KAUSI 1998

Ykköspesis | 3. kausi

Päivitetty 12.1.2008


 

Maakuntasarja / miehet >>>

Maakuntasarja / naiset >>>

Joensuun Mailan joukkueet osallistuvat kaudella 1998 miesten ykkössarjaan ja maakuntasarjaan sekä naisjoukkueella maakuntasarjaan. Jokaisella joukkueella on tavoitteena säilyttää sarjapaikka.

Seuratoimintaa alettiin kehittää miesten Ykköspesiksen ottelutapahtuman kautta. Ottelutapahtumasta saatiin toimiva kokonaisuus ja erityisesti otteluisännän, vierasjoukkueen sekä tuomariston viihtyvyyttä pystyttiin parantamaan. Nuorisotoiminta jatkui vireänä läpi vuoden ja toi mukaan innostuneita harrastajia sekä toiminnasta kiinnostuneita yhteistyökumppaneita. Juniorijoukkueita pyrittiin kasvattamaan Nuori Suomi -hengen mukaisesti.

Taloudellisesti toimintakausi oli hyvä, sillä tilikauden tulos oli vajaat 85.000 markkaa ylijäämäinen.

Miesten edustusjoukkue pelasi Ykköspesiksessä ja sijoittui sarjassa 7. tilalle. Joukkueen parhaana palkittiin Jukka Pöllänen. Miesten maakuntasarjajoukkueen sijoitus niinikään oli 7. Naisten joukkue pelasi maakuntasarjassa neljänneksi.

Seuran valmennuspäälliköksi nimitettiin Ari Paloaro.


** Ottelutulokset ja sarjataulukko



Viisi Jymystä, kaksi Kiteeltä:

JoMan vahvistukset uudella kotikentällä

Ykkössarjaan valmistautuvassa JoMassa nähtiin peräti viisi farmisopimuksen kautta Sotkamon Jymystä siirtynyttä pelaajaa - Mika Kilpeläinen, Sami Piirainen, Markku Hylkilä, Jani Komulainen ja Petri Kemppainen - sekä kaksi vuokrattua pelaajaa Kiteeltä - Mika Pirinen ja Jarmo Vatanen.

JoMan reservipelaajista neljä pelaa kaudella Kulhossa Suomensarjaa ja uusista vahvistuksista 5-6 saa edustuspaikan JoMassa. Hankinnat herättivät pesäpalloväessä aiheellisestikin olettamuksia, että joukkueen tavoitteena olisi nousu superpesikseen.

"- Ei meillä ole vielä edellytyksiä nousta. Ensin on saatava taustat kuntoon. Tavoitteemme on tarjota vain hyvää pesäpalloilua yleisölle ja säilyttää sarjapaikka."

Joensuun Mailan puheenjohtaja
Matti Timonen


Joensuun Maila aiheutti Ulvilan Pesä-Veikoille ja kotijoukkueen yleisölle kutkuttavia sydämentykytyksiä. Superpesikseen tähtäävä UPV hävisi jännittävän kamppailun avausjakson. Toisen Ulvila kuitenkin otti nimiinsä lähinnä rutiinilla. Siinä sekä supervuorossa Joensuu kärsi tuomareiden epätarkkuudesta. Joensuulaiset tekivät yhteenotosta mielenkiintoisen. Yksi sarjapiste matkasi itärajan suuntaan ansaitusti numeroin 2-1 (2-3, 3-1, 1-0). Vieraat eivät olleet supervuorossakaan vailla mahdollisuuksia.


- Kaksijakoisessa pelissä touhusimme avauksen tyylikkäästi ja toisen alle parhaan tasomme. Valitettavasti myös erotuomareiden ratkaisut laskivat samalle linjalle. He tekivät meitä haitanneita virheitä, Joensuun Mailan pelinjohtaja Ari Väistö harmitteli. - Toisaalta UPV on niin kova yhdeksikkö, että pisteen saalistaminen siltä on ilman muuta vahva tapaus! Olen poikiin erittäin tyytyväinen...

JoMa voitti mammuttiottelun
Joensuun Maila järjesti kotiyleisölleen yli kolme ja puoli tuntia kestäneen maratonspektaakkelin kohdatessaan Vähäkyrön Viestin Mehtimäellä. Pitkä ottelu ratkesi vasta kotiutuslyöntikisan viidennellä kierroksella JoMan hyväksi 2-1 (2-3, 9-0, 0-0, 7-6).

Ensimmäisellä jaksolla JoMa lahjoitti aloitusjuoksun Vähäkyrölle älyttömällä harhaheitolla, mutta pystyi tasoittamaan Arvo Väistön kakkospuolen sumppukuvioon tähdätyllä läpilyönnillä. Vähäkyrö rakensi runsaasti kolmostilateita pitkälti joukkueen nestorin Matti Verton ansiosta. Verton kerrostalon korkuinen pomppulyönti oli kotijoukkueelle vaikea torjuttava.

Toisella jaksolla Joma ryhtyi näyttämään pohjalaisille, miten häjysti kansallispeliämme Pohjois-Karjalassa oikein pelataan. Arvo Väistöllä oli lyönti kohdallaan ja pelinjohtaja Ari Väistö antoikin paljon vastuuta velipojalleen. Väistö avasitoisen jakson tilastot humauttamalla pallon toisen kerran läpi - yllättäen kakkospuolelta. Kunnarin lisäksi tuli myös kaksi juoksua. JoMa lisäsi juoksusaldoaan tasaisesti jokaisessa vuoroparissa. Juoksulyöntien maksuun pääsivät Markku Hylkilä, Jukka Pöllänen ja Hannu Ratilainen kahdesti. Heikki Immonen löi juoksunsa erityisen kierteisellä kakkosrajanäpyllä.

Molempien joukkueiden pelinjohtajien tunteet kuumenivat ajoittain erimielisyyksistä erotuomareiden kanssa. Välillä ihan syystäkin. varoitus annettiin kuitenkin vain kerran Vähäkyrön pelaajalle epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Kotiutuslyöntikisa venyi perusteelisen pitkäksi molempien joukkueiden tehdessä saman verran juoksuja joka kierroksella. Lyöntivastuuta JoMasta saivat lähinnä Arvo Väistö ja Hannu Ratilainen. Ottelu ratkesi vasta viidennellä kierroksella, kun Väistö kotiutti Timo Talluksen ja Vähäkyrö jäi juoksuitta.

Lyöjäjokeri Hannu Ratilainen ratkaisi
Ykköspesiksen lyöjätilastossa kahdeksantena oleva Hannu Ratilainen nousi Joensuun Mailan sankariksi, kun vierasjoukkue otti tärkeät kolme pistettä Tampereen Kaupissa. Ratilainen löi ensi jaksolla viimeisenä lyöjänä viimeisellä lyönnillä kaksi juoksua ja nosti selvästi joukkueen uskoa kykyihinsä. Toisen jakson neljännessä vuorossa Ratilainen iski voittojuoksun. mailan ulkokenttä kesti Hämeen Pesä-Haukkojen rynnistyksen ja näin pisteet matkasivat mailan mukana numeroin 1-0 (3-3, 5-3).

Ratilaisen ensi jakson kolmosrajapuhkaisu nostatti vilkkaan keskustelun. Kotijoukkueen mielestä lyönti oli laiton. Myös se, ettei tuomari tehnyt elettäkään katsojan pysäyttäessä pallon, harmitti HPH:n pelinjohtaja Matti Kreivilää.

JoMa nöyryytti Vimpeliä
Joensuun Maila antoi kunnolla kyytiä Vimpelin Vedolle viimeisessä ykkössarjan kotipelissään. Puhditon Vimpeli kaatui selkeästi 2-0 (1-0, 11-2). Molempien joukkueiden sarjatilanne oli sellainen, että pelillä ei jatkon kannalta ollut paljonkaan merkitystä, mutta Vimpelin kehnous oli silti varsinainen yllätys.

Luke the Exterminator
JoMan kantavana voimana oli ykköspalkinnon pokannut
Petteri Lukkarinen.
Lukkarinen oli syöttölautasen ääressä myrkkyä Vimpelin etenijöille. Luke poltti kärpäsiä pesille kuin tuholaistorjuja konsanaan.

Vimpeli olisi tarvinnut kotijoukkueelta runsaasti vetoapua pysyäkseen sen vauhdissa mukana, mutta JoMan pelaajat eivät ulkopelissä suostuneet virheitä tekemään. Etenkin toisella jaksolla JoMa pelasi vapautuneesti ja pelinjohtaja Ari Väistöllä oli mahdollisuus kokeilla hieman harvinaisempiakin sisäpelirooleja.

Toisen jakson riemunhetket aloitti Ratilainen lyömällä kahdella peräkkäisellä pussinpohjalyönnillä juoksut. Ulkovuorollaan JoMa pelasi erinomaisesti ja vierasjoukkue alkoikin vähitellen lannistua.


Viimeisessä vuoroparissa JoMa sai varsinaisen hurmoksen päälle ja järjesti kotiyleisölle juoksukarnevaalin. Vimpelin ulkopelaajat ryhtyivät röpeltämään pallon kanssa järjestelmällisesti ja JoMa takoi kuusi juoksua niin nopeasti, ettei kirjanpito meinannut pysyä vauhdissa mukana.


JoMa 1998
Puheenjohtaja: Matti Timonen
 
Johtokunta: Tuomo Moilanen, Jyrki Miikki, Eeva Eerola, Ari Mononen, Jorma Rusi, Ilkka Savolahti
 
Lähteet:
Joensuun Mailan vuosikertomus, toimintasuunnitelma ja johtokunnan pöytäkirjat vuodelta 1998
Sanomalehdet Karjalainen ja Karjalan Maa 1998, kuvat lehtileikkeistä, ellei toisin mainita.

© Joensuun Maila ry. | Webmaster | Ulkoasu Mainostoimisto Fabrik