Joensuun Maila selvitti tiensä lopputurnaukseen B-tyttöjen SM hallisarjassa. Lopputurnaus pelataan 23.-24.3.2019 Tampereen Pirkkahallissa ja sinne osallistuu kahdeksan ikäluokkansa parasta joukkuetta. Joma voitti kaikki alkulohkonsa ottelut 2-0. Perjantai-iltana kaatui ”paikallisvastustaja” Siilinjärvi ja sunnuntain peleissä saivat Roihu ja Muhos todeta kotijoukkue Joensuun Mailan pelivahvuuden. Joma teki kuudessa pelaamassaan jaksossa 30 juoksua ja antoi vastustajilleen kuusi. Suuresta juoksuerosta huolimatta ottelut olivat tasaisia etenkin ensimmäisten jaksojen osalta. Ne kaikki kolme Joma pystyi kääntämään juoksulla voitokseen. Toiseksi turnauksessa tuli Roihu, joka odottaa vielä kolmen muun alkulohkon tuloksia jatkopaikkansa varmistamiseksi.

Joma – Roihu 2-0 (1-0, 8-3)

I jakso

Kovalyöntinen Roihu aloitti sisältä ja saikin hyökkäystä aikaiseksi kaikkien kahdentoista lyöjän osalta. Joman ulkokenttä kesti möykytyksen. Sara Kujanen poltti yhden etenijän kakkoselle ja toisen käryn kakkoselta otti lukkari Hanna Toivonen pitkän heittorallin päätteeksi. Sitten loppuivat lyöjät. Jomankin sisäpeli lähti käyntiin vauhdikkaasti. Ensimmäinen kotiutus ei vielä onnistunut, mutta toisesta yrityksestä Hanna Toivanen / Senna Surakka ottivat varman juoksun.

Tämä jäikin sitten koko jakson ainoaksi juoksuksi, sillä toinen vuoropari meni molempien joukkueiden osalta nopeasti tulleiden kahden palon takia lopun kopitteluksi, eikä kakkospesä täyttynyt vuoroparin aikana kertaakaan.

Kolmannessa sisävuorossa Roihu pääsi käyttämään taas kaikki lyöjänsä, mutta kolmospesä jäi saavuttamatta. Joman lukkari taituroi kaksi paloa lautasen ääressä ja yhden etenijän poltti Sini Suihko kolmostaipaleelle. Joman ei tarvinnut pelata tasoittavaa sisävuoroaan.

II jakso

Joman toisen jakson aloitus oli hurja. Yksi palo tuli nopeasti, mutta sitten alkoivat lyönnit osua kohdalleen. Ensin Hanna Toivanen löi kaksi juoksua ja sitten mailanvarressa onnistuivat Anni Suihko, Kiia Laakkonen, Annika Mutanen ja Essi Majoinen ja sitten vielä toiselle lyöntikierrokselle tullut Toivanen löi yhden lisää. Tilanne oli hetkessä 7-0. Juoksut toivat Senna Surakka, Sara Kujanen, Reetta Juntunen, Hanna Toivanen, Oona Majoinen, Anni Suihko ja Sini Suihko. Joman seitsemäntoista lyöjä rynnistys horjutti hieman Roihua, mutta se sai kuitenkin sisäpelijuonestaan kiinni ja käytti kaikki kaksitoista lyöjäänsä. Tuloksena oli juoksu, jonka löi Lovisa Laulainen ja toi Meri Hämäläinen 7-1.

Toisessa vuorossa Joma pääsi yrittämään kahdesti kotiin ilman tulosta, Roihu sai kolmesta ajolähtötilanteestaan yhden juoksun Saaga Markkanen / Ira Vehmanen 7-2.

Kolmannessa vuorossa Annika Mutanen löi koppareiden eteen ja Reetta Juntunen juoksi kotiin 8-2. Roihu sai vielä tasoitusvuorollaan kavennusjuoksun Lina Olenius / Salli Palola.

Joma pääsi 8-3 jaksovoiton myötä tauolle ja Roihu valmistautui otteluun Muhoksen Pallosalamia vastaan.

https://pesislive.fi/#gamePage?id=xJXXPC

 

Roihu – Muhos 1-0 (2-1, 3-3)

Ottelu oli erittäin tasainen. Roihu meni ensimmäisellä jaksolla 2-0 johtoon, eikä Muhos saanut sitä kovasta yrityksestä huolimatta kurottua kiinni kuin yhdellä juoksulla.

Toisella jaksolla puolestaan Muhos oli alusta asti johtajan paikalla, mutta Roihun sankariksi nousi Lina Olenius, joka viimeisellä tasoittavalla sisävuorolla pystyi lyömään kaksi juoksua ja tasaamaan jaksolukemiksi 3-3.

https://pesislive.fi/#gamePage?id=GomadX

Siilinjärvi – Muhos 0-1 (3-3, 1-2)

Äärimmäisen tasainen oli tämäkin ottelu. Siipe johti ensimmäistä jaksoa kolmannessa vuorossa Emmi Julkusen lyönneillä 3-1, mutta tasoittavallaan Muhoksen Julia Kekäläinen löi kunnarin ja pääsi vielä kotiin harhaheiton turvin. Jakso tasattiin 3-3.

Toinen jakso mentiin myös tasaisissa, vähäjuoksuisissa merkeissä ja sen vei lopulta 1-2 Muhos. Ottelutulos merkitsi myös sitä, että Joensuun Maila voittaa alkulohkon, kävipä lopuissa peleissä miten tahansa, vain toinen jatkopaikka jäi loppupeleissä ratkaistavaksi.

https://pesislive.fi/#gamePage?id=zpWJ5V

 

Roihu – Siilinjärvi 2-0 (1-0, 5-1)

Tasaisesti mentiin ensimmäinen jakso. Se päättyi yhden juoksun erolla, kuten kaikki ensimmäiset jaksot tässä turnauksessa, lukuunottamatta Siipe – Muhos peliä jossa ekajakso pelattiin tasan. Nyt jaksovoiton vei Roihu ja pinnan löi Lina Olenius.

Olenius ratkaisi myös toisen jakson heti ensimmäisessä vuorossa, kun lyönti yllätti Siipen ulkokentän ja tuloksena oli hallipeleissä harvinainen ruletin tyhjennys ajolähtötilanteessa. Tästä ei Siipe enää toipunut ja Roihu sai ottelusta täydet pisteet, kiinnityksen jatkopaikkaan ja pääsi kotimatkalle Helsingin junaan jännittämään kuinka viimeisessä pelissä käy.

https://pesislive.fi/#gamePage?id=YRY0aq

 

Muhos – Joma 0-2 (2-3, 0-6)

I jakso

Joensuun Maila oli jo päässyt jatkoon, mutta Muhoksella oli puhtaalla 2-0 voitolla mahdollisuus toiseen jatkopaikkaan. Tämä asetelma näkyi kai hieman heti ottelun alussa, sillä Joman ulkokenttä ei ollut aivan terävimmillään ja Muhos pääsi jo heti kahden lyöjän jälkeen, hieman onnekkaastikin, juoksun johtoon. Joman pelinjohtaja Iivo Parviainen osoitti hyvää taktiikkasilmää ja otti heti aikalisän. Se tuottikin tulosta, sillä Muhos ei saanut enää loppupelin aikana kuin yhden juoksun lisää. Se tuli myös ensimmäisessä vuorossa, eikä Muhos saanut sen jälkeen enää yhtään kolmostilannetta jakson aikana.

Joma kuroi vastustajan kahden juoksun etumatkaa kiinni ensimmäisessä vuorossa Reetta Juntusen lyönnillä ja Sini Suihkon jaloilla 2-1 ja toisessa vuorossa jokeripari Anni Suihko / Siiri Surakka toi Joman joukkueen tasoihin 2-2.

Kolmannessa vuorossa Joma pysäytti Muhoksen etenijät jo ennen kakkospesää ja pääsi sisälle yrittämään jakson ratkaisua. Ratkaisu löytyi Jykin lukion tutkaparista Reetta Juntunen / Senna Surakka. Reettan ensimmäinen lyöntiyritys ajolähtötilanteessa ei onnistunut, mutta hyvän takavaihdon kolmoselle tehnyt Senna pääsi Reettan toisella lyönnillä syöksymään kotipesään jakson voittojuoksun.

II jakso

Joma aloitti vahvasti sisällä ja paineli neljän juoksun karkumatkalle. Toivanen/Sini Suihko, Anni Suihko / Senna Surakka, harhaheitto / Reetta Juntunen, Harhaheitto / Hanna Toivanen. Muhos pääsi yrittämään kerran kotiutusta, sen torjui Juntunen polttolinjasta paloksi. Kaksi seuraava paloa teki kakkoselle Senna Surakka hakemalla linjassa hienoja koppeja vaihtotilanteissa.

Toisessa vuorossa kumpikaan joukkue ei saanut pöytäkirjamerkintöjä juoksusarakkeeseen.

Kolmannessa vuorossa Joma lisäsi johtoaan Sara Kujanen / Sini Suihko 0-5 ja Hanna Toivanen / Sara Kujanen 0-6. Muhoksen kaikki kolme sisävuoropaloa tulivat ykköspesälle.

https://pesislive.fi/#gamePage?id=IfRfo9

Kuvia pelistä Joma – Roihu:

Kuvia pelistä Joma – Muhos:


Palaa takaisin