Kapteenien kapteeni. Valmentajien valmentaja. Hyvä ystäväni, perheen isä ja puoliso Ari Paloaro nukkui ikuiseen uneen 23.3.2017 aamuyöllä. Arska syntyi lokakuussa 1965 Ylihärmässä ja kasvoi lapsuuden Seinäjoella. Arskan isä Matti oli mukana Seinäjoen Maila-Jussien pesäpallotoiminnassa, josta myös kipinä lajiin siirtyi nuoreen poikaan. Pesäpallo säilyi isän ja pojan yhteisenä harrastuksena, kun perhe siirtyi Matti – isän työn perässä Joensuuhun. Isä toimi pelinjohtajana maakuntasarjajoukkueessa, johon itsekin pääsin mukaan 15 – vuotiaana. Sillä pelimatkalla Maaningalle tutustuin Arskaan ensimmäisen kerran. Arska pelasi ottelussa siepparina kakkosrajassa Matti – isän ”valvovan” silmän alla. Itse pääsin ”helpommalla” 3 – vahtina.

Vuosien varrella Arskasta tuli silloisen Karjalan Mailan maakuntasarjajoukkueen sielu, jonka ympärille joukkueen toiminta rakentui. Hän oli itseoikeutettu joukkueen kapteeni ja hengen luoja. Hänen ansiostaan joukkueen pelaajista tuli elinikäisiä ystäviä, jotka ovat tehneet erilaisia urheilujuttuja Voimistelu-, raittius- ja urheiluseura Team Ahma ry:n alaisuudessa.

Pelaamisen ohella Arska ryhtyi myös valmentamaan juniorijoukkueita. 1980 – luvun lopulla seurassa oli vain pari kolme joukkuetta, josta junioritoiminta lähti kasvuun. Vuosikymmenten aikana Arska teki tuhansia talkootunteja nuorten urheilijoiden valmennuksessa alle 13 – vuotiaista aina A – junnuihin saakka. Arskan johdolla Joensuun Maila nuoret kolkuttelivat ensimmäisen kerran myös poikien superpesiksen ovia. Näiden vuosien aikana Arskalla oli kova halu kehittää itseään. Hän kävi Pesäpalloliiton valmentajakoulutukset aina A – valmentajatutkintoa myötä. Hänen työnsä tuloksena seurassa oli jo pari vuosikymmentä sitten kulttuuri, jossa valmennuksen laatu panostettiin ja lähes jokaisessa ikäluokassa oli juniorijoukkueet.

Juniorijoukkueiden mukana hankitut kannukset ja lajiosaaminen nostivat Arskan Joensuun Mailan edustusjoukkueen lajivalmentajaksi ja II – pelinjohtajaksi. Arska yhdessä pelinjohtajien Ari Väistön, Antti Eteläpään, Asko Tuhkasen ja Vesa Varosen kanssa nostivat Joensuun Mailan ykköspesiksen kärkijoukkueeksi, ennakko-odotusten vastaisesti joukkue nousi miesten superpesikseen syksyllä 2003 ja vakiinnutti paikansa miesten superpesiksessä. Miespesäpallossa vietettyjen vuosien jälkeen Arska liittyi Viinijärven Urheilijoiden valmennustiimini. Hän jätti myös vahvan jäljen naispesäpalloon kasvattaen nuorista pelaajista joukkueen, joka pelasi parhaimmillaan naisten superpesiksen pronssiottelussa. Miesten ja naisten superpesiksessä on pelannut vuosien varrella toistasataa pelaajaa, joiden valmentajana Arska on jossain vaiheissa toiminut. Vielä kuluvan talvena aikana hän teki harjoitusohjelmia superpesispelaajille. Arska oli valmentaja, joka omalla rauhallisella tyylillään loi luottamuksen pelaajiin ja he kunnioittivat häntä.

Pelaamisen ja valmentamisen lisäksi Arskasta tuli Joensuun Mailan monitoimimies. Hän toimi myös seuran toimitusjohtajana muutaman vuoden ajan miesten superpesiksen alkutaipaleella. Menestys kentillä ei aina ollut hohdokasta, joka näkyi myös osittain seuran taloudessa. Omalla huumorillaan hän jaksoi myös luoda henkeä muihin taustatoimijoihin joskus suurenkin työtaakan takaa. Meillä oli kuitenkin yhteinen visio siitä, että joku päivä #meijänjoma on Suomen paras ja ammattimaisesti johdettu pesäpalloseura. Välillä se tuntui kaukaiselta unelmalta, mutta kuten tiedämme tänä päivänä se on totta.

Vaikka Arska oli luonteeltaan rauhallinen, hänellä oli kuitenkin mielettömän hyvä tilannekomiikan taito ja tapa kertoa juttuja. Hän oli vapaa-ajalla mukava seuramies, joka omalla olemuksellaan ja tarinoillaan teki monesta tilaisuudesta ikimuistoisen. Hän sai tappion jälkeen joukkueen kapteenina tai valmentajana omilla lohkaisuillaan äksyimmällekin miehelle hymyn huulille. Melko pian tappion karvas kalkki oli pois huuhdeltu.

Hän ajatteli asioista positiivisesti. Asiat saadaan onnistumaan, kun ryhdytään vain tekemään sen eteen hommia. Muistan 1990 – luvun puolivälissä, kun yhtenä syksynä istuttiin hänen keittiössään ja mietittiin millainen joukkue saadaan ensi kaudeksi. Kausi oli ohi ja suurin osa pelaajista oli lopettanut tai vaihtanut toiseen seuraan. Puuttui myös pelinjohtaja. Tehtiin suunnitelma ja ryhdyttiin kasaamaan joukkuetta tyhjästä muutaman oman pelaajan ympärille. Pari kuukauden työn jälkeen joukkue oli kasassa. Arskalle nousi hymy kasvoilla ja hän totesi lakonisesti ”asioilla on taipumus järjestyä”.

Arska oli minulle myös paljon enemmän kuin joukkuekaveri, valmentajakollega tai seuratyöntekijä. Me olimme kavereita, jotka jaoimme elämän ilot ja surut. Istuimme monta kertaa toistemme kanssa kahdestaan ja mietimme elämän eteen tuomia murheita. Jaoimme asioita, jotka ystävät pitävät sisällään. Mietimme yhdessä elämän arvoja. Kunnioitimme toisiamme. Olimme perhetuttuja, jotka viettivät lukuisia uudenvuoden juhlia ja vappuja yhdessä toistemme luona. Vuosien aikana olemme nähneet kuinka tyttäremme ovat leikkineet yhdessä. Kuinka lapsemme ovat kasvaneet.

Kuitenkin monta yhteistä hetkeä jäi kokematta. Pitkäaikainen sairaus murensi kuitenkin pikkuhiljaa taistelevan miehen. Elämän nälkä ja halu palata vaikeiden operaatioiden jälkeen kotiin läheisten luokse kuvastaa Arskassa asuvaa pohjalaisuutta periksiantamattomuutta. Et halunnut luovuttaa missään vaiheessa. Lähdit kuitenkin liian aikaisin pois näiltä pelikentiltä. Muutama viikko sitten totesit näenköhän sitä päivää, kun Joensuussa on uusi pesäpallostadion. Et ehtinyt sitä näkemään, mutta se stadion tulee muistamaan sinun nimesi.

Deep respect – rest in peace.

Ari Mononen
Ystäväsi