Kesän toisesta paikallistaistosta muodostui trilleri. Joensuun Maila oli tällä kertaa vahvempi Rantakentällä numeroin 1-2 (0-4, 3-2, 0-1).

Helteinen sää oli houkutellut Kiteen Rantakentälle 2144 katsojaa seuraamaan kesän toista paikallistaistoa. Joensuun Maila sai otteluun mallikkaan startin, kun heti ensimmäisessä vuoroparissa jokeriosasto onnistui. Ensin Juha Niemi takoi saumasta joensuulaiset johtoon ja perään Aleksi Rautiainen sivalsi 2-0- johtojuoksun. Joensuulaisten ulkopeli toimi mallikkaasti ja Kitee ei saanut kotiutusyrityksistä juoksuja aikaan.

Kolmannessa vuoroparissa JoMa painoi kaasua, kun Niemi ja Hannes Pekkinen iskivät jakson loppulukemiksi 0-4.

–Onnistuimme ulkopelisuunnitelmassa hyvin ja pelaaminen oli muutenkin hyvää. Avausjaksolla oli yksi hutivuoro, muutoin pääsimme hyvin lyömään, kommentoi pelinjohtaja Petri Pennanen.

Sisäpeli tukossa toisella jaksolla

Ensimmäisen jakson tapaan Juha Niemi avasi ottelun toisenkin jakson juoksuhanat. Kitee taisteli itsensä tasoihin Ville Hämäläisen komealla kotiutuksella. Tämän jälkeen juoksuja odoteltiin neljänteen vuoropariin saakka, jossa Juha Niemi pommitti pallon keskelle kenttää Juhani Myyryläisen räpylään, josta pallo putosi johto juoksun arvoisesti.

Rantakentällä kesän toista paikalliskamppailua seurasi 2144 silmäparia.

Kitee tasoitti omalla tasoittavalla sisävuorollaan kamppailun, kun Myyryläisen kopinnostolyönti painui koppareiden välistä maisemaan ja mies kiersi tyhjään kenttään kunnarin. Valentin Ikonen kotiutti Myyryläisen ja Kitee juhli jaksovoittoa numeroin 3-2.

–Toinen jakso oli sellainen aikamoinen huti oman sisäpelin osalta. Jos peli on noin hätäistä ja sekavaa, niin se jos mikä on pelinjohtajan vika ja se harmittaa. Siinä oli paljon omaa typeryyttä. Kun antaa vastustajalle mahdollisuuden nousta peliin, niin nythän sieltä takaa sitten kunnari tuli, jolla KiPa pääsi peliin mukaan. Siinä sattui pieni kauneusvirhe, pohti Pennanen.

Supervuorossa päättäväinen ilme

Joensuun Maila aloitti supervuoroparin ulkovuorolla ja jätti Kiteen tylysti nollille. Tilanne rakenneltiin hyvässä vireessä ollelle Niemelle joka pommitti kolmospuolelle pallon kenttään.

–Supervuoro pelattiin, niinkuin osaamme, eli päättäväisesti ja järkeviä ratkaisuja tehden. Saimme tilanteen päälle ja Juha löi juoksun. Voitto oli tästä päivästä tavoite ja se saatiin, päätti Pennanen.

Joensuun Mailan parhaana palkittiin viisi juoksua lyönyt Juha Niemi, joka oli tyytyväinen illan onnistumisiin.

–Pari peliä tässä on ollut hieman hakemista, mutta tänään osui hyvin keppiin jälleen ja itseluottamus löytyi, kommentoi Niemi.

Joensuun Maila jatkaa ylempään jatkosarjaan sijalta kolme. Jatkosarjan ohjelma julkaistaan maanantaina, josta tiedotamme heti tuoreeltaan.


Palaa takaisin