Mehtimäellä pelataan tiistai-iltana todellinen herkkupala, kun Joensuun Maila ja Vimpelin Veto kohtaavat Superpesiksen kärkikamppailussa.

Molemmat joukkueet ovat aloittaneen ylemmän jatkosarjan puhtailla 2-0- voitoilla Koskenkorvasta ja Kiteestä. Joukkueet kohtasivat kahteen kertaan alkusarjassa ja molemmista otteluista voittajana poistui Joensuun Maila. Sarjataulukon osalta tilanne on myös mielenkiintoinen otteluun lähdettäessä, sillä Veto on tällä hetkellä yhden pisteen edellä JoMaa. Vimpelillä tosin on yksi ottelu enemmän pelattuna.

–Meillä on hyvä tilanne, että olemme onnistuneet voittamaan Vimpelin jo kahdesti tällä kaudella, vaikkei sisäpelimme niissä otteluissa olekaan erityisen hyvin rullannut. Vimpeli on vahva sisäpelijoukkue, joten ulkopelissä meidän tulee pitää heidät mahdollisimman vähissä kolmostilanteissa, kommentoi etumies Iiro Kuosa.

Tuleva kamppailu on tärkeä sarjan kärkitaistoa ajatellen, mutta suurempia paineita Kuosa ei ottelussa nää.

–Ei tässä mitään erityistä latautumista ainakaan vaadita, sillä Vimpeliä vastaan pelaaminen sytyttää aina, pohti Kuosa.

Ottelussa katseet kääntyvät pitkälti joukkueiden sisäpeliin. Vimpeli on ollut hurjassa iskussa mailan varressa ja lyötyjä juoksuja joukkueella on peräti 339. Joensuulaiset ovat puolestaan takoneet 28 ottelussa 262 juoksua. Joensuun Mailan ulkopeli on ollut sarjan parasta ja joukkue on päästänyt 109 juoksua, eli 3,89 ottelua kohden.

Lyöntiosastolla Vedon tehokkain kotiuttaja on ollut Janne Mäkelä, lukemin 5+91=96. Joesuun Mailan lyöjätykki Juha Niemi on puolestaan ollut viimeiset viikot hirmuisessa lyöntikunnossa. Kolmeen edelliseen kamppailuun mies on niitannut peräti 3+21 juoksua. Koko kauden saldo on Niemellä on 3+82=85

–Ottelussa kannattaa seurata Niemen Juhaa totta kai, mies on ollut hirmuisessa iskussa viime viikot. Meidän ulkopelissä katseet puolestaan kannattaa suunnata Mikko Kemppaiseen.

Myös kotiyleisölle Kuosa lähettää terveisiä.

–Tulkaahan kotiyleisö jälleen sankoih joukoin paikalle! Voi olla, että Niemen Jytkyä saa taas kaksi yhden hinnalla, vinkkaa Kuosa.

Joensuun Maila – Vimpelin Veto tiistaina 8.8. klo 18.00 Mehtimäen pesäpallostadionilla

Teksti & kuva: Joona-Pekka Hirvonen