2006 | SUPERPESIS | 3. kausi
Ylärivi vas.: Mika Laukkanen, Simo Turpeinen (huolt.), Teemu
Airaksinen, Petri Kemppainen, Tuomo Schroderus, Jukka Holttinen, Pasi Kokkonen, Anssi Raitala, Tuomo
Pesonen (jj.), Matti Härkönen (valm.). Edessä vas.: Mikko Röppänen, Hannu Ikonen, Olli-Jussi
Makkonen, Markku Hylkilä (k), Jaakko Hirvonen, Mikko Hylkilä (pelinjoht.)
| |  |
Joensuun Maila Superpesis Oy perustettiin marraskuussa 2005 harjoittamaan ja kehittämään huippupesäpalloilua
maakunnassa ja erityisesti Joensuussa. Yhtiön vastuualueena on Joensuun mailan superpesisjoukkue ja
kaikki siihen liittyvät Superpesis-otteluiden ja muiden tilaisuuksien järjestämistä, mediaoikeuksien
hyödyntämistä kaikilla tavoilla. Yhtiön omistaa 100% osuudella Joensuun Maila ry.
Kilpailutoiminta
Joensuun Maila lähti kolmanteen superpesiskauteensa luottavaisena. Kaikki osa-alueet olivat kunnossa ja
ensimmäiset pelilliset tositestit olivat edessä, kun Joensuun Maila järjesti halliSM -turnauksen alkulohkon
Joensuu Areenassa helmikuussa. Lohkossa ottelivat JoMan lisäksi Kitee ja Imatra. Kotijoukkue selvitti
isännän ottein tiensä Kuopion lopputurnaukseen. Imatra kaatui puhtaasti 2-0 (1-3. 0-2) ja Kitee tiukassa
kamppailussa lukemin 2-1 (0-3, 2-1, 2-0). Lopputurnauksessa JoMa sijoittui viidenneksi. Mestaruuden vei
hieman yllättäen Kouvolan Pallonlyöjät.
Talviharjoituskausi sujui suunnitelmien mukaan ja testitulosten valossa joukkue oli selvästi edellä
edellisvuoden lukemia. Myös harjoitusottelut antoivat syyn olettaa, että tavoitteeksi asetettu viime kauden
sijoituksen (7.) parantaminen oli realistinen. Lievät loukkaantumiset varjostivat sarjan alkupuolella.
Mikko Röppäsen reisivamma piti miehen poissa kokoonpanosta toukokuun loppupuolelle, joka hieman vaikeutti
joukkueen pelikuvioita. Myös Teemu Airaksinen poti jalkaansa parin ottelun ajan pelaten jokerina.
Joukkueeseen otettiin takaisin Riihimäellä pelannut Joonas Hänninen, joka pelasi kaikkiaan 4 ottelua.
Kaudelle 2006 asetetut kilpailulliset tavoitteet eivät toteutuneet
Sarjan touko-kesäkuun ottelut näyttivät jo ennusmerkkejä, mitä tuleman pitää. Joensuulaisten ulkopeli oli
uomissaan, mutta lyöntivoima jäi pelkästään jokeri Mika Laukkasen varaan. Missään vaiheessa kautta eivät
viime kauden mailavirtuoosit päässeet edelliskauden tasolle ja juuri lyöntivoiman heikkouteen voidaan
katsoa usean voitettavissa olevan tiukan ottelun kaatuneen.
Vielä kymmenkunta kierrosta ennen runkosarjaan päättymistä JoMalla oli paikka ylempään
loppusarjaan tarjolla, mutta yllättävät tappiot Koskenkorvalle (4.7.) ja Kouvolalle (9.7.) pudottivat
ryhmän kisailusta.
Kun kilpailullisten tavoitteiden katsottiin vaativan toimenpiteitä, vapautti seura
pelinjohtaja Vesa Varosen tehtävistään.
JoMa-Kitee -ottelusta (11.7.2006) alkaen
pelinjohtajana toimi Mikko Hylkilä. >>> |
 |
Samassa yhteydessä
päävalmentaja Ari Paloaro siirtyi päätoimiseksi Super-JoMa Oy:n toimitusjohtajaksi sekä Joensuun Maila
ry:n toiminnanjohtajaksi. Paloaron tilalle valmentajaksi tuli Matti Härkönen. Seuran urheilullista
koordinointia hoitamaan palkattiin Olli Viljaranta, joka urheilutoimen johtajana otti vastuulleen
superpesisjoukkueen sekä junioritoiminnan asiat.
 | Olli Viljaranta (oik.) vastaa
Superpesisjoukkueen sekä junioritoiminnan kehittämisestä vastaisuudessa.
Ari Paloaro (vas.) keskittyy
Super-JoMa Oy:n toimitusjohtajan tehtävien hoitamiseen.
|
Karsintasarjassa kuin toinen joukkue
Karsintasarjaan joensuulaisryhmä tuli taistellen voittaen kuusi ensimmäistä kamppailua. Viimeisessä
karsintasarjan ottelussa pelasi väsynyt ryhmä, ja kun ottelussa ei ollut JoMalle panosta, vei Imatra
otteluvoiton lukemin 0-1 (2-3, 0-0) säilyttäen näin superpesispaikkansa. uutena joukkueena vuoden tauon
jälkeen superiin nousi Seinäjoki. Vahvasti kahdeksan joukkoon arvioitu KPL kompuroi itsensä loppujen l
opuksi Ykkössarjaan. Myöskään Kitee ei saavuttanut tavoitettaan, vaan jäi kokonaan ilman mitalia.
Maakunnan pesisherruuden kiteeläisryhmä kyllä vei puhtaasti voittaen kaikki seurojen väliset runkosarjan
paikalliskamppailut.
Yleisömäärissä jäätiin jälkeen viimevuoden tasosta. Katsojamäärä runkosarjan 13 ottelussa oli 16.059
katsojaa, eli 1.235/ottelu. Karsintasarjan neljässä kotiottelussa katsojia oli yhteensä 4.326 eli
1.082/ottelu. Vähennystä kokonaismäärässä viime kauteen verrattuna oli 2.511 eli 10.9%.
Palkitut:
Sisäpelaaja: ANSSI RAITALA Ulkopelaaja: TUOMO SCHRODERUS Most valuable player:
PASI KOKKONEN |  |
Ottelutulokset ja sarjataulukko
Tulevaisuus
Joensuun Mailalla on kaudelle 2007 voimassa 11 pelaajasopimusta. Jukka Holttisen sopimus päättyi
kauteen 2006 ja vuoden optiot ovat Mikko Röppäsellä ja Olli-Jussi Makkosella. Mikko Röppäsen sopimus
purettiin hyvässä yhteisymmärryksessä.
Jukka Holttinen sekä Olli-Jussi Makkonen päättivät pelaajauransa tähän kauteen. Pelaajaneuvottelut saatiin
käytyä loppuun lokakuun loppupuolella. Riihimäellä viime kaudella pelannut Joonas Hänninen palaa joukkueen
vahvuuteen ja uutena miehenä polttolinjalla nähdään kahden vuoden mittaisen sopimuksen tehnyt Joni
Nousiainen.
JoMa Superpesis 2007
Teemu Airaksinen, Jaakko Hirvonen, Markku Hylkilä, Joonas Hänninen, Hannu Ikonen, Pasi Kokkonen, Petri
Kemppainen, Mika Laukkanen, Joni Nousisainen, Anssi Raitala, Tuomo Schroderus.
Pelinjohtaja Mikko Hylkilä, valmentaja/2.pelinjohtaja Matti Härkönen, joukkueenjohtaja Simo Turpeinen,
huoltaja Jani Tolvanen.
Joukkuetta täydennetään 1-3 Training Camp'issa mukana olevalla junioripelaajalla.