KAUSI 1961 | Maakuntasarja
| Päivitetty 5.4.2008 |
Kokoonpano:
Olavi Sintonen (polttaja), Uolevi Raitomäki, Aimo Kapanen (S), Heikki Nurmi (L), Taisto Väistö (2P),
Aimo Kettunen, Reino Siivonen, Kuikka.
|
Höytiäinen oli voittoisa Joensuun mailakilpailuissa
Perinteisenä pesäpallopäivänä helatorstaina lensi "keltainen kuula" kautta maamme. Joensuussa Karjalan Maila
järjesti jälleen mailakilpailut, joihin se oli kutsunut Höytiäisen Urheilijat ja Kulhon Kunnon. Suomensarjalainen
HöU osoittautui odotetusti parhaaksi voittaen molemmat ottelunsa selvästi ja sai ensimmäisen kiinnityksen
Jalokoivun lahjoittamaan uuteen mailaan. KarMa sijoittui toiseksi lyötyään kolmen juoksun erolla Kulhon.
Ottelutulokset: HöU-Kulho 12-2, KarMa-Kulho 9-6, HöU-KarMa 15-2.
| | "Pesille syöksyminen alkoi
yleistyä. Sen oletettiin johtuvan joko etenijän hitaudesta tai ulkopelin
tiivistymisestä." |
|
KarMa voitti Viensuun 16-12
Karjalan Maila ja Viensuun Viesti pelasivat kesähelteisessä säässä Joensuun keskuskentällä maakuntasarjan
ottelun, joka muodostui varsin tasaväkiseksi ja vaihtelevaksi. Onnekkaampana KarMa peri voiton tuloksella
16-12, mutta totuuden nimessä on sanottava sen myös olleen sen verran parempi tällä kertaa, että voitto
oli ansaittu.
KarMan parhaana sisäpelaajana palkittiin kentän selvästi parasta työskentelyä esittänyt Aimo
Kapanen, joka oli siepparina ulkopelissäkin pettämätön ja lisäksi hän löi erinomaisesti. Kakkospesä
Siivonen palkittiin ulkopelistä.
Karjalan Maila selvitti tiensä Suomensarjan karsintoihin
Maakuntasarjan kärkijoukkueiksi arvioitiin Tohmajärvi ja Karjalan Maila, mutta silti sarjasta
odotettiin edelliskausia tasaisempaa. Asia erikseen on, onko se sitten tasollisesti sitä luokkaa, että
esim. jatkomarkkinoilla maakunnan paras tämän sarjan joukkue voisi omata menestymisen mahdollisuuksia.
Kulho voittanee helposti JMP:n, mutta Outokummun ja Nurmeksen reservien taistelu sekä Kiteen ja Ilomantsin
välinen ottelu ovat etukäteen "pyöreitä".
KarMa ja ToU kohtasivatkin jo sarja-avauksessa ja tuon ottelun katsottiin kertovan sen, kumpi joukkueista on
läänin seuraava itäsarjassa pelaava joukkue. Kisan vei nimiinsä KarMa ottelussa, joka pelattiin keskuskentällä
ihanteellisissa olosuhteissa ja 400 katsojan läsnäollessa. Joensuulaiset olivat onnekkaampia ja hivenen
parempia ja voittivat ottelun tuloksella 8-6.
Ensimmäisen tappionsa KarMa kärsi sarjan neljännessä ottelussa hieman yllättäen Ilmomantsin Urheilijoille. Sen
sijaan yksi ratkaisuotteluista lohkovoittoa ajatellen oli KarMa-Kitee -ottelu. Ottelu pelattiin kehnoissa
olosuhteissa, kun kenttä oli pitkällisen sateen jäljiltä pehmeä ja liukas. Vähäjuoksuisessa (3-1) ottelussa
KarMan voitto oli ansaittu tehokkaamman alkupelin ansiosta. Mahdollisuudet suoraan lohkovoittoon kariutuivat, kun KarMa hävisi ottelunsa Outokummun
Partion kakkosjoukkueelle 8-5 -lukemin.
Karjalan Maila ja Outokummun Partio II päätyivät tasapisteisiin (16 pistettä), Pääsystä suomensarjan
sarjakarsintaan pelattiin uusintaottelu, jonka ottelun KarMa vei nimiinsä lukemin 10-6. Noiden pelien
perusteella voitiin jo ennakkoon todeta, ettei kumpikaan näistä joukkueista ole pelillisesti kypsä
sarjaporrasta ylemmäksi. Näin kävikin, kun KarMan tie nousi pystyyn Harjurannan suomensarjan karsinnoissa,
joissa KarMa hävisi kaikki kolme karsintaotteluaan.
| | AIMO KAPANEN
Joensuun Maila-Pojat -1957
Karjalan Maila 1958-61 Höytiäisen Urheilijat 1962 Helsingin PT 1963-
Ami Kapanen pelasi vuoden 1956 Suurkisoissa
Pohjois-Karjalan piirin kärppäjoukkueessa, minkä jälkeen hän edusti Karjalan Mailaa vuoteen 1961 saakka
ja kävi kymmenkunta piiriottelua. Kapasen pelipaikkana oli yleensä siepparin tontti.
Vv. 1963-1967 Kapanen kuului Pallo-Tovereiden joukkueeseen ja
pelasi yhden kauden SM-sarjassa.
Jääpalloa Aimo Kapanen pelasi kaupungin toisessa seurassa Joensuun
Maila-Pojissa (JMP), jonka seuran lajivalimoimaan vielä 1950-luvullakin kuului mm. pesäpallo.
- Varusmiesaikanaan Puolustusvoiman mestari pesäpallossa ja 100 metrillä sekä v. 1958 SOU:n mestaruus 4 x 100 metrillä ja pronssia
100 metrillä.
|
|
** KarMan naiset karsimaan: Pörön Urheilijat hävisi 15-1
Jo toistamiseen kohtasivat kahden vuoden sisällä naisten pesäpalloilun SM-sarjan karsinnassa toisensa
Karjalan Maila ja Pörön Urheilijat ja toistamiseen KarMa veti pitemmän korren. Ottelu päättyi joensuulaisten
ylivoimaiseen voittoon juoksuin 15-1.
Isäntäjoukkueen juoksuista löi Eila Väistö 4, Salme Hirvonen ja "Hemppa" Kinnunen kumpikin kaksi, Anja
Valtonen, Auli Kahila ja Aila Toropainen kukin yhden neljän syntyessä harhaheitoilla.
** KarMan Sirpa Niiranen valittiin ensimmäiseen naisten Itä-Länsi -otteluun. Ottelu pelattiin Kuopiossa.
** Karjalan Maila nousi naisten mestaruussarjaan Seinäjoella ja Helsingissä ratkaistiin pesäpalloilun
naisten mestaruussarjaan nousijat. Seinäjoella suoritetuille loppumarkkinoille olivat selviytyneet Seinäjoen
Maila-Jussit, Haapaveden Urheilijat ja Karjalan Maila.
Ensimmäisessä ottelussa olivat vastakkain Haapavesi ja KarMa. Pelin alku kulki tunnustelun merkeissä, joskin
KarMan tyttöjen peli osoittautui tehokkaammaksi ja ennenkaikkea lyöntipelin voimakkuus rupesi tuottamaan tulosta.
Ottelu päättyi KarMan voittoon juoksuin 20-7.
| Pelin kulku vuoropareittain |
| KarMa | 3 - 7 - 3 - 2 - 2 - 0 - 3 = | 20 |
| HU | 0 - 1 - 2 - 0 - 2 - 2 - 0 = | 7 |
|  |
Karjalan Mailan voiton avain sisällä kuin ulkonakin oli joukkueen tasaisuus.
Päivän viimeistä ja ratkaisevaa ottelua oli seuraamassa täpötäysi katsomo. Ottelusta muodostui
erittäin jännittävä ja tasaväkinen, johdon vaihdellessa vuoropareittain. Peli oli vauhdikas ja hyvätasoinen,
jossa yksilösuoritukset pääsivät oikeuksiinsa.
Ensimmäisen vuoroparin jälkeen johti KarMa 2-1. Seuraavassa vuorossa SMJ tasoitti ja meni 3-2 johtoon. Kolmannessa
vuorossa molemmat saivat kolme juoksua ja tilanne oli isäntien hyväksi 6-5. 4 vrp:ssa onnistui Pirkko
Keski-Raasakka erinomaisella lyönnillä saattamaan kotipiiriin Anja Valtosen. Seuraavassa vuorossa
Keski-Raasakka sai jälleen lyöntiinsä oikean osoitteen, jolloin Auli Kahila ja A-L. Taskinen
juoksivat kotiin Pirkon kiertäessä kunnarin. Tällöin peli oli jo ratkennut, sillä kovasta yrityksestään huolimatta
Seinäjoki ei pystynyt saamaan eroa kiinni, KarMan lisätessä etumatkaansa vielä loppuvuoroissa. Lopputulos oli 12-7
KarMan hyväksi. Näin Karjalan Maila nousi ensimmäisenä pohjoiskarjalaisena joukkueena mestaruussarjaan.
Koko kentän parhaana yleispelaajana palkittiin KarMan Pirkko Keski-Raasakka, jonka suorittamat esitykset olivat
ratkaisevaa laatua. Parhaana sisäpelaajana palkittiin KarMasta Salme Hirvonen, jonka kauhaisut ulkopelissä
olivat näkemisen arvoiset. Ulkopelistä palkittiin voittaneesta joukkueesta Auli Kahila, joka oli ottelun ehdoton
ykkönen ulkokentällä halliten laajalla säteellä tonttinsa. KarMan joukkue kokonaisuudessaan hoiti tehtävänsä
kiitettävästi.
KarMan SM-sarjaan nousseessa joukkueessa pelasivat:
Pirkko Keski-Raasakka, Sirpa Niiranen, Helmi Kinnunen, Salme Hirvonen, Auli Kahila, Anna-Liisa Jansson, Eila
Väistö, Anja Valtonen, Anna-Liisa Taskinen ja Marja Loimaa.