![]() Joensuun Maila ry
Rantakatu 35, 80100 Joensuupuh. (013) 248 1455 fax (013) 248 1451 toimisto@joma.pokali.fi |
![]() | ||||
Ari Paloaro - yksi JoMan menestyksen tekijöistäPaloaro on syntyisin Alahärmän poikia. Pohjalaisesta jäykkyydestä ei ole jäljellä muuta kuin niska ja nilkat, sillä karjalaisuus on saanut otteen miehestä. Valmentajan ominaisuudessa hän on rakennellut ja jo onnistunutkin luomaan joensuulaisen tavan harjoitella ja pelata pesäpalloa.Varsinaisen verenperinnön lajiin Ari sai Seinäjoella asuessaan. Perheen isällä ei ollut pelaajataustaa, sen sijaan hän oli mukana seuratoiminnassa; mm. Seinäjoen Maila-Jussien puheenjohtajana vuonna 1969, kun Maila-Jussit nousivat pesiksen pääsarjaan, jossa se pelasi yhtäjaksoisesti 37 kautta. Viime kaudella seuran kohtaloksi tuli ykkössarjaan tippuminen. Kun Arin vanhemmat muuttivat työn perässä Joensuuhun vuonna 1975, Seinäjoki kirjautti nimiinsä tuon vuoden Suomenmestaruuden. Joensuulainen pesäpalloilu oli alamaissa 1970 –luvun puolivälin tienoilla. KarMan edustusjoukkue pelasi maakuntasarjassa ja välillä jopa piirisarjassa. Suomensarjaan KarMa nousi v. 1981 ja tuo nousu toi kauan kaivattua nostetta lajiin paikkakunnalla. Pesäpallosta kiinnostuneelle Arille ei ollut Joensuussa tarjolla oman ikäluokkansa joukkuetta, joten Ari otti yhteyden silloiseen Karjalan Maila -seuran puuhamieheen Heikki Hartikaiseen. Pelaajaura alkoi KarMan maakuntasarjassa pelanneessa II-joukkueessa vuonna 1985. Valmennuskuviot tulivat kuvaan mukaan v. 1992, jolloin Ari aloitti D-poikien valmentamisen yhdessä Jari Pippolan kanssa. Sama porukka pysyi koossa aina A-junioreihin saakka, jolloin joukkue oli parhaimmillaan kahtena peräkkäisenä vuotena kolkuttelemassa A-poikien Superpesiksen ovia. Arskan taidot todettiin ja taitaviksi havaittiin. Seuran valmennuspäällikön pesti alkoi vuonna 1998. Työsaraksi tuli seuran edustusjoukkue, joka vuonna 1996 oli kivunnut Ykkössarjaan. 1990-luvun ykkössarjakaudet JoMan osalta olivat olleet koko ajan nousujohteiset. Joukkue oli usein ykkössarjan kärkikahinoissa ja superin karsintasarjapaikka oli parina vuotena aivan räpylän ulottuvilla. Kun vuodelle 2003 panostettiin pelaajapuolelle, tuli samalla viuhkan varteen kovan luokan pelimies Asko Tuhkanen. Arska sai Tuhkasen tulon myötä muutakin arvokasta tietoa Sotkamon suunnalta, kun fysiikkavalmennuksesta vastasi Matti Nissinen. Arska puolestaan syvensi valmentajatietojaan suorittaen lajivalmentajatutkinnon sopivasti superiin nousun kynnyksellä. Pelinjohtajia Arin valmentajana olon aikana on ollut viisi: 1998 Ari ”Parru” Väistö, 1999-2000 viuhkaa heilutteli Antti Eteläpää, ja vuosina 2001-02 jälleen Parru. 2003-04 marssittiin Tuhkasen tahdissa ja loppukaudesta 2004 vuorossa oli Raimo Bragge. 2005 pelinjohtajana aloitti Vesa ”Vesku” Varonen. Eikä Paloarokaan ole välttynyt ykkösjoukkueen pelinjohtajuudesta. Kun varsinainen pelinjohtaja Parru ”oli estynyt pelirangaistuksen vuoksi” hoitamaan tehtäväänsä , joutui Paloaro hommiin. Tämä tapahtui kaiken lisäksi kauden 2001 avausottelussa Mehtimäellä. Tuon ottelun (JoMa – Järvenpää) Arska hoiteli kotiin ammattimiehen elkein; voitto JoMalle kirjattiin lukemin 2-1 (3-2, 1-3, 0-0, 3-2).
|
|||||
|
© Joensuun Maila ry. |
Webmaster | Ulkoasu Mainostoimisto
Fabrik
|