta parhaana palkittiin Iiro Kuosa, jonka otteet ulkopelissä oli vailla vertaa ja sisäpelikin luisti.

-Olihan se mukava pelata ensinnäkin kotona ja tällaisella stadionilla 2000 ihmisen edessä. Ei voi valittaa, mahtavaa oli. Kahteen edelliseen peliin en tainnut käydä kertaakaan lyömässä ja nyt heti ensimmäiseen vuoroon pääsin lyömään vähän tuurillakin juoksuja, niin kaikki otetaan mitä tulee, pohti Kuosa.

Ottelun lehdistötilaisuus:

Joensuun Maila pelaa seuraavan kotiottelun tiistaina 29.5. Vieraaksi Kerubi Stadionille saapuu Koskenkorvan Urheilijat. Ottelu alkaa klo. 18.00.

Teksti, kuvat & Video: Joona-Pekka Hirvonen


Palaa takaisin