
Vimpelin Henri Puputti puhdisti palkintopöydän viime kaudella; Vuoden pesäpalloilija, Vuoden
kärkilyöjä ja vuoden Kultainen Maila.
Hallitseva halli- ja suomenmestari Vimpeli ei aio luopua valtikastaan
| 9.3.2011 | Vimpelin Veto ei juurikaan ole voinut kehuskella hallimenestyksellään. Kausi 2010 teki siihen melkoisen poikkeuksen:
hallista joukkue otti historiansa ensimmäisen mitalin ja sen heti kultaisena. Jatkoa seurasi sitten kesällä Suomenmestaruuden muodossa.
Kauteen 2011 Vimpeli lähtee Miika Rantatorikan komennossa. Hyvinkään Tahkon suomenmestaruuteen v. 2007 luotsannut Rantatorikka piti
kaudella 2010 hengähdystauon ja nyt miehen käsissä on viime kauden mestarinippu täydennettynä kahdella uudella miehellä; Hannu Huuskonen tuli
uransa lopettaneen Pekka Hietakankaan tilalle. Juha Suorauha siirtyi Kankaanpäähän ja Perttu Hautala Kiriin. Aukkoja paikkaamaan palkattiin
pomppukone Sami Parttimaa Oulusta. Myös pitkältä sairaslomalta – kausi 2010 jäi väliin – palannutta Ville Hotakaista voidaan pitää kaudelle 2011 uutena miehenä.
Kuivin jaloin lopputurnaukseen
Omasta lohkostaan puhtaalla pelillä lopputurnauksen selvinneen Vimpelin peli ei kaikilta osin ole vielä uomissaan – eikä se näin alkuun
voi ollakaan - ja hallimestaruuden uusiminen on kovan työn takana. Rantatorikka on tuonut Vedon joukkueeseen uusia elementtejä tavoitteenaan
vastuun jakaminen koko pelaavalle ryhmälle. Myös Hyvinkään ajoilta hyväksi havaittu kakkoskärjen peluuttaminen on tapetilla kovaakin kovemman
ykköskärjen tueksi. Alkulohkossahan tuo ykköskärjen meno hieman yskähteli, kun mm. viime kauden pesäpalloilija Henri Puputti jäi ilman lyötyjä
ja tuotuja juoksuja. Parannusta lienee odotettavissa lopputurnauksessa.
Alkuturnauksessa Vimpelin selkeänä tavoitteena oli päästä jatkoon kahdella voitolla. - Tämä toteutui, joten siihen olemme tyytyväisiä.
Sisäpelin taso oli varsin vaihtelevaa, johon haemme parannusta. Turnauksessa lähdemmekin pelaamaan pidempiä sisävuoroja ja nostamaan lyöntien
laatua. Ulkopelissä henkilökohtainen suoritusvarmuus oli kohtuullisen hyvällä tasolla ja lopputurnauksessa keskitymmekin yhteispelin
parantamiseen, kertoo pelinjohtaja Miika Rantatorikka.
Haastajia riittää
Vimpelin kovimmat haastajat löytyvät kaksikosta Kouvola-Sotkamo ja Sotkamo niistä ehkä vaarallisimpana. - Turnaukseen lähdetään
ehdottomasti omien vahvuuksien kautta. Tärkeintä on pelata omaa peliä ja kehittää sitä eteenpäin. Lukkarin vaihtuminen fyysisempään pelaajaan
tuo lisämahdollisuuksia peliin; pyrkimys on tätä kautta pelata vauhdikasta ja aggressiivista ulkopeliä. Hallipelit antavat kokemuksia yhdessä
pelaamisesta ja pelaaminen tuo mukanaan asioita ja tilanteita, joita pyritään analysoimaan ja kehittämään. Toki vastustajaakin tarkastellaan jo
hieman, mutta lähinnä oman pelin kannalta.
Pelillistä vastuuta koko ryhmälle
- Meidän vahvuus on joukkue ja yhtenäisyys. Pelaamme koko joukkueella ja vastuuta jaetaan kaikille. Mielenkiintoista on varmasti
seurata meidän toisen kärjen pelin kehittymistä. Talven peleissä se on ollut hyvällä mallilla ja uskon, että sama kehitys jatkuu, toteaa
Rantatorikka.
Lopputurnauksessa pelaava kokoonpano ei ole vielä puhtaais kirjoiettu pelipöytäkirjaa varten. - Kuumesairaita on ollut viime päivinä
muutamia, joten heidän kuntonsa tulee olemaan hieman arvoitus. Timo Rantatorikan olkapää leikattiin viime viikolla, joten hän ei ole pelikunnossa.
Tärkeimmät tavoitteet ovat pelillisiä asioita niin sisä- kuin ulkopeliin. Mikäli nämä tavoitteet toteutuvat, on tulos varmasti
myös hyvä. Kyllä kaikkia pelejä lähdetään voittamaan ja turnausvoittoa hakemaan
| | 

Välivuoden jälkeen ex-tahkolainen Miika Rantatorikka palaa Vimpelin superpesismiehistön
pelinjohtajaksi.
| Vimpeli | Tilastot | Alkuturnaus |
| Sami Haapakoski | 0+0+4 = 4 | kärkil. 8/14 (57,1%) |
| Tuomo Lönnmark | 0+1+3 = 4 | kärkil. 5/9 (55,6%) |
| Janne Mäkelä | 0+4+0 = 4 | kärkil. 7/10 (70,0%) |
| Antti Kuusisto | 0+0+3 = 3 | kärkil. 7/12 (58,3%) |
| Mikko Haukkala | 0+0+3 = 3 | kärkil. 10/11 (90,9%) |
| Timo Rantatorikka | 0+2+1 = 3 | kärkil. 2/6 (33,3%) |
| Ville Hotakainen | 0+2+1 = 3 | kärkil. 9/12 (75,0%) |
| Mikko Kanala | 0+1+1 = 2 | kärkil. 4/9 (44,0%) |
| Hannu Huuskonen | 0+2+0 = 2 | kärki. 5/8 (62,5%) |
| Jere Dahlström | 0+2+0 = 2 | kärki. 8/15 (53,3%) |
| Henri Puputti | 0+0+0 = 0 | kärki. 7/13 (53,8%) |
| Sami Parttimaa | 0+0+0 = 0 | kärki. 5/9 (55,6%) |
 Sami Haapakoski on Vedon ykköskärki.
|