KAUSI 1976 | Maakuntasarja | Päivitetty 6.4.2008 |
Kokoonpano:
Kari Airaksinen, Harri Hotulainen, Pekka Ilonen, Veijo Niiranen, Hannu Pippola,
Markku Purmonen, Timo Purmonen, Juha Tolvanen
Maakunnan pesäpallon ykkösjoukkueen Kiteen Urheilijoiden
hissiliike jatkui, käynti mestaruussarjassa oli yksivuotinen. Suomisarjassa Tohmajärvi oli
hyvää vauhtia menossa mestaruussarjaan, mutta jostakin syystä "kynnet vielä lipesi". Vahinko vaan, se olisi
paikannut Kiteen jättämän aukon. Ilomantsi yllätti positiivisesti säilymällä sarjassa ja ilman ostomiehiäkin.
Vahvin edustus Pohjois-Karjalalla oli maakuntasarjassa, jossa entiset vahvat paikakkunnat kaudella olivat.
Nurmekselle nousu onnistui vihdoinkin suomisarjaan, mutta ei näytä jatko hyvälle; joukkue on melkoisen iäkäs ja
reservejä ei ole. Outokumpu ja Kulho pelailivat sarjapaikkansa säilyttäen ja KarMan kohtaloksi tuli putoaminen
piirisarjaan.
Kaudelle laaditiin "niukkasbudjetti" velkojen kasvun estämiseksi ja tilinpäätös osoitti, että
hyvin oli selvitty. Muutamat johtokunnan ja seuran jäsenet olivat kyllä aika paljon omia markkojaan pistäneet
likoon. Yleisön kannatus on ollut suoraan verrannollinen joukkueen menestyksen kanssa; yleisötuloilla kun ei saatu
kunnolla edes tuomaripalkkioita maksettua. Käsiohjelma, talkoilla tehdyt lumityöt ja muutamat pikkujakelut
pönkittivät hieman taloutta. Nuorisojaosto on taloutensa hoitanut hyvin ja on reilusti omavarainen.
Maakuntasarjassa KarMa kirjasi tililleen vain kolme voittoa ja yhden tasapelin.
Juoksuero sarjan päättyessä oli murhellisesti 94-223. Suurimman tappion KarMa koki Nurmeksen
Seppojen joukkueelle lukemin 32-4. Nurmeksen tehomiehenä toimi myöhemmin KarMan joukkueessakin esiintynyt
lukkari Unto Sormunen.
 |
"Syitä Karjalan Mailan heikkoon menestykseen on monia. Joukkue oli epätasainen. Muutama vanhempi pelaaja
ei rutiinillaan riittänyt, kun suurin osa oli vielä vähäisellä pelikokemuksella varustettuja poikia. Joukkueelta
puuttui lyöntivoima ja myöskään henkinen kestävyys ei ollut pitävää kanttia. Joukkueella ei ollut
pelinjohtajaa, vaan pelaajat johtivat ja se häiritsi selvästi itse pelisuoritusta. Harjoituksissa ei käyty
täysimääräisesti, jonka johdosta myös kuntopuoli petti." <<< Lyömässä Veijo Niiranen, joka
oli joukkueen kantavia voimia.
Karjalan Mailan palkittuja "valopilkkuja"
olivat Kari Airaksinen, Veijo Niiranen, Hannu Pippola, Juha Tolvanen,
Timo Purmonen ja Pekka Ilonen.
Putoaminen piirisarjaan herätti vilkkaan keskustelun joensuulaisen pesäpalloilun
tulevaisuudesta. KarMa oli kiinnostunut putoamisensa jälkeen palaamaan kieroteitä maakuntasarjaan, mutta
pesäpallojaoston edustajat
|
suhtautuivat varauksellisesti esitykseen. Tuoreessa muistissa oli Utran tapaus, jossa
"keinotekoisella säilyttämisellä ei ollut merkitystä Utran osalta kuin yhdeksi vuodeksi ja lisäksi
tiedot Karjalan Mailan harjoitusinnostuksesta ja pelaajamateriaalista eivät ole antaneet kovin
vakuuttavaa kuvaa. Onko mieltä lähteä heittopussiksi?, kysyttiin".
|
KarMalla oli jo kolmas palaveri kauden jälkeen, jossa
pohdittiin seuran tulevaisuutta, mahdollista maakuntasarjapaikkaa tai toiminnan lopettamista. Pelaajien
enemmistö olisi ollut valmis lähtemään mukaan maakuntasarjaan, mutta joukkueen pitkäaikaisen vetäjän
Veijo Niirasen kanta oli toinen: "- Tällä pelaajamateriaalilla ei kannata
lähteä putoamaan maakuntasarjasta, kun lisäksi tulevan kauden talouspuolikin on vielä täysin turvaamatta."
Sarjaportaan nostamisesta oltiin kuitenkin yhtä mieltä. Nousun varmistamiseksi on satsattava pelaajahankintoihin
ja valmennuksen. Muu menestys seuran toiminnassa voi olla hyvä, se ei näy niin hyvin kuin edustusjoukkueen
menestys, näin myös KarMassa.
| 
Karjalan Mailan tilanne sai palstatilaa lehdistössä.
|
Naisten joukkue voitti piirinmestaruuden. Ilomantsissa pelatussa loppuottelussa KarMa oli parempi
juoksuin 11-6.
Naisjoukkueen kokoonpano: Arja Mononen, Aulikki Lehtiö, Saila Andronoff, Paula-Irmeli Halonen,
Sirpa Hirvonen, Hilkka Rakka, Eila Väistö, Eija Lehtiö, Iiris Kiiskinen, Marita Mulari. Joukkueenjohtaja
Timo Purmonen.
KarMa 1976
Puheenjohtaja: Urho Rouvali
Johtokunta: Veijo Niiranen (vpj), Aulis Järvinen, Kalevi Mäkisalo, Raimo Ruttonen, Viljo Hotulainen,
Pentti Ruotsalainen. Johtokunnan ulkopuolisena sihteerinä toimi Olli Sormunen ja rahastonhoitajana Raija
Korpelainen.
Talousarvio 20.000 markkaa
Lähteet:
Karjalan Mailan vuosikertomus ja johtokunnan pöytäkirjat vuodelta 1976
Markku Purmosen arkisto; lehtileikkeet
Sanomalehdet Karjalainen ja Karjalan Maa 1976, kuvat lehtileikkeistä, ellei toisin mainita.