Pohjois-Karjala | 1955 |

Päivitetty 14.6.2008


Outokummun Partio voittokkaana Suomensarjassa
Maakunnan suomensarjan joukkueista Partio - PTU - Sepot parhaiten menestyi Partio, joka selvitti lohkovoittajana tiensä Outokummussa pelattuihin SM-karsintoihin.

Outokummussa pelatut nousimarkkinat pelattiin alkuun hyvän sään vallitessa, mutta sitten sadepilvet piirittivät Outokummun maisemat pimentäen sään sellaiseksi, että viimeisissä vuoroissa pelaajat joutuivat jo kauhomaan palloa hieman korvakuulolta. Jännitys säilyi Partion, Ylihärmän ja Muhoksen osalta viimeisen ottelun viimeiseen lyöntiin saakka Veitsiluodon tipahtaessa pois kelkasta jo toisessa ottelussaan. Tilanne kärjistyi peräti niin pitkälle, että yksi lisäjuoksu viimeisessä vuorossa Ylihärmälle tämän otellessa Muhosta vastaan olisi riittänyt Outokummun nousuun jatkomarkkinoille. Näin ei kuitenkaan käynyt ja totuuden nimessä on sanottava, että ansiotonta arvonnousua Partio olisikin ehkä saanut, jos se olisi jatkoon selvinnyt.

Tulokset: Partio-Muhos 3-3, Ylihärmä-Veitsiluoto 8-2, Muhos-Veitsiluoto 12-0, Ylihärmä-Partio 3-0, Partio-Veitsiluoto 15-2, Ylihärmä-Muhos 2-1.

LOPULLINEN JÄRJESTYS
Joukkue Ott V TP H       P
Ylihärmä 330013-36
Muhos 311116-53
Partio 311118-83
Veitsiluoto 30034-350

Jatkomarkkinoille selvisivät Ylihärmä ja Muhos.

Kokoonpanossa mm.:
V.Piiroinen, Risto Korhonen, Vitikka, Heme Pääkkönen, Veikko Niiranen, Seppo Korhonen, Ahti Väistö, Jouko Peltola, Kauko Palviainen, R.Voutilainen.

*** Höytiäisen Urheilijat 1955 >>>

Joensuun Maila-Pojat

Viime vuonna Suomi-sarjasta pudonnut Joensuun Maila-Pojat juoksuttaa kentälle kokeneen ja taitavan joukkueen, mutta vihreäpaitaisten keskuudessa alkaa olla jo moni mies veteraanien kirjoissa. Nuorisotyö on jäänyt melko kesannolle. JMP:n joukkueessa nousi Kile Viitalahti polttajana ja erityisesti lujana lyöjänä muiden yläpuolelle. Hänen ohellaan teki tunnustuksen arvoista työtä koppari Martti Hämäläinen, kun ottaa huomioon myötätuulen, joka yleensä antoi takakentälle runsaasti työtä. Samasta syystä saa kolmosvara Leivo hyvän arvosanan ulkopelistään.

Kokoonpano:
Sura Fiilin [2vara], Topi Toivonen [2vara], Jussi Leivo [3vara], Kaarlo Viitalahti [polttaja], S-V.J. Vakkuri, Aimo Kettunen [3V], Urho Kärkinen [1V], Martti Hämäläinen [koppari], Ripa Lamppu [lukkari], Y.Lievonen [sieppari]. Lisäksi mukana mm. Pekka Janttonen, P. Kuikka, R. Sallinen, Sulo Summala, Pikkarainen, Ville Tarvainen, Toropainen, Jokinen, Otto Mustasalo.

Maakuntasarjan ottelut:

11.06. | JMP-OkuP II 13-6 |
18.06. | ToU-JMP 3-11 |
00.06. | KeU-JMP 10-10 | palk. Fiilin [2vara]
22.06. | JMP-HöU 13-14 | palk. Viitalahti [polttaja]
10.07. | OkuP II-JMP - |
24.07. | JMP-ViU 5-4 |
31.07. | JMP-ToU |
21.08. | HöU-JMP |
24.08. | ViU-JMP |
27.08. | JMP-KeU |

OkuP II luopui sarjasta.


Kokoonpanoja:
Viinijärven Urheilijat:
Topi Vänskä [sieppari], Lauri Koskenkorva, A.Jouhkimo.

Pankakosken Tehtaan Urheilijat:
Laatikainen, Nevalainen.

Nurmeksen Sepot:
Sopanen, Tykkyläinen, Sairanen, Haikonen, Poutiainen, K.Piironen, Veikko Jääskeläinen.

Tohmajärven Urheilijat:
Mirhola, Pääskynen, K.Jaatinen.


<<<< Vuosi 1954

|

Vuosi 1956 >>>

|

Takaisin sisällysluetteloon >>>


© Joensuun Maila ry. | Webmaster | Ulkoasu Mainostoimisto Fabrik