Etusivu| Super| Seura| Muut joukkueet| Arkisto| Palaute| Kumppanit| Linkit| Mehtimäki| SHOP| FANIT
 

Riittävä määrä toimijoita takaa sen, että seuran kannalta tärkeät tehtävät tulevat hoidetuksi, totaa Pesäpalloliiton aluepäällikkö Pirjo Mäkelä.

JoMalla edessään haasteellinen vuosi

| 18.1.2010| Joensuun Maila on itä-Suomen toiseksi suurin pesisseura lunastettujen pelaajalisenssien muodossa ja sijoittuu valtakunnallisesti myös korkealle eli kolmannelle tilalle. Seuratoiminnassa kautta maan on talkooväestä pulaa ja osalla juniorijoukkueista tällaiset tukijoukot puuttuvat kokonaan. Joensuun Maila ei tee poikkeusta tässä suhteessa; vetäjät ja valmentajat ovat tiukoilla toimiessaan joukkueissaan valmennuksen ohella ylikuormitettuina ”jokapaikan höylinä”, kertoi PPL:n aluepäällikkö Pirjo Mäkelä.

Joensuussa ongelma on tiedostettu ja suuri joukko talkootyössä olevia jomalaisia pohti keinoja vetäjäpula-tilanteen korjaamiseksi. Tavoitteena on saada jokaiselle joukkueelle taustatiimi, joka toimisi valmentajien tukena ja mahdollistaisi valmentajan keskittymisen omaan päätehtäväänsä eli valmentamiseen. Kun taustavoimat ovat kunnossa, luo se junioritoiminnalle sen tarvitsemaa jatkuvuutta ja onhan se kasvualusta, jolta ponnistetaan jopa pääsarjatasolle saakka.

Superpesis –ottelutapahtuma ja Naperoleiri ”työllistävät”

Oman lisämausteen seuralle tuo heinäkuussa Joensuussa järjestettävä pesäpallon Naperoleiri. Leirille odotetaan yli 50 joukkuetta eli reilua tuhatta nuorimpien ikäluokkien F- ja G-ikäistä pesisnaperoa. Valmentajia ja naperoitten vanhempia tulee mukaan 300-400.

Naperoleirin järjestäminen Joensuussa vaatii lähes 200 talkoolaisen työpanosta moninaisissa tehtävissä. - Leiri on myös merkittävä tulonlähde junioritoimintaa pyörittävälle JoMa ry:lle. Leiri on lajin kannalta merkittävä juttu näkyvyyden suhteen, totesi JoMa ry:n puheenjohtaja Antti Remes.

Myös Superpesis –ottelutapahtuma kaipaa lisäväkeä. Kioskitoiminnan kunnolla pyörittäminen vaatii noin 15 hengen työpanoksen ottelua kohti. Tähän toimintaan saataneen seuran joukkueista ja vanhemmista talkooväkeä, kun Super-JoMa Oy maksaa talkootyötunnit suoraan työpanokseen osallistuneen joukkueen kassaan. Samaa toimintatapaa kehitellään myös järjestysmiestoiminnan osalle.

Tule mukaan toimintaan!