Joensuun Mailan ja Vimpelin vedon välinen ottelu oli ensimmäisestä vuoroparista alkaen tiiviin ulkopelin sävyttämää. Ensimmäisellä jaksolla JoMan sisäpeli oli kohtuullisessa kuosissa ja se enteili hyvää starttia sarja-avaukseen. Aivan sovitun pelikirjan mukaan ottelu ei kuitenkaan sujunut.

JoMan kärki oli ensimmäisen jakson kahta ensimmäistä vuoroparia lukuun ottamatta askeleen verran perässä Vimpelin Teemu Isoketo-Sami Haapakoski-Mikko Kanala-kolmikkoa. Vimpelin trio tehtaili kärkilyöntejä 68%:n tehoilla, kun kotijoukkue Mikko Kemppainen-Timo Kallio-Tuomas Jussila onnistuminen jäi 47%:n tehoihin.

Joensuun Maila aloitti ulkovuorosta. Vimpeli rakensi palottoman ajolähdön, jonka Mika Väisänen juoni lopulta kolmeksi paloksi; ensin irrottaessaan etenijän kolmoselta ja ajon jatkuessa kun lyöjälle tarjottu Väiskin kolmas syöttö vedottiin vääräksi ja tuomittiin oikeaksi.

Tasoittavalla avausjuoksun löi Juha Niemi viimeisenä lyöjänä kotiuttaessaan Jonne Kemppaisen kolmospuolelle Henri Puputin eteen suuntautuneella lyönnillä. Toisessa vuoroparissa toiseksi viimeisenä lyöjänä Mikko Kanala yllätti sieppari Lauri Kivisen, jonka tontilta pallo sirvahti läpi 1+1 -juoksun arvoisesti. JoMan tasoitus tuli kolmannen tasoittavalla ja asialla oli jälleen IsoJii, joka löi pallon keskelle kenttää. Juoksun toi Tuomas Jussila.

JoMalla oli tilaisuutensa neljännen tasoittavalla, mutta etenijää ei saatu kolmoselle, kun pikapalot napsahtivat ensin kärjestä ykköselle ja sitten toinen palo kakkoselle. – Ensimmäisellä jaksolla peli oli tarkkaa ja hyviä suorituksia nähtiin molemmilta joukkueilta. Korventaa vähän tuo neljännen tasoittava, jossa piste oli otettavissa, mutta onnistumisia ei tullut, totesi JoMan pelinjohtaja Petri Pennanen.

Kolmostilanteet ensimmäisellä jaksolla olivat 5-12 ja kärkilyönnit 14-21 Vimpelille.

Toisella jaksolla kotijoukkueen sisäpelin punainen lanka katosi ja otteet latistuivat. Vimpeli sai johtojuoksun JoMan kolmospesän ohi menneen harhaheiton myötä ja 0-2-lukemat löi Janne Mäkelä keskelle kenttää suuntautuneella kupperilla. Joensuun tilanteet jäivät vähiin; vain kerran etenijä saatiin ehjänä kolmospesälle. Jakso oli muutenkin virheitten sävyttämää ja jopa sekavaa, jossa Vimpeli teki vähemmän virheitä.

JoMan kotiutusosasto oli täysin IsoJiin varassa. Niemi löi etenijän kotiin kolmesta yrityksestä onnistuneesti kotiin kaksi kertaa. Lauri Kivinen (kl 5/5, 100%) onnistui sisäpelistään. Ulkopelin sielu oli Väiski Väisänen, joka hoiti hommansa myös mailan varressa (kl 2/2, 100%).

II.jakson kolmostilanteet 1-5 ja kärkilyönnit 11-15 Vimpelille.

Joensuun Mailan palkitut olivat Mika Väisänen (I.) ja Juha Niemi (II.). Vimpelin ykkönen oli Mikko Kanala ja kakkonen Sami Haapakoski.

Ottelun lehdistötilaisuus:

Kuvagalleria

Teksti: Terho Hirvonen


Palaa takaisin