Joensuun Mailan tyttöjen jaloissa eivät keskiviikon ja torstain pelit painaneet, vaan iloisella ilmeellä joukkue pelasi kolme sarjapistettä itselleen kotiottelussa Viinijärvellä. Hyvän lukkarinsa ja kovien lyöjien suorituksilla Muhoksen Pallosalamat laittoi välillä pelin tiukaksi, eikä Joma kovin helpolla pisteitään saanut. Peli päättyi kotijoukkueen voittoon 2-0 (6-4, 7-1).

Ensimmäistä jaksoa Joma johti 3-0, mutta kolmannessa vuorossa yhdellä hidastetulla ja yhdellä välilyönnillä Muhos tuli juoksun päähän ja peliin mukaan. Neljännessä vuorossa Muhos jatkoi hyvää sisäpeliään ja latoi pallon kahdesti merkistä väliin ja karkasi juoksulla 3-4 johtoon. Tasoittavalla Joma rakensi kärjestä ajolähdön Hanna Toivaselle. Hana toi joukkueensa kovalla saumalyönnillä tasoihin ja seuraava lyönti kantoi koppareiden ulottumattomiin ratkaisten kunnarilla ja kahdella juoksulla jakson joukkueelle.

Toisella jaksolla Joma meni heti ensimmäisessä vuorossa 3-0 johtoon, eikä enää antanut vastustajan tulla liian lähelle koko jakson aikana. Jakso päättyi Joman voittolukemiin 7-1.

Jomalta palkittiin kaksi kunnaria ja neljä tavallista lyönyt ja kolme juoksua tuonut lukkari Hanna Toivanen. Kakkospalkinnon pokkasi ensimmäisen Tyttöjen Superpesisottelunsa pelannut Petra Hyvärinen. Muhokselta palkittiin hyvin kakkosväliä vaihtanut Ronja Kukkonen ja kovaa palloa lyönyt kakkospolttaja Mette-Marie Kontu.

Joma pelasi taas hyvin joukkueena ja pystyi sisäpelissään luomaan tilanteita laajalla rintamalla. Ahkerimmin kenttä kiersi numerolla 2 pelannut Senna Surakka. Senna ehti kotiin neljä kertaa. Reetta Juntunen pelasi kunnarituuletuksellaan ja hienoilla ulkopelisuorituksilla Viinijärven kolmoskatsomon suosikiksi.

Ulkopeli Joman joukkueella oli myös vahvaa ja kotijoukkue voitti kolmostilanteet 26 – 9.

Perjantai-illan ottelu oli Pallokentän triplan viimeinen kotiottelu. Seuraavan kotipelinsä Joman B-tytöt pääsevät pelaamaan Kerubistadionilla. Kiitos Viinijärvi hyvin järjestetyistä peleistä.

Kuvia pelistä>>>>


Palaa takaisin