KAUSI 1977 | Piirisarja | Päivitetty 6.4.2008 |
Kokoonpano: Kari Airaksinen, Tapio Auvinen, Leo Hirvonen, Harri Hotulainen, Pekka Ilonen, Pekka
Kanninen, Jukka Kauppinen, Auvo Ojalammi, Hannu Purmonen, Markku Purmonen. |
Huoltaja: Olli Sormunen.
Karjalan Mailan maakuntasarjaan noussut joukkue
vas. Tapio Auvinen, Kari Airaksinen, Auvo
Ojalammi, Pekka Ilonen, Hannu Purmonen, Markku Purmonen, Leo Hirvonen, Harri Hotulainen ja valmentaja Olli
Sormunen.
Kuvasta puuttuvat Pekka Kanninen ja Jukka Kauppinen.
Pitkällisten pohdintojen jälkeen KarMa lähti ottamaan vauhtia piirisarjasta radikaalisti nuorentuneella
joukkueella. Vuodelle 1977 valitulla puheenjohtaja Raimo Ruttosella oli merkittävä osuus siinä, että joukkue saatiin
hitsattua kokoon piirisarjan koitoksia varten.
|  |
Kauteen valmistautumista hankaloitti oleellisesti kaupungin kenttätilanne. Keväisin kentät olivat yleensä
muihin pesäpallopaikkakuntiin nähden surkeassa kunnossa eikä pesäpallolle kaupungin toimesta ollut osoittaa
kunnollista harjoituskenttää. Harjoituksia pidettiin Koivuniemen ja Louhelan kentillä sekä raviradalla.
Mehtimäen kenttä oli kevätkauden ajan myös jalkapalloilijoitten käytössä siksi, kunnes jalkapalloilijat
pääsivät nurmikentälle. Myös joukkueen talviharjoittelu ontui pahasti, kun koulujen
voimistelusaleissalyönti- ja jopa heittoharjoitukset olivat kiellettyjä.
HöU:n konkarit kovassa vedossa harjoitusottelussa
Hyvin pysyi maila kourissa vanhoilla pesäpallokonkareilla, mutta eteneminen
oli jäykänlaista. Sen sijaan peli-intoa oli senkin edestä. Konkarit pistivät kunnolla kampoihin nuorelle KarMan
joukkueelle, joka saikin tyytyä 8-8 -tasapeliin Höytiäisen Urheilijoitten veteraaneja vastaan.
Matti Pippolan tolpat nousivat entiseen malliin ja narutuksilla muutama nuori karmalainen irtosikin kolmospesältä
palon arvoisesti. Raimo Toropainen Kiteeltä näytti hyväkuntoisimmalta, löi terävästi juoksuja ja pallon noudotkin
kolmoskopparin tontilla jäivät jopa räpyläänkin. Myös kakkospolttaja Paavo Kivinen oli
verevässä kunnossa.
Paljon oppia vanhemmistaan saisivat karmalaiset ottaa. Nähtiin heillä kuitenkin myös hyviä
esityksiä. Lyöntipeli on KarMalla vielä kovin heiveröistä...
KarMan lukkarilipaus Pekka Kanninen pelasi hyvän ottelun. >>>
|  |
HöU:n vuonna 1965 suomensarjaan nousseen joukkueen kokoonpano:
lukkari Matti Pippola,
sieppari Paavo Kivinen, 1-vahti S.Käkelä, 2-vahti Terho Niiranen, polttaja Kosti-Heikki Lahti, 3-vahti Olli Kurki,
2-vara Arvo Pippola, 3-vara Eero Pitkänen ja koppari Raimo Mustonen. Tuohon aikaan ulkokentällä oli vain yksi
polttaja ja vastaavasti kolme takamiestä. HöU:n riveissä ovat em. lisäksi mukana olleet Jorma Kortelainen, S.V.J.
Vakkuri, Kile Viitalahti, O.Korhonen ja Pertti Tahvanainen. Konkareitten joukkueessa tuosta kokoonpanosta
esiintyivät Matti Pippola, Apo Pippola, Terho Niiranen, Paavo Kivinen, Olli Kurki, Raimo Mustonen ja
Kosti-Heikki Lahti. Muita konkareitten pelaajia olivat Pekka Pippola, Kullervo Mikkonen, Matti
Lukkarinen, Veijo Niiranen, Raimo Toropainen ja Osmo Mustonen.
Mailakisat
KarMa on kokenut todellisen muodonmuutoksen. Koko "vanhan kaartin" paneminen hyllylle on tehnyt hyvää, vaikka
"vaikka joukkue sortuikin moniin pahoihin virheisiin". Koleassa vapunaaton säässä pelatun Mailakilpailun
voiton vei edellisvuoden malliin Tohmajärvi, joka avausottelussaan kukisti outokummun 8-4. KarMa nipisti
pisten Tohmajärveltä 9-9 päättyneessä ottelussa. Tappio Outokummulle 16-7 -lukemin jätti KarMan mailakisan
peränpitäjäksi. KarMan palkittuja olivat Kari Airaksinen ja Markku Purmonen.
Olli Sormusen johtaman KarMan joukkueen keski-ikä oli 18 vuotta, joten voitiin hyvin
puhua joukkueesta, jonka perustalle voidaan ruveta rakentamaan parempaa tulevaisuutta paikkakunnan pesäpalloilulle.
Joukkueen esitykset piirisarjassa olivat erinomaisia.Pelatuissa 12 ottelussa kirjattiin ainoastaan yksi
"tilastotappio", kun Viinijärvi oli kevätkierroksella 21-18 -lukemin parempi. Tappio kuitattiin syyskierroksella
15-8 -voitolla. Joukkueen yksi tehomiehistä oli Markku Purmonen, jonka pistesaalis oli 2+13 lyötyä ja 34 tuotua, tehopisteitä
yhteensä 49.
Seuran talouden raamit olivat niukimmat mahdolliset. Pääsylipputuloja ei ollut lainkaan ja kuljetuksiin
seuran taholta on voitu panna rahaa aivan minimaalisesti.
KarMa 1977
Puheenjohtaja: Raimo Ruttonen
Johtokunta: S-V.J.Vakkuri (vpj), Olli J. Kurki, Arvo Pippola, Tapio Tuovinen, Kalevi Mäkisalo, Pentti
Ruotsalainen. Johtukunnan ulkopuolisena sihteerinä toimi Olli Sormunen, rahastonhoitaja Raija Korpelainen
Lähteet:
Karjalan Mailan vuosikertomus ja johtokunnan pöytäkirjat vuodelta 1977
Markku Purmosen arkisto; lehtileikkeet | Sanomalehdet Karjalainen ja Karjalan Maa 1977, kuvat lehtileikkeistä,
ellei toisin mainita.