Pesäpallokausi 2017 käynnistyy tulevana viikonloppuna, kun Joensuun Maila aloittaa halli-SM-alkuturnauksen Joensuu areenassa. Perjantaina 3.2. vastaan asettuu Kiteen Pallo ja sunnuntaina 5.2. Kouvolan Pallonlyöjät.

Jyväskylän Kiristä Joensuun Mailan kakkospelinjohtajaksi siirtynyt kakkospelinjohtaja Juhani Lehtimäki on innoissaan hallikauden alkaessa uudessa seurassa.

– Lähtökohta työlle on herkullinen. JoMa on ollut monta kertaa peräkkäin pronssilla. Olen käynyt paljon läpi JoMan ja päävastustajien pelaamista viime kaudella ja sen pohjalta olemme vähän hakeneet askelmerkkejä joukkueen pelaamisessa. Tarkoituksena on etsiä ja löytää asioita jotka auttavat viimeisen stepin ottamisessa kohti kirkkainta mitalia, kommentoi Lehtimäki.

Lehtimäki asuu talviajan perheineen Jyväskylässä, joka tuo oman mausteensa pelinjohdollisiin asioihin. Yhteydenpito pelinjohtaja Petri Pennaseen on ollut helppoa välimatkasta huolimatta.

-Pidämme tiiviisti yhteyttä keskenämme. Heti alkuun yhteistyö on tuntunut mukavalta ja äärimmäisen motivoivalta. On ollut mukava keskustella pelistä ja sen kehittämisestä samalla itseään ja toista haastaen.

– Meillä on sovittu pikkaisen tavallisesta kaavasta poikkeava työnjako. Tarkoituksena on etsiä ja löytää asioita jotka auttavat viimeisen stepin ottamisessa kohti kirkkainta mitalia. Yhteistyössä suunnittelua lajiharjoitteluun tehdään niin, että pelaajat pääsevät toteuttamaan itseään ja tulos joukkueena on maksimaalinen, valottaa Lehtimäki.

Talvikausi sujunut odotetusti                                

Joensuun Maila on keskittynyt talvikauden harjoituksissa fysiikka- ja lajipuolella yksilötreenaukseen ja tulevan viikonlopun teemoihin kuuluu joukkueena pelaamisen, tilanteiden tunnistamisen ja aktiivisuuden kohdalla edistysaskelten ottaminen.

-Arjesta pitää tehdä mahdollisimman laadukasta. JoMassa on hieno ja urheilullinen treenikulttuuri. Porukka on täynnä kokonaisvaltaisia urheilijoita ja sen päälle on hyvä rakentaa. Pikkuhiljaa huomiota suunnataan enemmän pelitapa-asioihin.

Loppuviikko on joukkueelle kiireinen, kun pelataan kaksi ottelua kolmen päivän sisällä ja treenataan siihen päälle.

-Meillä on laaja ja kovatasoinen rinki pelaajia. Muutamille paikoille on vielä kilpailutilannettakin luonnollisesti päällä. Varmasti viikonlopun peleissä tulee esiintyminen enemmän kuin 12 pelaajaa, arvioi Lehtimäki.

Kitee ja Kouvola vastassa alkulohkon otteluissa

Joensuun Maila pelasi vuoden ensimmäisessä harjoitusottelussa Kiteen Palloa vastaan tammikuun alussa. JoMa voitti kiteeläisryhmän tuolloin puhtaasti 2-0 (2-0, 3-1).

-Kitee on JoMalle tuttu vastustaja. Henkilökohtaisestikin siellä on tuttuja miehiä Kirin vuosilta, joita on aina kiva kohdata. Kiteellä on jo pitkään ollut yksi sarjan parhaista ykköstilanteista. Sen purkaminen tulee perjantaina olemaan tärkeä asia.

Kouvolan Pallonlyöjät vahvistui viime vuodesta, kun lyöjätykki Juha Korhonen ja lukkari Janne Kivipelto tarttuivat kouvolalaisten haaviin pelaajamarkkinoilta.

– Ennakolta Kouvola on yksi meidän päävastustajistamme. On mielenkiintoista nähdä miten he tulevat joukkuettaan roolittamaan. Aika paljon uusia miehiä tullee olemaan heillä uusilla paikoilla niin sisä- kuin ulkopelissäkin.

Pesis on kivaa ja meille merkityksellistä

Viikonlopun aikana Joensuu areenan nurmella nähdään voitontahtoinen joensuulaisryhmä, joka haluaa kehittää omaa peliään kohti kesää.

– Pallopeleissä oma tekeminen on toki aina suhteessa vastustajaan, siksi on hyvä päivittää jo tässä vaiheessa valmistautumisrutiineja ja itsensä valmistamista peliin.

Halli-SM- ottelut antavat tässä vaiheessa vuotta tärkeitä valmistautumisrutiineja joukkueelle.

-Voittaminen on joukkueellemme tärkein asia. Se tulee palkinnoksi kovasta työstä ja heittäytymisestä. Pesis on kivaa ja meille merkityksellistä. Sen tulee näkyä kaikessa tekemisessämme, päättää Lehtimäki.

Joensuu-Kitee perjantaina klo. 18.30
Joensuu-Kouvola sunnuntaina klo. 17.00

Liput halli-SM-otteluihin:
Aikuiset: 10€
Opiskelijat, työttömät, eläkeläiset: 5€
Alle 10-vuotiaat ilmaiseksi.
Kauden 2017 kausikortit käytössä myös halli-SM-otteluissa.