Juhannustauon jälkeen JoMalla on vuorossa tiistaina vieraspeli Seinäjoella. Siilinjärvellä pelatussa ensimmäisessä kohtaamisessa JoMa vei voiton 2-0-lukemin. Ottelun hahmoja olivat mm. 1+4 juoksua lyönyt Juha Niemi, kakkospalkittu Henri Litmanen (0+1/1, kl 6/7) sekä Timo Kallio (0+0/2, kl 5/5).

Seinäjoen JymyJussien joukkuetta veikkailtiin kauden alkajaisiksi yhdeksi jopa karsintaan joutuvaksi joukkueeksi, mutta toisin on käynyt; JymyJussit on pärjännyt sarjassa odotettua paremmin. Kun puolet runkosarjasta on pelattu, on JymyJusseilla pisteitä koossa 20 ja sarjasijoitus 8. JoMalle Seinäjoki-ottelu on järjestyksessään 14:s, joten tämän jälkeen runkosarjasta on pelattu JoMan osalta puolet, sijoitus kolmas ja pisteitä koossa 27.

Kotiottelut ovat Jussien osalta sujuneet hieman mollivoittoisesti, kun Jussit on pystynyt ottamaan kuudesta kotiottelustaan vain kaksi voittoa. Vierasotteluissaan JymyJussit on menestynyt paremmin; voittoja kahdeksasta ottelusta on tullut neljä.

Seinäjoen kärkikaksikolla Tuomas Rainio-Ville Viita eteneminen sujuu. Raunion 0-tilanne (68) on sarjan toiseksi eniten. Ville Viidan 1-tilanteen purku (48) on sekin kympin joukossa. JoMan kärkikaksikolla Kallio-Jussila vastaavat lukemat ovat 48 ja 50.

Seinäjoen kotiutukset ovat pitkälti Jukka-Pekka Vainionpään (5+54) harteilla, eli JP on lyönyt yli puolet (52,2%) joukkueen juoksuista. Kotiutusten lisäksi JP:lle on langennut välillä myös kakkostilanteen purkaminen. Vainionpään monipuolisuudesta kertonee jotain sekin, että mies on joukkueen paras kärkilyöjä (93 kl) ja joukkueen etenijätilastossakin sijalla neljäs 12 tuodulla juoksulla.

JymyJussien kotikentällä taistelupareina eittämättä ovat kärkimiesten lisäksi jokerit IsoJii ja JiiPee. Ensimmäinen taisto Siilinjärvellä päättyi Niemen eduksi juoksuin 5-2.


Palaa takaisin